Uutiset

Uutiset

Stone Scorpion Roto – Ulottuvuutta pyörimällä

Kiukaisten Asennuspalvelu Oy on muutaman vuoden ajan vienyt kevyen Stonepower-poravaunusarjan kehitystyötä eteenpäin innovatiivisesti. Puolisen vuotta sitten tapahtui radikaali siirto, kun Stone Scorpion sai alleen ympäripyörivän alustan. Yksi ensimmäisistä Stone Scorpion Rotoista on käytössä erikoislouhintoihin keskittyneellä Kallionporaus Arto Soininen Oy:llä.

Scorpion-poravaunut olivat aluksi jäykällä oskilloivalla tela-alustalla, mutta viime kesänä ensimmäinen pyörivällä alustalla varustettu Scorpion näki päivänvalon. ”Itse olen touhunnut poraamisen kanssa ja ihmetellyt miksei jo kymmenen vuotta sitten poravaunut ole muuttuneet ympäripyörivälle alustalle kuten kaivukoneet”, sanoo toimitusjohtaja Petri Lehtinen.

Kiukaisten Asennuspalvelulla on oma ”iskuryhmä” tarvekivellä, mitä kautta hankitaan omakohtaisia kokemuksia poraustyöstä. ”Sieltä on kotoisin käsitys, että yksinkertainen on kaunista. Hienot automaattitoiminnot pelaavat kyllä uutena, mutta karu totuus on, että kymmenen vuoden käytön jälkeen tilanne on toinen.”

”Stonepowerin vaunut on tehty yksinkertaisin ratkaisuin väljästi yleisesti saatavilla olevista komponenteista. Näin koneet ovat helppoja huoltaa ja varaosia saa helposti läheltä ja kaikki Suomesta. Teemme itse mekaniikan, hydrauliikan, sähköt ja kokoonpanon motivoituneen porukan voimin, missä yksinkertaistamiseen tähtäävä tuotekehitys on jatkuvaa.”

Scorpionissa on venttiilistöä hajautettu eri puolille konetta. Tällä on saatu pienennettyä letkujen määrää oleellisesti. Letkuissa on myös jatkoja siten, että kolmea metriä pidempiä letkuja ei ole ja arimmissa paikoissa on korkeintaan metrin pätkät. Täten letkujen vaihtaminen on tehty helpoksi.

Pyörivän alustan lisäksi puomissa on 40 astetta kääntävä tyvikääntö. ”Se kannattaa asentaa kaikkiin koneisiin. Jos peräpuntti ei mahdu jossakin kääntymään, tyvitaitolla päästään kääntämään poraussuunta oikeaksi.”

Tunnelityömaalla

Yksi ensimmäisiin lukeutuvista pyörivällä alustalla varustuista Scorpioneista on Kallionporaus Arto Soininen Oy:n omistuksessa. Arto Soininen uskaltautui hankkimaan uuden tyyppisen vaunun sen lupaavien ominaisuuksien ansiosta sekä kokemuksista Stonepower Termiitistä. ”Meillä on ollut Termiitti pari vuotta ja se on toiminut hyvin”, kertoo Soininen.

”Tällä hetkellä Scorpion on poraamassa metrotunnelityömaalla aseman liukuportaille vinotunnelia. Tänne ei saatu menemään mitään muuta poravaunua, millä poraustyö olisi käynyt. Scorpion meni sinne vaivatta ja poraus käy hyvin”, kehuu Soininen.

Kallionporaus Arto Soininen Oy:n kohteet ovat tyypillisesti haastavissa paikoissa eikä louhinnassa aina pystytä käyttämään räjäytystä. ”Kiilaaminen lisääntyy koko ajan ja siinä työssä tarvitaan paljon reikiä”, sanoo Soininen. Siten kalustomäärä on kasvanut ja laitteita on moneen kokoluokkaan. Syys–lokakuun vaihteessa tullut Roto Scorpion tuli lisäkapasiteetiksi ja on jo kymmenes vaunu Soinisen kalustossa. Yhdestoistakin on jo sovittuna ja se tulee olemaan vastaava Stone Scorpion.

Mikko Moukulainen on työskennellyt kolmatta viikkoa Roto Scorpionin kanssa. ”Valttia tässä on notkea puomi ja vasaran tehokkuus. Tässä porataan reiät vaakatasoon seinälle, mikä vaatii koneelta enemmän kuin maahan päin poraaminen.”

”Tällä saa tehtyä isoa reikää ahtaassakin paikassa. Tässäkin poraamme lujitukseksi 15-metrin injektointireikiä 51:n reiällä ja porapultit vielä tällä perään. Sekin on jo todettu, että poraus toimii myös isolle reiälle ilmalla, mutta silloin imuri ei enää ihan kaikkea ehdi imuroida.”

Soininen mainitsee, että myös 12-metristä 76 mm reikää on tällä porattu ja hyvin on sekin mennyt. Koneen 85 kW:n teho on siten riittänyt hyvin, ensimmäisenä porausta rajoittaa imurin teho ja koneen paino. Pultituksia varten koneeseen on vaihdettavissa pidempi syöttöpalkki.

Vasarana Stonepowereissa käytetään yleensä Drillcomin porakoneita. Soinisella oli varastossa sopiva vanha Atlas Copco COP 1238 -porakone, joka asennettiin tähän.

Roto-Scorpionin valttia on liikkuvuus. Radio-ohjaus ja tela-alusta sekä hyvä painonjakauma mahdollistavat liikkumisen hyvinkin vaativissa paikoissa.

Scorpionin hyvä maastokelpoisuus vähentää myös kaivinkonetyötä kohteissa. ”Maastossa tämä menee ihan törkeän hyvin. Tämä monttu on hankala ja ahdas eikä poraaminen paikalla olleella 660:llä onnistunut. Tämä kone oli kohteeseen sopiva, joten se tuotiin paikalle. Puomi paketissa kone on peräpainoinen, mutta sopivasti painottamalla painopisteen saa sopivaksi”, tietää Moukulainen.

Juha Kuusjärvi

Lisää samasta aiheesta