Uutiset

Uutiset

Lapin Kumi laajentaa Lahteen

Renkaan vaihtoa

Lappilainen perheyritys Lapin Kumi Oy vahvistaa otettaan Etelä-Suomen rengaskaupasta ostamalla lahtelaisen Rengastoppi Oy:n liiketoiminnan. Rovaniemeltä lähtöisin oleva Lapin Kumi Oy jatkaa voimakasta kasvua sillä jo aiemmin kuluneella vuosikymmenellä renkaiden ja alan palveluiden myynti on aloitettu Oulussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa.  Lahdesta tulee Lapin Kumi Oy:n yhdeksäs toimipiste.

Lapin Kumi Oy:n toimitusjohtaja Ville Ruokanen.

”Maantieteellisesti Lahti sopii kasvustrategiaamme loistavasti. Rengastoppi Oy on hienosti hoidettu ja maineikas perheyritys. Sillä on vuosikymmenien mukanaan tuoma vankka ammattiosaaminen”, sanoo Lapin Kumi Oy:n toimitusjohtaja Ville Ruokanen, joka haluaa itseään kuitenkin ”tituleerattavan” rengaskauppiaaksi.

Lahden Renkomäessä toimiva Rengastoppi Oy on perustettu 1979 ja yhtiön palveluksessa on 16 työntekijää. Yhtiön liikevaihto tulee olemaan v. 2019 n. 5,6 miljoonaa euroa.

Alueellisesta toimijasta valtakunnalliseksi

Liiketoimintakaupan myötä Lapin Kumi Oy kasvaa alueellisesta toimijasta rengasalan valtakunnalliseksi rengasliikeketjuksi.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvu on ollut ripeää. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2009 10 miljoonaa euroa ja tänä vuonna se on noin 30 miljoona. Vuoden 2021 liikevaihtotavoitteeksi on asetettu 40 miljoonaa euroa.

”Kasvun on mahdollistanut erittäin sitoutunut henkilökunta ja viime vuosien kova investointitahti. Varsinkin 2016 Rovaniemelle avattu moderni, iso kuoma-autonrenkaiden pinnoitustehdas on avannut meille monen uuden asiakkaan ovet. Suomen suurimpana yksityisenä toimijana pystymme tarjoamaan kuljetusyrittäjille aina parhaan mahdollisen rengasvaihtoehdon. Me olemme riippumattomia rengasmerkeistä ja -tehtaista”, sanoo Ruokanen.         

Lapin Kumi Oy on vuonna 1947 Rovaniemellä perustettu perheyritys, ja yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Ville Ruokanen on jo kolmannen polven ”kumilainen”. Villen isoisä Veikko Keskiruokanen aloitti liiketoiminnan Rovaniemen Ounasjoentiellä pienessä tallissa kumisaappaita korjaamalla. Uusimman liiketoimintakaupan myötä Lapin Kumi työllistää 115 vakituista työntekijää ja renkaanvaihtosesongeissa yhtiön palveluksessa on lähes 200 henkilöä. Toimitusjohtaja Ville Ruokanen omistaa Lapin Kumi Oy:n setänsä Risto Keskiruokasen kanssa.

Lue myös: Lapin Kumi uusiin tiloihin Kemissä

Lisää samasta aiheesta