Uutiset
Valokuituverkko työllistää
Tietoyhteiskunta edellyttää nopeita ja vakaita datayhteyksiä. Kuparikaapelista on päädytty ilmojen kautta jälleen maahan piilotettavaan kuitukaapeliin. Suomessa matkapuhelinverkkoa hyödyntävää tiedonsiirtoa markkinoitiin aikanaan varsin vahvoin sanakääntein. Käyttäjämäärien lisääntyessä nopeudet hidastuivat eivätkä kattavuudet olleet aina sitä mitä mainospuheissa luvattiin. Nyt balsamia tähän datamatelun ahdistukseen tarjotaan valokuidun muodossa.
Valokuidulla tapahtuva datanvälitys on optista tiedonsiirtoa, jossa signaali siirretään ohutta, lasista kuitua pitkin paikasta toiseen. Kuidun materiaali on pääsääntöisesti lasia, jonka etuna on sen täydellinen immuunius ulkoisille haittatekijöille, kuten radioaalloille tai vaikkapa salaman iskuille. Kuitu ei myöskään aiheuta elektromagneettista häiriöitä tai säteile ympäristöön. Tämän datansiirtomenetelmän edut on havaittu jo kauan sitten esimerkiksi teollisuudessa, jossa optisia järjestelmiä on käytetty pitkään.
Toinen merkittävä etu valokaapelin käytöstä datansiirrossa on sen suuri tiedonsiirtokapasiteetti verrattuna kuparikaapeliin. Puhutaan yleisesti monisatakertaisesta kapasiteetista, mikä johtuu kuidun oleellisesti vähäisemmistä siirtohäviöistä. Kuituverkossa on yhtälailla välivahvistimia kupariverkon tavoin, mutta niitä on harvemmin, mikä sekin osaltaan näkyy tiedonsiirron nopeutena.
Valokuidun ainut haittapuoli on itse kuidun joustamattomuus, joka tulee huomioida asennustöissä. Optinen kuitu ei taivu kovin jyrkästi, mutta taipuu kuitenkin jonkin verran. Suositeltu kaarevuussäde on noin 10 senttimetriä.
Suomeen jo 1970-luvulla
Nykymuotoinen valokuituun pohjautuva tiedonsiirto on vielä varsin uusi keksintö ihmiskunnan historiassa. Syntymähetkeksi ilmoitetaan niinkin myöhäinen ajankohta kuin vuosi 1966. Englannissa oli tuolloin tiedepiireissä kehitetty pienivaimennuksista kuitua, jolle ei kuitenkaan ollut vielä käyttökohdetta tiedossa. Samoin aikoihin syntyi myös jatkuvatoiminen lasertekniikka. Palikat olivat näin kasassa tulevaisuutta varten.
Optisen kuidun vaimennuksia saatiin vähennettyä lähes olemattomiin ja pian menetelmästä tuli varteenotettava kilpailija koaksiaalikaapelille. 1970-luvun alussa kuidun vaimennus oli 20 dB/s, kun se vuonna 1973 putosi jo 4 dB/s:ään. Samana vuonna valokuituun perustava tiedonsiirto otettiin käyttöön USA:n puolustusvoimissa. Siviilipuolen käyttö alkoi sekin ensimmäisenä USA:ssa, jossa valokaapelin hyödyntäminen puhelinverkossa käynnistyi 1976. Suomeenkin tämä uusi teknologia saatiin varsin nopeasti. Jo vuonna 1979 upotettiin ensimmäisiä valokaapeleita Suomi-neidon maaperään puhelinverkon runkokaapeleiden muodossa.
Internet tuli taloon
Kuulostaa hyvin kliseiseltä, mutta melko uudesta asiasta on kuitenkin kyse. Superhitaita modeemiyhteyksiä käynnisteltiin vasta 80-luvun lopulla. Pikkuhiljaa tekniikka kehittyi ja saatiin puhelinverkkoa hyödyntäviä ja kuparikaapeliin perustuvia kiinteitä datayhteyksiä. Tuolloin ei vielä Youtubea tai vastaavia oltu keksitty, joten hitaan netin tuskaa ei vielä juurikaan tunnettu.
Seuraavana oli vuorossa älykännyköiden esiinmarssi, vaikka aluksi ei edes tiedetty, mitä niillä tehtäisiin. Ja nyt puhutaan alle 20 vuoden takaisista asioista.
Seuraavana älykännyköiden myötä alkoivat matkapuhelinverkot kehittyä, niiden kattavuudet paranivat yhdessä kaistanopeuksien kanssa. Kunnes ilma oli täynnä dataa, ehkäpä liiankin täynnä, koska datanopeudet alkoivat hiipua käyttäjämäärien lisääntyessä. Myös kaikenkattaviksi markkinoidut kuuluvuusalueet eivät sitä monesti olleet. Viimeistään internetin valtaisa viihdekäyttö räjäytti pankin, ilmatila kävi vähiin ja kuparijohdin tuli ahtaaksi. Piti löytää jokin nopeampi ja varmempi vaihtoehto.
Kuitua kuoppaan
Valokuitua on toki piilotettu maan alle maassamme jo sieltä 1970-luvun lopulta alkaen. Viime vuosikymmenellä alkoi kuituyhteyksien seuraava kehitysvaihe. Tuolloin valokuidun pystyi saamaan omaan kiinteistöön. Mobiililaajakaistan leviämisen myötä Suomesta purettiin ja puretaan edelleen massiivisia määriä kiinteitä data- ja puhelinyhteyksiä. Mutta viimeistään internetin viihdekäytön räjähdysmäinen kasvu synnytti vakaiden ja huippunopeiden yhteyksien tarpeen kotitalouksiin. Vastaus tähän tuskaan oli valokuitu. Samalla toki bisnespuolikin hyötyi uudesta teknologiasta.
Maarakentajille tämä maanlaajuinen kuidutus on tuonut tervetullutta lisää työtehtäviin. Pääsääntöisesti valokuitukaapeli kaivetaan maahan, mutta onpahan esimerkiksi Kustavissa paljon ilmajohtona toteutettuja kuituvetoja mökeille ja asuintaloihinkin. Maaperä kun on siellä niin kallioista, että kaapelin upottaminen maahan on, jos ei mahdotonta, niin ainakin kohtuuttoman kallista.
Valokuidun maahankaivuu ei poikkea muiden kaapeleiden tai putkien kaivutöistä. Toki jyrkät mutkat tulee huomioida, mutta niihin törmätään vasta kunnolla talon sisällä tapahtuvissa vedoissa. Maassamme on sitä asuttua pientalokantaa upouudesta aina muutaman sataan vuoteen vanhaa rakennusta. Uusimmissa, ehkä 80-luvun jälkeen rakennetuissa, on monesti jo valmius (suojaputki) jollekin lisäjohdolle lähimmästä jakokaapista. Tällöin kuidun loppumetrien tuonti onnistuu maata avaamatta, kun kuitu saadaan sisään taloon puhallustekniikkaa käyttämällä. Näin kävi allekirjoittaneelle, kun vuonna 2014 vedettiin kuitu taloon. Edes lapiota ei tarvinnut kaivaa vajasta. Aina ei kuitenkaan ole näin ja kaivavaa kalustoa tarvitaan usein, kun puhutaan tonttivedoista.
Valokuitutyöt työllistävät tällä hetkellä varsin paljon ainakin pienempää kaivukonekalustoa. Toki pitkien runkolinjojen rakennuksissa riittää hommia isommillekin koneille. Yleisesti ottaen kuiturakennus työllistää vielä pitkään, jotta päästäisiin edes Ruotsia vastaaviin lukuihin. Viime kesän tilastoissa Suomen kotitalouksista 40 prosenttia oli kuidun piirissä. Ruotsissa vastaava luku oli 90 prosenttia. Eli kyllä kauhalle riittää vielä töitä.
Tässä Traficomin viimeisintä tietoa valokuituverkon kattavuudesta, pvm 21.12.2023.
”Suomessa valokuidun saatavuus oli vuoden 2022 lopussa 52 % kotitalouksista. Saatavuudella tarkoitetaan, että kuituliittymä on joko valmis käyttöön tai asiakas voi sen halutessaan tilata (voi vaatia pientä verkon lisärakentamista, kuten talokaapelin asentamisen). Ruotsissa vastaava saatavuuslukema on 85 %, joten Ruotsi on meitä tässä selvästi edellä. Ruotsi on tukenut vahvasti kuituverkon rakentamista myös julkisilla varoilla ja käytännössä Ruotsissa on kaikki tiheästi asutut alueet jo kuidutettu.
Ruotsissa pohditaan parhaillaan, miten loputkin harvaan asutut alueet saadaan nopean laajakaistan piiriin. Ihan kaikille syrjäisimmille alueille ei kuidun rakentaminen ole taloudellisesti kannattavaa. Yhtenä vaihtoehtona voi olla langattomien tekniikoiden parempi hyödyntäminen. Suomessa on myös tehty useita julkisia tukiohjelmia ja kuluvan vuoden lopussa päättyy viimeisin, Traficomin valtiontukihanke, jonka rahoitus tulee EU:n elpymisvaroista ja josta valokuidun rakentamiseen on myönnetty yhteensä 27 Meur tämän ja viime vuoden aikana. Vastaavia valtiontukihankkeita on ollut käynnissä myös aiemmin. Myös ELY-keskukset yhdessä Ruokaviraston kanssa myöntävät tukea harvaan asutun seudun laajakaistayhteyksille, eli ns. kyläverkkotukea.”
Lue seuraavaksi
