Uutiset
Euro Auctions uusille urille
Englannin johtava huutokauppapaikka, Euro Auctions, on saanut lisää myytävää jo ennestään kiireiseen tammikuun lopussa Englannin Leedsissä järjestettävään huutokauppaan. Myyntiin tuli lähes sata uutta tai melkein uutta traktoria muiden käytettyjen maatalous- teollisuus- ja rakennuskoneiden lisäksi. Tapahtumapäivät ovat keskiviikosta perjantaihin 25.–27. tammikuuta. Viime joulukuussa amerikkalaisen Yoder & Freyn kanssa tehdyn sopimuksen myötä Euro Auctions huolehtii nyt myös aikaisemmin englannissa Hewden Stuart Ltd:n nimellä tunnetun vuokrausyrityksen kaluston edelleen myynnistä.
Myyntiin tullut traktorierä sisältää muun muassa yli 40 New Hollandia. Ne ovat uusia tai lähes uusia T6- ja T7-malleja ja niiden uskotaan todella herättävän kiinnostusta asiakkaissa. New Hollandien lisäksi vasaran alle tulee runsaasti myös muun merkkisiä traktoreita, kuten McCormickeja, John Deerejä ja Massey Fergusoneja. Kutakin merkkiä on tarjolla yli kymmenen kappaletta.
”Leedsissä järjestettävä tammikuun huutokauppa on aina ollut yksi tapahtumakalenterimme suosituimpia. Paikalle saapuu runsas lukumäärä kansainvälisiä huutajia ja ostajia. Ja lisäksi nyt myyntiin saadut huippumerkit lisäävät tapahtuman mielenkiintoa edelleen”, sanoo Euro Auctionsin käyttöpäällikkö Jonnie Keys.
”Onnistuimme viime vuoden aikana vakuuttamaan New Hollandin jälleenmyyjäverkoston siitä, että pystymme hoitamaan asian. Siitä osoituksena saimme nyt myyntiin yli 40 uuden traktorin erän. Näille koneille sekä muille maatalouskoneille on varmasti odotettavissa suurta mielenkiintoa ja kysyntää. Uskomme, että asiakkaamme tulevat tekemään todellisia löytöjä ja vieläpä edullisin hinnoin”, jatkaa Jonnie Keys.
Nyt mukaan saatujen noin reilun sadan traktorin lisäksi tarjolla on yli tuhat maatalouteen ja tilanhoitoon liittyviä koneita ja työlaitteita, kuten pensasleikkureita, välineitä lietteen käsittelyyn, peräkärryjä, paalikärryjä ja muita maanviljelyssä tarvittavia välineitä. Euro Auctionsilta sanotaan, että tällä kertaa myynnissä on yhteensä noin 4000 nimikettä. Edellä mainittujen lisäksi tarjolla on kurottajia, erikokoisia ja -varusteisia tela-alustaisia kaivukoneita, pyöräalustaisia kaivukoneita, puskukoneita, dumppereita, pyöräkuormaajia, tiehöyliä sekä muita erikoiskoneita urakointiin. Huudettavana on myös kuorma-autoja sekä runsas kattaus erilaisia rakennustyömailla tarvittavia laitteita, kuten generaattoreita, kompressoreja, käsityökaluja ja koneiden sekä ajoneuvojen lisävarusteita.
”Tämä tammikuun huutokauppa Leedsissä on aina ollut hyvä aloitus vuotuiselle toiminnallemme. Henkilökuntamme on tehnyt jo pitkään töitä varmistaakseen tapahtuman onnistumisen. Odotettavissa on taas vasaran nakutusta yli 34 miljoonalla eurolla”, uskoo Jonnie Keys.
Euro Auctionsin kauppapaikka Leedsissä koki huiman kasvun viime vuonna. Alun kymmenen hehtaarin alue kasvoi yli 30 hehtaarilla, kun läheisyydestä hankittiin lisää maa-aluetta. Kaikki toimintaan tarvittava infrastruktuuri oli jo valmiina, mutta lisäpinta-ala mahdollistaa entistä suuremman huutokauppatapahtuman järjestämisen. Nimikkeiden määrää voidaan kasvattaa edelleen. Näin kaupattavat tuotteet saadaan myös paremmin näytille ennen kaupantekoa. Päälavalla noudatetaan vasarointiperiaatetta siten, että yhden koneen kauppaan kulutettu aika on maksimissaan yksi minuutti. Päälavan lisäksi kauppaa tehdään koko ajan myös kahdella pienemmällä sivulavalla. Niissä kaupan on enimmäkseen pienemmän kokoisia laitteita ja varusteita.
Euro Auctionsin tämän vuoden huutokauppatapahtumien määrä on kasvanut edellisvuosiin verrattuna. Leedsin avaustapahtuman lisäksi kalenterista löytyvät seuraavat huutokaupat; Dormagen Saksa 8.-9.2. ja Dromore Pohjois-Irlanti 17.-18.2. Kalenterissa on myös yhden päivän tapahtumia seuraavasti; Brisbane Australia 23.2., Atlanta USA 23.3., Zaragoza Espanja 15.3. sekä Yoder & Freyn kanssa yhteistyössä USA:ssa Floridassa 6.-11.2.
Edellä mainituissa huutokaupoissa voi huutoja tehdä joko paikanpäällä tai internetin kautta online-toimintona. Myytävälle nimikkeelle voi tehdä myös ennakkotarjouksen.