Uutiset

Työkoneet

Lemmenjoen kultamailla osa II – Kullervo ”kone” Korhonen aloitti konekaivun

Lemmenjoen kultamailla vuonna 2009 (koko Konepörssin artikkelisarja PDF-muodossa)

Jos alkuaikoina homma olikin aika villiä, niin nykyään kullankaivajat ovat järjestäytyneet ja Lapin Kullankaivajain liitto perustettiin vuonna 1949 kaivajien etuja valvomaan. Tuolloin lapio ja kanki olivat työvälineet.

Koneellisen kullankaivun tarina alkaa 1950-luvun alusta. Tuolloin helsinkiläinen kullankaivaja, kullankaivajain liiton perustaja ja sen aikainen puheenjohtaja, nimeltään Kullervo ”Kulta” Korhonen (1908-1989) sai päähänsä idean tehostaa kaivamista konevoimalla. Lapiomiehiä kun kävi sääliksi ja koneen teho oli tiedossa.

Liekö lapiolla 1930-luvulta asti jatkunut kovan maan koputteleminen alkanut miestä myös kyllästyttämään. Korhonen kuului legendaariseen neljän porukkaan muitten kuuluisien kullankaivajien Jukka Pellisen (1910-1953), Jaakko Isolan (1903-1978) ja Heikki Kokon (1915-1972) kanssa. Muut eivät koneen ostolle Korhosen tavoin lämmenneet Isolan kieltäydyttyä jyrkästi sijoittamaan kultaansa moiseen härveliin. Tästä johtuen myös Pellinen ja Kokko vetäytyivät hankkeesta. Korhonen kuitenkin piti päänsä ja tästä voi siis laskea koneellisen kullankaivun Lemmenjoella alkaneen.

Vaikka rahaa oli jo kaivetusta kullasta tullut, niin Korhosen omat varat eivät riittäneet kalliin koneen ostoon ja tuontiin Ruotsista. Hän teki hankintaa varten valtion takaamaa velkaa ja myös ystäviltä ja sukulaisilta piti kerjätä varoja lainaksi.

Niinpä kaivajakavereitten ”konekiimaksi” kutsuma tauti hellitti hetkeksi, kun seitsemän tonnia painava Åkerman 220 eli ”Hullu-Jussi” rahdattiin geologisen tutkimuskeskuksen telaketjutraktorin vetämänä ja tukkireen päällä Morgamille kevättalvella 1951. Kerrotaan, että 1500 poron tokka tallasi kulku-uran kaivukoneelle ja sen veturille kulkea. Matkan pituus oli 70 kilometriä ja aikaa siihen kului kaksi viikkoa.

Mäläskä jatkoi 70-luvulla

Korhosen konekaivuyritys kuitenkin meni pahasti mönkään. Ensimmäisenä kesänä kultaa tosin löytyi lähes kahdeksan kiloa, mutta kulutkin olivat suuret. Parinkymmenen työmiehen palkkoihin, koneen kuoletuksiin ja korkoihin sekä muihin kuluihin rahat vielä kesällä 1951 jotenkuten riittivät. Talvi ja kesä 1952 kuitenkin romuttivat ensimmäisen konekaivajan talouden. Konetta vietiin pitkin poikin Miessiä ja Jäkälä-Äytsiä todellisten kultalöytöjen toivossa. Kone suistui syyssateissa nurin kuramonttuun ja niin kellistyi kirjaimellisesti ensimmäinen koneellinen yritys kaivaa kultaa Lappiäidin povesta. ”Kulta” Korhonen sai myös aikakirjoihin jääneen lempinimen ”kone” Korhonen.

Ensimmäinen Åkerman -kaivukone kulkeutui sitten pois tunturista vaikeuksien kautta Ouluun rakennustyömaille, mutta Korhonen pysyi poissa Suomesta vuosikaudet velkojiaan pakoillen. Hän nimittäin pakeni epäonnistuneen koneinvestoinnin jälkeen Suomesta reppu täynnä velkakirjoja. Korhonen asettui loppuelämäkseen eli vuoteen 1989 asti Tukholmaan asumaan, vaikka Suomen kultamaille palasikin myöhemmin useasti uudestaan.

Lemmenjoella kullan kaivaminen tyrehtyi kullan hinnan rajuun laskuun 50 –luvulla ja valtauksilla oli aika hiljaista läpi 60- ja 70 –lukujen. Vasta konekaivun yleistyminen elvytti kullan kaivamista ja kasvatti uudestaan kullankaivajien määrää Lemmenjoella.

Inarilainen Risto Mäläskä on yksi Lemmenjoen koneellisen kullankaivuun pioneereista, joka kehitti toimivan koneketjun. Hän rahtasi ensimmäisen koneen Korhosen jälkeen Lemmenjoelle yli 20 vuotta myöhemmin. Mies toi traktorikaivurin Miessin keskijuoksulle, omalle 30 hehtaarin kokoiselle valtaukselleen vuonna 1976. Mäläskä oli saanut kultakuumeen jo äidiltään, joka toimi 50 –luvun alussa emäntänä kultamailla.

Traktorikaivurin lisäksi Mäläskällä oli rumpuseula ränneineen. Myöhemmin Mäläskä kuljetti Miessille myös useampia kaivukoneita ja puskutraktorin. Mäläskän voidaankin laskea olevan Lemmenjoen ja etenkin Miessin konekaivun yksi suurista. Aikakirjat kertovat hänen löytäneen kultaa yhteensä toistasataa kiloa. Mäläskän valtauksilla kaivetaan yhä, mutta muitten toimesta.

Miessin viimeiset ”elinkautiset”

Risto Mäläskän valtauksella kaivaa nykyään lemulainen maanviljelijä Tauno Leino, joka tutustui Miessijoen valtauksiin jo vuonna 1994. Kultakuume tarttui heti. Ensimmäisen kaivukoneensa hän osti vuonna 1997 ja sillä tiellä ollaan. Kesällä Miessijoella vierähtää neljä kuukautta..

Läheistä, Miessin keskijuoksulla sijaitsevaa valtausta isännöivät Sirkka ja Kari Merenluoto. Koneinsinööriksi opiskellut Kari teki ensimmäisen valtauksen vaimonsa veljen kanssa vuonna 1980 Ruitulle. Keväthangilla 1983 kuljetettiin traktorikaivuri tunturiin ja kolme vuotta myöhemmin tehokkaampi kaivukone uusille Miessin valtauksille. Nykyään Sirkka ja Kari viettävät tunturimökissään suurimman osan vuotta. Kari on ollut vuosien mittaan kullankaivajien edusmiehenä ja liiton puheenjohtajana hankauksissa viranomaisten kanssa ja välillä toimenpidekiellossakin. Poikkeuksetta eri oikeusasteissa puidut tapaukset ovat päätyneet kullankaivajien eduksi. Jatkuva taistelu on kuitenkin vienyt veronsa eli aikaa oikealta työltä. Kari on vuosien mittaan löytänyt myös kilokaupalla hienokultaa ja hippuja.

Vähän kauempaa Leinon ja Merenluodon työmaista eli Hepo-ojalta, alueen vanhimmalta kaivospiiriltä löytyy vielä inarilaisnokialainen Telilän perhe. Isä Risto ja poika Mika hoitavat kaivuhommat kahdella kaivukoneella ja viettävät kahdeksan kuukautta vuodesta kultahommissa. Mikan vaimo, kultaa koruiksi jalostava Terhi on kesät tunturiasunnolla ja myös alle kouluikäiset lapset eli kuusivuotias Linnea ja nelivuotias Ukko viettävät valtavirrasta poikkeavaa kesälomaa kultamailla ilman pelikonsoleita ja internettiä.

Perheen kultakuumeen aloitti kuitenkin aikoinaan Kemissä kasvanut, jo edesmennyt Riston vaimo Marjut. Vuonna 1970 Risto ja lapset jäivät Njurkulahteen odottelemaan, kun äiti pistäytyi pitkäaikaisen unelmansa ajamana tutustumassa kullankaivajiin Miessillä. Ja sillä tiellä Telilät ovat edelleen.

Sen jälkeen kesät alkoivat kulua kultaa kaivaen ja 80-luvulla hankittiin koneita toiminnan tehostamiseksi. Äiti Marjut oli aluksi lasten kanssa kultaa kaivamassa, mutta vuonna 1991 Ristokin tuli mukaan. 100 grammaa kultaa päivässä alkoi ylittyä tuolloin – sen Risto oli laittanut ehdoksi tunturiin siirtymiseksi.

Leino, Merenluodot ja Telilät. Kaikki siis jo kokeneita kullankaivajia äärimmäisen kovassa ammatissa. Ammatissa, joka uhkaa loppua uuden kaivoslain myötä (lue Lemmenjoen kultamailla osa I).

Tänä kesänä sekä Leino että Telilät pääsivät lehtiotsikoihin myönteisessäkin mielessä. Tauno löysi heinäkuun puolivälissä Miessijokeen laskevasta Korhosenojasta 118,5 grammaa painavan kultahipun. Terhi Telilä taas poimi elokuun puolivälissä rännistä tulitikkuaskin kokoisen, 82,8 grammaa painavan hipun. Kullankaivajien sanastolla isomuksia molemmat. Hippujen löytymiseen liittyy aina alueen kaivajat yhteen keräävä tapahtuma. Hippubileet pidetään löytäjän asunnolla. Jaettu ilo on täälläkin vähintään kaksinkertainen ilo.

Huoltoajot talvella

Tauno Leino saapuu kultamaille yleensä toukokuussa. Usein Miessillä on maassa äitienpäivänä vielä lunta kinoksiin asti. Vuonna 2002 rakennettu eräkämppä ja sauna toimivat viihtyisänä tukikohtana. Etelässä työskentelevä vaimo Pirjo Kylä-Laaso viettää aina kesälomansa kultamailla ja viihtyy omien sanojensa mukaan erinomaisesti.

Kaivamisen talvisiin valmisteluihin kuuluu tavaroitten rahtaaminen työmaalle kevättalvella, kahdella moottorikelkalla pitkin Metsähallituksen ajamia uria. Suuntaansa matka on 34 kilometriä.

Vaimo Pirjo ajaa toista kelkkaa ja Tauno itse toista.

Itsetehdyssä reessä kulkee Taunolla kerralla neljä ja vaimolla kolme polttoainetynnyriä. Viime talvena kahden viikon huoltoruljanssissa tuotiin tunturiin 11.000 litraa polttoainetta, varaosia, kuivamuonaa ym. Reissuja ehtii tehdä kaksi päivässä. Välillä huono sää torpedoi kaikki liikennöintiyritykset ja joskus tunturissa tuulee niin, että jäljet häipyvät nopeasti eikä edessä ajavaa saa päästää karkuun.

”Kaikki tänne olisi rahdattava talven aikana. Minulla polttoainekulutus on kesässä tuollaiset 6000-7000 litraa. Viime talvena ahnehdin tuomaan vähän enemmän, kun hinta oli alhaalla. Erittäin tärkeää olisi osata tuoda tarpeeksi varaosia. Täällä on sen parempi mitä omavaraisempi olet eikä mitään saa heittää pois. Ja hitsauspuikon on syytä pysyä kädessä. On täällä jotkut joutuneet käyttämään huoltomiehiäkin, jotka sitten tulevat helikopterilla. Ei ole ihan halpaa lystiä”, aloittaa Leino ja esittelee varaosavarastoaan eli sekalaista kasaa eri koneenosia ja raudanpätkiä. Huoltolanssin kontista löytyy työkaluja yhden pienen verstaan verran.

”Ja koneet on nekin tuotu tänne ajamalla. Ensimmäisen koneeni ostin Risto Mäläskältä täällä perillä, mutta nykyisen Volvon -kaivukoneen ajoin tänne. 40 kilometrin matka kesti 19 tuntia ja matkalla vaihdettiin yksi telatappikin. Telakoneet on ajettava kevättalvella kun lumi on märkää. Ja takaperin. Etuperin kun ajaa niin lumi ja jää pakkautuu teloihin ja paukkuu niin hemmetisti”, valistaa Leino.

Paikallisliikennettä Korhosenojan ja työmaan välillä Tauno hoitaa mönkijällä, josta maksaa 40 euron luvan vuosittain. Lupa loppuu omalle kultamaalle ja siitä eteenpäin ei ole lupaa ajaa. Myös venesatamaan eli reilun kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan kultahaminaan Taunolla on asiaa vain muutaman kerran kesässä. Eloveenavarastoa ei niin usein täydennetä.

”Äärimmäisessä tarpeessa täältä kylille lähdetään”, vannoo Tauno ja muistuttaa samalla että paikalliset asukkaat saavat ajaa ilman lupia ja poromiehet viilettävät karvareuhka kallellaan pitkin ja poikin maita ja mantuja. Tasan ei käy onnen lahjat.

Kaurapuurosta se lähtee

”Työpäivät täällä ovat säännöllisiä. Aamulla aikaisin aamupuuro naamaan, sitten kaivamaan. Puolilta päivin kahvi ja sitten takaisin Volvon ohjaamoon. Illalla lopetan yleensä kahdeksaan mennessä ja sitten iltapalaa. Iltapalan jälkeen ruokalepo. Siitä herättyä sitten vaatteet pois ja yöpuulle”, kuvailee Leino kovin askeettiselta kuulostavaa työrytmiään.

Ai niin ja joskus myös sauna, josta irtoaa kunnon kipakat löylyt. Tuli kokeiltua.

”Täällä kyllä tietynlainen luonne vaaditaan. Itsensä kanssa pitää tulla toimeen. Illalla ei lähdetä kirkolle ja välillä menee päiväkausia, ettei näe muita ihmisiä”, täydentää Pirjo.

Korhosenojalla Tauno mättää maata seulaan noin 100 metrin levyisessä kaivannossa. Seulasta karkea maa-aines eli isot kivet tippuvat pois ja hiekka kulkeutuu ränniin.

Työmaa on aloitettu vuonna 2002. Varsinaisen kullan kaivamisen ohella aikaa kuluu runsaasti valmisteleviin toimenpiteisiin. Pintaturpeen paksuus juuri kaivettavassa olevassa kohdassa on lähes kaksi metriä. Pintamaat otetaankin erikseen ja palautetaan sitten työmaata entisöidessä paikoilleen.

Mutkitellen virtaava Korhosenoja on uomitettu työmaan ohi ja rännittämisessä käytettävä vesi seisoo omissa altaissaan, eikä saa sekoittua Korhosenojan kirkkaaseen veteen. Ympäristökeskus käy ottamassa vesinäytteitä säännöllisesti. Altaitten vettä Tauno käyttää rännittämisessä ja sitä kierrättää 4000 litran pumppu.

”Minä käytän rännissä rihlojen alla huokoista mattoa, johon raskas hienokulta painuu. Korukivet eli korundit ja granaatit erottuvat rihloista heti. Rihloihin ja mattoon jäävät kivet ja rautahiekka pestään, vaskataan ja lopuksi vielä puhalletaan. Sitten käsissä on lopullinen hienokulta”, valistaa Leino prosessia.

Rihlojen tyhjennyksen väli voi olla viikonkin eli varsin monta kuutiota ehtii seulan läpi kulkeutua. Maaäiti on siis piilottanut aarteensa varsin ovelasti.

”Ja pumppuja täällä tarvitaan, sillä kaikki montut ovat heti täynnä vettä. Paitsi silloin kun kaivettiin kaivoa mökille. Sinne ei vettä tullut kun muutama sentti pohjalle”, nauraa Leino lopuksi.

Siirtymäaika pohdituttaa

Myös Telilän perhettä kevättalvi pitää kiireisenä, kun työmaalle pitää tuoda mm. 16.000 litraa polttoainetta. Suurin osa siitä palaa kesän aikana kahdessa vanhassa Åkerman -kaivukoneessa. Toinen kaivukoneista mättää maata seulaan ja toinen siirtää sitä rännin alapäästä pois. Ketju toimii sujuvasti. Rännistä Mika Telilä kaivaa esille kiiltävää kultaa.

”Kaksi ensimmäistä rihlaa eli juorua kertoo heti, onko kultaa tulossa. Me keräämme tästä myös korukiviä ja vaimo käy niitä ruokatunnilla aina rihloista kaivamassa. Myös isommat hiputkin voivat löytyä jo tässä vaiheessa”, valistaa Mika Telilä.

”Nämä koneet ovat vanhoja. Tässä on jo vuosikausia oltu ase ohimolla eikä uuteen kalustoon oikein ole voinut eikä kannattanut investoida. Uusi kaivoslaki lopettaa tämän perustuslainkin takaaman elinkeinon Suomesta. Me olemme tietenkin hyvin pieni ammattiryhmä, joka Arkadianmäellä ei ketään kiinnosta. Mutta kun koko kaivostoiminta ja etenkin uusien kaivosten perustaminen on uhattuna, niin pitäisi silloin kiinnostaa päättäjiäkin”, suomii Telilä.

”Tämä työ on täysin ympäristölupiin sidottua ja valvottua toimintaa. Uskallan väittää, että missään ei tuoteta tarkemmin valvottua kultaa kuin täällä. Julkisuudessa meitä on syytetty ilman perusteita ja päättäjienkin tiedot perustuvat usein liioiteltuihin asioihin. Ympäristörikollisiksi meitä leimataan, vaikka laki määrää täysin miten ja missä kaivetaan.”

”Minun mielestäni kullankaivualueen voisi vieläkin erottaa kansallispuistosta. Kun kansallispuistostatus poistuisi, niin toimintaa voitaisiin tehostaa. Konekalustoa voisi uusia ja tänne voitaisiin varmasti perustaa kymmeniä työpaikkoja Inarin muuttotappiota korvaamaan. Täällä on vielä erittäin runsaasti kultaa kaivamatta ja nykyaikaistamalla toimintaa se olisi mahdollista ottaa talteen. Nykytekniikalla voitaisiin esimerkiksi porata talvisaikaan koereikiä maastoon ja tutkia mistä kannattaa kaivaa. Nyt on kuitenkin käymässä niin, että siirtymäajan jälkeen sallitaan vain lapiohommat. Lupien hinnat moninkertaistuvat ja kullan kaivaminen jää vain hyvätuloisten eliittiharrastukseksi”, ennustaa Telilä.

Hänen mukaansa uusi laki on myös valmisteltu osittain heiltä salassa.

”Kun olemme vuosikymmenet voittaneet eri oikeusasteissa, on lakimuutos viimeinen konsti ajaa meidät pois. Jännittyneinä nyt odotetaankin onko siirtymäaika 4, 8 vai 15 vuotta. Kun siirtymäaika on mennyt, täältä lähtevät kaikki konekaivajat ja suurin osa lapiollakin kaivajista.”

”Metsähallitus ei myöskään ole hyväksynyt tätä vakituiseksi asuinpaikaksi kaivajille. Valtio kun joutuisi korvaamaan menetetyt asumukset siinä vaiheessa, kun nämä valtaukset meiltä sosialisoidaan.”

Terhi vaskaa

”Täällä tunturissa pitää kaikki tehdä itse. Hieman tuota huoltopuolta on helpottanut, että meillä on oma vene tuolla rannassa. Taksivene maksaa 150 euroa suuntaansa, joten varaosillekin tulee äkkiä hintaa. Esimerkiksi hydrauliletkun tänne saa vuorokaudessa Rovaniemeltä. Muutamia kertoja on käytetty huoltomiehiäkin täällä. Sitten on vieressä katsottu miten homma tehdään ja seuraavalla kerralla tehty itse. On tehty täällä telaremontteja ja jopa moottoriremontti”, toteavat Telilät.

”Muistan kun 80-luvulla emännän kanssa vaihdettiin pyöräkuormaimen rengasta viikko. Ei ollut konetta millä painaa päälikumi pois vanteelta ja isolla lekalla mätkin sitä päiväkaudet”, muistelee Risto Telilä.

Telilöitten rännistä kerätään 40 tunnin yhtämittaisen seulonnan jälkeen kerralla 200-300 litraa kiviä sekä raskasta hiekkaa ja koko taakka kuljetetaan mönkijällä lapiorännille. Kaikki kivet seulotaan ja jalo- ja korukivet poimitaan talteen. Viisi-kahdeksan litraa jää vielä vaskattavaksi.

”Ja meillä vain Terhi vaskaa. Syksyllä kertyvä aines viedäänkin sitten Terhille Nokialle täältä mukanamme”, kertoo Mika.

Telilöillä on siis pitkä historia ja myös heillä kuten muillakin alueen kaivajilla on rautainen ammattitaito. Miehet tietävät mistä puhuvat. Eikä ole ihme, että he puolustavat ammattiaan henkeen ja vereen. Ammattitaito on huomattu maan rajojen ulkopuolellakin. Telilöitten oppien mukaan on valmistettu kalustoa Venäjälle ja siellä on käyty myös opettamassa paikallisia kullankaivajia.

”Hieman siellä myös ihmeteltiin, miten näin pienillä laitteilla saadaan talteen kultaa niin paljon ja niin nopeasti. Voi olla, että kaivosyhtiössä oli aiemmin vähän syöty kuormasta”, naurahtavat Telilät lopuksi.

Merenluoto rakentaa uutta

Kari Merenluoto on myös pyhittänyt elämänsä kullan kaivamiselle. Hän on ollut etunenässä taistelemassa Metsähallitusta vastaan ja oma elinkeino on varmasti tästä kärsinyt. Kolmesti mies on ollut jopa toimenpidekiellossa. Inarilainen hän ollut vuodesta 1988 lähtien. Suurin osa vuodesta kuluu kultamailla – eräkämpässä yhdessä vaimo Sirkan kanssa.

”Täällä sitä Nuffieldilla 80-luvulla aloitettiin konekaivu ja sen jälkeen koneellista kaivamista on tullut tehtyä useammassa paikassa”, aloittaa Merenluoto.

Mies uskoo Mika Telilän tapaan, että kultaa maan povessa on vielä vaikka kuinka paljon.

”Jos hommaa saisi täällä tehdä ja kehittää, niin alueelle voitaisiin luoda kymmeniä työpaikkoja. Nuoria voisi kouluttaa kullankaivajiksi. Täällä tuotettu kulta on oikeaa ekokultaa. Me kullankaivajat varmasti peitämme jälkemme ja rahtaamme romumme pois, kun aika on täysi. Saa nähdä millainen ralli jänkällä on, kun nämä kaikki loppuun ajetut koneet täältä joskus viedään pois”, miettii Merenluoto.

Koneinsinööri Merenluoto rakensi parhaillaan uutta seulaa ja sille pitkää kuljetinta. Yksi sähkömoottori oli palanut koeajossa. Mutta se ei miestä harmittanut. Vastoinkäymisiin on totuttu ja ne vain hoidetaan itkemättä alta pois.

”Ei tänne kultaa kannata jättää. Nyt minäkin tehostan kalustoa ja käännän ennen siirtymäajan umpeutumista joka kuution ympäri”, lopettaa Merenluoto.

Enkä ainakaan minä epäile, etteikö niin tulisi käymään. Näillä karuilla kultamailla elantoaan hankkiva, määrätietoinen joukko teki ainakin minuun suuren vaikutuksen. Taidan mennä käymään toistekin.

23.9.2009 kullan grammahinta oli 22,3 euroa. Yleensä koruiksi sellaisenaan jalostettavat kultahiput ovat aina hienokultaa arvokkaampia. Niitten hinta määräytyy pitoisuuden ja painon lisäksi myös muodon mukaan. Karhua muistuttavasta hipusta voi saada paljon paremman hinnan kuin karhun jätöksiä muistuttavasta hipusta. Esimerkiksi Telilöitten heinäkuussa löytämän 88,2 grammaisen hipun arvo hienokullan grammahinnalla olisi 1821 euroa. Kuitenkin hippuna arvo on noin 25.000 euroa.Lähteet: www.kullankaivajat.fi, Sankareita, Veijareita ja Huijareita (Seppo Partanen), Kultakuume – Lapin Kullan historia (Herman Stigzelius).

Katso myös ensimmäinen osa tästä.

Lue seuraavaksi