Uutiset
Ensimmäinen 7-sarjalainen pyöräkuormaaja työmaalle – Hitachi ZW310-7
Hitachin pyöräkuormaajamallisto on päivittymässä uuteen ZW-7-sarjaan. Joitakin kokoja on jo esitelty uuteen mallisarjaan. Ensimmäinen Suomeen saatu Hitachin 7-sarjalainen pyöräkuormaaja on 28-tonninen ZW310. Kone liittyi heti Rotarentin vuokrauskalustoon. Nyt se on jo päässyt ensimmäiselle työmaalleen Lopelle. Siellä Eetu Järvi operoi parhaillaan uudella koneella maa-aineksien ottoalueen valmistelutöissä.
Hauholainen Eetu Järvi jatkaa isänsä ja sukunsakin perinteitä maarakennusalalla. Mies sanoo edustavansa jo neljättä sukupolvea maansiirron parissa. Järvi otti toiminnasta vetovastuun vuonna 2007, jolloin isän yhden koneen toiminta siirtyi Eetulle. Tänä päivänä yritys toimii nimellä Maansiirto & Kuljetus E. Järvi Oy. Pääpaikka on Hauholla, mutta työreviiri on laajentunut sitten isän ajoista koko Suomen laajuiseksi. Yritys työllistää reilut 10 henkeä, josta suurin osa on Eetun mukaan kokenutta kaartia.
Maarakennuksen ohella yritys tekee puunajoa, joka sitoo kuusi miestä. Puuautoja on ajossa kaksi kappaletta. Muutoinkin puunkäsittely on Eetulle tuttua. Mies sanoo ajaneensa paljon kuormatraktoria Hauhon metsissä jo 14-vuotiaana.
Maarakennustoiminnassa yrityksellä on parhaillaan käytössä kuusi kaivukonetta ja yksi pyöräkuormaaja. Kaivukoneista puolet on omia ja loput vuokralla Rotarentiltä. Samoin otsikon uusi 7-sarjalainen Hitachi-pyöräkuormaaja on vuokrakone. Omista kaivukoneista kaksi on Hitachin ZX350:ä, toinen 6- ja toinen 7-sarjalainen. Ensimmäinen Hitachi tuli taloon vuonna 2016. Samoihin aikoihin Eetu muistelee myös vuokranneensa ensimmäisen kaivukoneen Rotarentiltä. Hän pitää vuokrakoneiden käyttöä erittäin järkevänä ja helppona vaihtoehtona.
”Näin meillä on käytössä aina, jos ei nyt täysin uusi, niin ainakin toimiva kone. Tällä työmaalla tulemme pintamaan kuorinnan jälkeen hoitamaan myytävän sora-aineksen seulonnan, lastauksen ja lopuksi maisemoinnin. Se edellyttää myös toimivaa ja luotettavaa vaakalaitteistoa, jollainen meillä tässä nyt on. Ja kun koko konepaketin ylläpito on Rotarentillä, pysyy laitteisto aina luotettavana ja iskukykyisenä”, listaa Eetu Järvi.
Hän laskeskelee yrityksellään olleen vuosien saatossa käytössä toistakymmentä vuokrakonetta, niin kaivukoneita kuin pyöräkuormaajia. Konekaupoissa hän on asioinut paljon Rotatorin konemyyjä Juha Myötämäen kanssa. Juhan peruja on myös tämän uuden pyöräkuormaajan ilmestyminen Järven työmaalle. Eetu Järvi sanoo Myötämäen hoitaneen asiat aina hyvin, joten hänen kanssaan on helppo asioida, oli kyseessä sitten uuden koneen hankinta tai vuokrakoneen järjestelyt.
Hitachi ZW310-7
Hitachin pyöräkuormaajat ovat päivittymässä pikku hiljaa 7-sarjalaisiksi. Muutamaan kokoluokkaan on jo julkistettu uuden mallisarjan koneita. Ulkoisesti näkyvin ero aikaisempiin versioihin on kaksivärinen ja peräpäästään hieman erimuotoinen konepeitto sekä aisaston harmaa väritys. Ohjaamossa hallintalaitteet ovat Eetu Järven mukaan selkeämpiä, eikä kytkimiäkään ole enää piilossa. Se tarkoittaa osaltaan vähemmän kurottelua.
Aikaisemmin mittariston keskellä olleen pikkunäytön toiminnot on nyt eriytetty omalle kahdeksan tuuman näytölle, joka on sijoitettu oikeaan A-pilariin. Näytön alla on liuta ”oikeita” kytkimiä. Kosketusnäyttöjä ei tässä koneessa ole. Kiitosta saa myös edellä mainittujen kytkimien ja näytön sijoittelu riittävän ylös, jolloin alle on jäänyt hyvin tilaa lisävarusteiden asennukselle, kuten tässä koneessa vaakajärjestelmän näytölle ja tulostimelle.
Järvi hämmästelee peruutuskameran erittäin tarkkaa kuvaa. Sen avulla ison koneen peruuttaa helposti muutaman senttimetrin päähän esteestä. Muutoinkin näkyvyys ulos on hyvä ja työmukavuutta kohentaa ohjaamon hiljaisuus. Ison dieselin jyskytys ei Järven mukaan juurikaan kuulu hyttiin. Taustalla on ennemminkin tasainen ja rauhoittava hurina.
Järvi sanoo myös havainneensa voimansiirrossa kehitystä. Se on jotenkin tunnokkaampi ja vaihteisto käyttäytyy pehmeämmin. Voiman saa ikään kuin hyödynnettyä paremmin, kun esimerkiksi penkkaan ajossa renkaat eivät sudi niin helposti kuin aikaisemmin. Silti kauha uppoaa tasaisen varmasti kasaan.
Tämä koneyksilö oli saanut vielä tukun lisävarusteita tehdasvarustelun päälle, kuten led-työvaloja ja -vilkkuja, Webaston polttoainelisälämmittimen, keskusvoitelujärjestelmän sekä Tamtronin vaakajärjestelmän. Kaiken kruunaa koneelle Rotarentillä annettu, yksilöivä nimi, joka helpottaa koneen myöhäisempiä huolto- ja korjausasioita. Nähty yksilö oli saanut nimen #Hulk.
ZW310-7-pyöräkuormaajan työpaino on 28 tonnia. Moottorina on kuusisylinterinen, Stage V -normit täyttävä Cummins L9 -turbodiesel. Tehoa siitä saadaan 226 kilowattia ja vääntöä 1 636 newtonmetriä.
Päästöjä ovat kurittamassa DPF- ja SCR-järjestelmät. Kuljetusmitat ilman kauhaa ovat 7 450×2 930×3 530 millimetriä (PxLxK). Huippunopeutta uusi ZW310 kelaa mittariin 36 kilometriä tunnissa.
Rotarent, konevuokrausta vuodesta 2014
Eetu Järven työmaalla poikkesi myös Rotarentin Pauliina Koponen, talon vuokraemännäksikin tituleerattu. Pauliina on työskennellyt Tampereen Rotatorilla jo vuodesta 2007, aluksi korjaamossa koneita varustellen ja myöhemmin konttorin puolella. Rotarentillä hän aloitti vuonna 2020. Rotarentillä koneiden vuokrausta hoitavat Pauliina ja Ari Lepistö, jonka pulpetti on Vantaalla. Toki vuokrausasioissa palvelevat kaikki Rotatorin konemyyjät, mutta päävastuu on Arilla ja Pauliinalla. Pauliina hoitaa vuokrauksen ohella myös konearsenaalin ylläpitoa, eli huolehtii, että koneet huolletaan ajallaan ja ovat muutoinkin toimintakuntoisia.
Pauliinan mukaan Rotarentillä on tällä hetkellä vuokrattavia koneyksiköitä jo toista sataa. Kalustossa on Hitachin kaivukoneita ja pyöräkuormaajia, Bomagin jyriä, Bellin dumppereita sekä Metson murskaimia. Vuokrattavien kaivukoneiden painohaarukka on 1–50 tonnia. Itse koneiden ohella on vuokrattavissa myös erilaisia lisä- ja työlaitteita, kuten esimerkiksi kallistuvia kauhanpyörittäjiä ja iskuvasaroita.
Vuokrausajat vaihtelevat Pauliina Koposen mukaan muutamasta kuukaudesta yli vuodenkin kestäviin jaksoihin. Tyypillisin lienee 2–3 kuukautta.
Ideana on toimittaa työmaalle konepaketti, joka sisältää asiakkaan tarvitsemat varusteet. Paketti on lyöty kasaan ja sen toiminta tarkistettu Rotatorilla ennen työmaalle toimitusta. Näin asiakas voi heti keskittyä siihen olennaiseen, eli omaan työhönsä ilman koneeseen liittyviä säätöjä ja ”virityksiä”.
Hitachi-maarakennuskoneet tuo maahan ja jälleenmyy Rotator. Rotarent puolestaan vuokraa Rotatorin edustamia konemerkkejä.