Uutiset

Työkoneet

Hitachi ja Rotator Oy – yhteistä taivalta jo 40 vuotta

Rotator Oy oli 1980-luvun alussa pitkään edustanut Suomessa International Harvester Co:n maarakennuskoneita. Menestyksekäs yhteistyö hiipui, kun päämies ajautui vaikeuksiin. Hankalaa tilannetta loivensi ja helpotti se seikka, että Rotatorilla oli jo hyvät yhteydet Japanin maarakennuskoneita valmistavaan teollisuuteen. Rotator solmikin ennakkoluulottomasti maahantuontisopimuksen Hitachi Construction Machinery Co. Ltd:n kanssa. Ensimmäinen japanilaismerkki Hitachi rantautui Suomeen 80-luvun alussa.

Rotatorin aloittaessa yhteistyön Japanin suuntaan, oli Hitachilla jo takana pitkät perinteet kaivukonevalmistajana. Ensimmäisen vaijerivetoisen koneen se nimittäin rakensi jo 40–50-lukujen taitteessa. Ja hydrauliikkaakin kaivavaan kalustoon vyötettiin Japaninmaalla jo 60-luvulla. Oman myyntiyhtiönkin Eurooppaan Hitachi oli perustanut jo 70-luvun alussa.

Rotatorin ja Hitachin yhteinen taival on jatkunut jo 40 vuotta. Monen monta näyttelyä ja tapahtumaa on sopinut noihin vuosiin. Vuoden 2018 Mansen Mörinöissä oli esillä Maansiirto Jorma Vainio Oy:n tuliterä, vajaat 90 tonnia painava Zaxis 890 LCR.

Aivan ensimmäinen Suomeen toimitettu, Hitachi-merkkinen kaivukone oli tela-alustainen, 18,5 tonnia painava UH 081. Sen osti Karkkilan Kaivuu- ja Kuljetus Oy huhtikuussa 1983. Ensimmäisen vuoden aikana Rotator toimitti yhteensä 10 kappaletta Hitachi-kaivukoneita. Yhdeksän niistä oli mallia UH 081 ja yksi järeämpi eli 26 tonnia painava UH 121. UH-1-sarja uudistui pian UH-3-mallistoksi. Myynti kasvoi voimakkaasti heti alkuvuosista lähtien. Vuoden 1986 lopussa Suomeen toimitettujen Hitachien lukumäärä oli jo 76 kappaletta.

Hitachi UH121 tuli markkinoille vuonna 1983, jolloin UH081 sai jämerän 27-tonnisen isoveljen.

Uusi EX-sarja tuli markkinoille vuonna 1987 ja se edusti oman aikansa ehdotonta huippua. Sitä todistaa esimerkiksi sen eri teknisille innovaatioille myönnetyt 46 patenttia. EX-kaivukoneisiin esiteltiin myös aivan uusi ennennäkemätön keksintö, nimittäin elektronisesti ohjattu hydrauliikan ja moottorin hallinta. Edistyksellisiä ominaisuuksia olivat myös hydraulinen esiohjaus sekä polttoainetta säästävä E-kaivualue.

Kalevi Viitaharju (Maanrakennus Kalevi Viitaharju Oy) totesi Konepörssille 13 vuotta sitten:
”Ensimmäinen japanilaiskone meillä oli suosittu Hitachin metsämalli 100M. Tuolloin 80-luvun lopulla sellainen piti saada ensin kokeiltavaksi myyjältä, mutta ennen kuin kone ehti meille asti, se oli jo myyty muualle. Kun pyörivä kone tuolloin metsässä arvelutti, niin tein ensimmäisen kaupan palauttamisoikeudella. Palauttaa ei tosin tarvinnut, enkä sitä edes harkinnut. Ojankaivu helpottui huomattavasti. Kuvassa Viitaharjun uudempi Hitachi 135.

Kesäkuussa 1988 Rotatorin ja Hitachin yhteistyö saavutti yhden merkittävän etapin. 200 Suomeen myytyä Hitachia oli kakkukahvien aiheena. Juhlakalu eli Hitachi EX300LC-kaivukone luovutettiin Maanrakennus Oy Laatutyölle. Erityisen suosituksi malliksi nousi EX100M, joka oli tarkoitettu työskentelyyn pehmeällä maaperällä kuten metsien ja soiden ojituksissa. Koneessa oli leveät telat, suuri maavara ja reilusti vetovoimaa. Hitachi 100M onkin monien tuntema ja ajama legenda.

Fiatin ja Hitachin yhteistyö

1980-luvulla Hitachi ja Fiat-Allis perustivat yhteisyrityksen nimeltä Fiat-Hitachi Excavators S.p.A.. Hitachin tekniikkaan perustuvaa kaivukonemallistoa valmistettiin sen myötä Torinossa. Suomessakin myytiin jonkin aikaa molempia merkkejä, niin Italiassa valmistettuja Fiat-Hitacheja kuin Japanissa valmistettuja Hitacheja. Fiat-Hitachit olivat Työväline Oy:n edustuksessa.

Hitachin kokoonpanotehdas perustettiin Amsterdamiin vuonna 2002. Kuva vuodelta 2016.

80–90-lukujen taitteen syvä lama sai Työvälineen lopettamaan toimintansa. Sekä Fiat-Hitachin että Hitachin myynti keskittyi Rotatorille. Fiatin ja Hitachin yhteistyö jatkui menestyksekkäästi koko 90-luvun, kunnes 2000-luvun alussa tiet erkanivat. Hitachi jatkoi omalla tuotemerkillään. 2000-luvun alun merkittäviä tapahtumia oli myös Hitachin perustama kokoonpanotehdas Amsterdamiin vuonna 2002. Valtaosa Euroopassa myytävistä koneista kasataankin nykyään Hollannissa. Yli 50 tonnin kaivukoneet valmistetaan tosin edelleen Japanissa.

Hitachinaka Rinko Works Japanin itärannikolla vastaa isojen kaivukoneiden ja kiviautojen valmistuksesta.

Japanissa maarakennuskoneita valmistuu usealla eri tehtaalla. Kaikki sijaitsevat Honshūn pääsaarella ja suurin osa vielä itärannikolla tai sen tuntumassa. Niin sanottu emotehdas sijaitsee Tsuchiurassa, noin 70 kilometriä Tokiosta koilliseen. Isot kaivoksilla käytettävät kaivukoneet ja kaikki kiviautot kootaan Hitachinakan satamassa (Rinko Works), noin 30 kilometriä emotehtaasta edelleen koillisen suuntaan.

Isojen pyöräkuormaajien tehdas KCM on Kawasakin peruja ja sijaitsee noin 70 kilometriä Osakasta länteen. Paikkakunnalla Hyogo, Ibaraki.

Painoluokat kasvavat

Kaivosteollisuus Suomessa alkoi kasvaa voimakkaasti 90-luvulla ja samalla syntyi tarve yhä järeämmille ja tehokkaammille koneille. Tähän lastaus- ja kuljetustarpeeseen vastaten Rotator aloitti yli 100 tonnin painoluokan kaivukoneiden myynnin 90-luvun lopulla. Ensimmäinen Hitachi EX 1100 painoluokassa 110 tonnia toimitettiin vuonna 1998 E. Hartikainen Oy:lle Siilinjärven kaivokselle.

Wasa Dredgingin Optimus.

Seuraava harppaus tapahtui viisi vuotta myöhemmin, jolloin ensimmäinen Hitachi EX 1900 (190 t) toimitettiin Wasa Dredging Oy:lle ruoppaajan peruskoneeksi. Vuotta myöhemmin samanmoinen meni niin ikään E.Hartikaiselle Siilinjärven kaivokselle. Kymmenkunta vuotta myöhemmin Wasa Dredging hankki ruoppauslautalle asennettavaksi vieläkin järeämmän EX3600-6-mallin (360 t). Se ja Hartikaisen uutuus EX2600-6 (260 t) starttasivat suoraan vuoden 2013 Baumasta tänne Härmän perille.


Lue: Hitachi EX1200-7 avainasemassa E.Hartikaisella.


Terrafamen Hitachi EX3600-7

Kaivosteollisuus jatkoi Hitachi-kauppojaan. Terrafame Oy aloitti vuonna 2022 päivittämään vanhempaa Hitachi EX3600-6- ja EH3500ACII-kalustoaan Sotkamon kaivokselle. Ensimmäiset uusiin vaihdettavat koneet oli toimitettu jo vuonna 2008. Loppuvuonna 2022 mittareissa oli jo 70 000 tuntia. Uudet mallit ovat merkinnältään kaivukoneissa EX3600-7 sekä kiviautoissa EH3500AC-3. Vuoden 2024 loppuun mennessä Terrafamen käytössä tulee olemaan kaksi edellä mainittua kaivukonetta ja kahdeksan kiviautoa.

Rotator onkin nykyään yksi maan johtavista kaivoskoneiden toimittajista.

7-sarja teknisten innovaatioiden kärjessä

Hitachin uusissa ZX7-sarjan tela-alustaisissa kaivukoneissa on Rotatorin mukaan useita innovaatioita, jotka parantavat koneiden hallintaa, turvallisuutta ja mukavuutta. Nykyisten koneiden avulla saavutetaan parempi tuottavuus pienemmillä kokonaiskuluilla. Ohjaamon nykyaikainen toteutus takaa sen, että kuljettajan työn sujuvuus ja viihtyvyys ovat kehittyneet huimasti.


Lue: Hitachin 7-sarjalainen Zaxis 180LC tositoimiin – Maarakennus Puhakka Oy, Lisää tuottavuutta – Uudet ZX210-7 ja ZX225US/USR-7 Hitachilta, Hitachin uudet ZX130-7 ja ZX135US-7 ja Ensimmäinen Hitachi 7-sarjan 35-tonninen pääsi töihin.


Täysin uudistettu, ergonominen ja tilava ohjaamo tarjoaa kuljettajalle hyvät työolot, erinomaisen näkyvyyden kaikkiin ilmansuuntiin sekä hiljaisen työympäristön. Uusissa malleissa on integroidut sivukonsolit, helppokäyttöinen kahdeksan tuuman kokoinen näyttö sekä lisäksi vielä monipuolinen 270 asteen kamerajärjestelmä.

Pyöräalustaisissa malleissa ohjaamo on kokenut vastaavat uudistukset kuin tela-alustaisissa. Uudistusten lisäksi pyöräalustaisten kaivukoneiden mallisto laajentui hiljattain uusilla lyhytperäisillä malleilla. ZX135W-7 sekä ZX175W-7 ovat jo saatavilla ja viime vuonna aloitettiin myös uuden kompaktin ZX95W-7-mallin tuotanto. Ohjaamon uudistuksien lisäksi pyöräalustaisiin koneisiin on nyt saatavilla tehdasasenteisina muun muassa keskusvoitelujärjestelmä, automaattinen kaivuujarru, cruise control, perävaunusähköt ja puomiston jousitus.

ZW-pyöräkuormaajasarja on kokenut niin ikään uudistuksia. Nykymallien ohjaamo on tilavampi ja hallintalaitteet on suunniteltu uudelleen kuljettajan ergonomiaa silmällä pitäen. Uusina ominaisuuksina pyöräkuormaajiin on sähköinen esiohjaus, 270 asteen kamerajärjestelmä (takana olevan esteen tunnistuksella), ECO-mittari, vaaka, lähestymisnopeuden säätö kasalle, istuimeen integroidut sivukonsolit ja uudistunut a-pilarissa sijaitseva hallintakonsoli.

Uudet tuulet puhaltavat myös käyttövoiman saralla ja Hitachi on aloittamassa sähkökonetuotantoa vuonna 2023, ensimmäisinä malleina Baumassakin viime vuonna esitellyt täyssähkökäyttöiset ZE85US-6 ja ZX55U-6EB.

Rotatorin kattavat lisäpalvelut

”Hitachi-koneille on aina ollut ominaista helppo ja täsmällinen hallittavuus, tehokas ja tuottava, polttoainetta säästävä hydrauliikka, alhaiset korjauskulut sekä hyvä jälleenmyyntiarvo”, kerrotaan Rotatorilta.

Rotator palvelee Hitachi asiakkaitaan koko maan kattavasti yhdeksän toimipisteen, 160 ammattilaisen, yli 40 huoltoauton ja asiantuntevan myynti- ja jälkipalveluorganisaation avulla. Asiakkaan liiketoiminnan tuottavuuden tukeminen on rotatorilaisille kunnia asia.

Ammattilaiset ovat aina ymmärtäneet ennakoivan huollon tärkeyden ja varaosien nopean saatavuuden merkityksen. Vuosikymmenten kuluessa varaosien tarve on pienentynyt entisestään ja Hitacheillakin ajetaan nyt suurempia tuntimääriä kuin koskaan aikaisemmin. Myös alan huoltokulttuuri on muuttunut. Yhä useampi yrittäjä haluaa keskittyä ydinosaamiseensa ja on ulkoistanut huollot ja ylläpidon Rotatorille, joka on järjestelmällisesti panostanut toimivaan huolto- ja varaosapalveluun, asianmukaisiin toimitiloihin sekä henkilökunnan ja sopimushuoltajien koulutukseen. Rotator varustelee myös jokaisen koneen omissa tiloissaan. Sillä varmistetaan kaikkien lisälaitteiden oikea ja turvallinen toiminta.

Hyvin suosittu tapa on tehdä koneeseen huoltosopimus heti kaupantekohetkellä. Huoltosopimuksen myötä koneelle voidaan myöntää myös usean vuoden mittainen jatkotakuu, mikä tuo turvaa yrittäjälle vaurioiden varalta.

Konepörssissä vuonna 1987 julkaistu ilmoitus.
Konepörssissä vuonna 1988 julkaistu ilmoitus.
Konepörssissä vuonna 1989 julkaistu ilmoitus.
Lue myös: Konepörssin artikkeli vuodelta 2018 (PDF)





Lue seuraavaksi