Uutiset
Kiinalaiset tulevat – Maailmanvalloitus vasta alkamassa
”Kiinalaista koneteollisuutta ei ollut ollenkaan vielä 50- ja 60-luvuilla. Ensimmäiset lapion syrjäyttäneet maansiirtokoneet tuotiin Venäjältä ja ne olivat puskukoneita. Kun Kiinan uudistuminen lähti käyntiin, myös koneteollisuus alkoi kehittyä. Ensin tekniikkaa ja tietotaitoa tuotiin Japanista ja Amerikasta, sillä omaa osaamista ei ollut. Ulkomaiset yritykset pääsivät tästä syystä valtaamaan markkinoita. Kiihkeintä kehitys on ollut kymmenen ja etenkin kahden viime vuoden aikana. Kasvu on ollut jopa 20-30 prosenttia vuosittain. Tästä voidaan tulla alas reilustikin ja silti vielä olla kovalla kasvu-uralla. Kun Euroopassa ja Japanissa ollaan tyytyväisiä muutamien prosenttien vuosittaiseen kasvuun, niin Kiinassa mennään kuitenkin aivan toisenlaista vauhtia”, toteaa Yu Ju.
”Alkuvuosi oli kovaa 40-50 prosentin kasvua, mutta syksyllä kasvu hiipui. Tämä johtuu siitä, että alkuvuonna kasvu oli liiankin nopeaa ja normaali tasaantuminen tulee aina loppuvuonna. Myös olympialaiset vähensivät hetkellisesti kysyntää, kun koko maa keskittyi niihin. Ja onhan loppuvuosi aina ollut huonompi kuin alkuvuosi”, totesi Yu Ju Baumassa marraskuussa 2008.
”Kiinalainen koneteollisuus tuli joitain vuosia sitten vauhdilla esiin. Ongelmana oli, että kansainvälisiä trendejä ja vaatimuksia ei oltu tutkittu tarpeeksi ja alussa kiinalaiset koneet eivät tyydyttäneet asiakkaita edes Kiinassa. Ulkomaiset yritykset valmistivat omilla tehtaillaan teknisesti paljon parempia koneita. Myös myyntistrategiat ja markkinointi oli opeteltava alusta. Tämä on syy, että omat valmistajat jäävät vieläkin kansainvälisten yritysten taakse. Tilanne kuitenkin on muuttunut nopeasti toiseen suuntaan ja paljon on toki töitä vielä edessäkin. Uskon kuitenkin, että Kiinan koneteollisuus kansainvälistyy lähitulevaisuudessa entistä enemmän”, povaa Ju. Hänen mukaansa seuraavan kymmenen vuoden aikana joitain kiinalaisia konemerkkejä tulee nousemaan maailman huippubrändien joukkoon.
XCMG globalisoituu
Kiinan suurimpiin maarakennuskonevalmistajiin kuuluu 20 vuotta vanha Xuzhou Construction Machinery Group, jonka tuotemerkki on XCMG. Se on oiva esimerkki nopeasti kansainvälistyvästä yrityksestä. Tuoteohjelmassa on maarakennuskoneitten koko kirjon lisäksi myös nostureita, tienrakennus- ja hoitokoneita, maansiirtoautoja ym. 20 prosenttia tuotteista täyttää kansainväliset laatukriteerit ja menee vientiin.
Yritys on paitsi markkinajohtajia Kiinassa myös johtavia konealan vientiyrityksiä. Se sijoittuu liikevaihdollaan jo nyt maailman 15 suurimman maarakennuskonevalmistajan joukkoon. Yritys on perustettu vuonna 1989, jolloin myynti oli 300 miljoonaa yuania. Nyt liikevaihto on 35 miljardia yuania ja vuoteen 2010 mennessä sen povataan nousevan jo 50 miljardiin yuaniin (5,2 miljardia euroa). Wang Min on yrityksen hallituksen puheenjohtaja.
”Huomasimme kymmenen vuotta sitten, että länsimaisten komponenttien pula ja ylipäätään riippuvuus niistä esti teknologian kehittymistä. Niinpä teimme päätöksen sijoittaa entistä enemmän rahaa tuotekehitykseen ja aloitimme samalla oman komponenttivalmistuksen. Esimerkiksi viime vuonna käytimme 800 miljoonaa yuania pelkästään vaihteistojen ja voimansiirron kehittämiseen. Valmistamme myös dieselmoottoreita itse”, kertoo Min.
”Tällä hetkellä myymme tuotteitamme jo yli 100 maassa. Vuonna 2007 viennin arvo oli jo 560 miljoonaa dollaria. Vuonna 2008 avasimme varaosakeskukset mm. Puolaan, Iraniin, Australiaan, Indonesiaan, Brasiliaan ja Venäjälle. Varaosa- ja huoltokeskukset valmistuvat kahden vuoden kuluessa Lähi-Itään, Keski-Aasiaan, Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja Afrikkaan. Yrityksessämme on ymmärretty paikallinen läsnäolo menestykseen pääsemiseksi.”
”Henkilöstöpolitiikkamme tavoitteena on ollut palkata parasta ja koulutetuinta työvoimaa – myös Kiinan ulkopuolelta. Tällä hetkellä haussa on mm. valtameren takaisten vientialueitten johtaja. Yrityksessämme on haasteita kelle tahansa, niin nopeaa on kasvu”, sanoo Min.
Min ei ole huolissaan laskevista markkinoista ja huononevasta taloustilanteesta kautta koko teollisen maailman. Omasta maasta löytynee lääkkeitä, vaikka vienti takkuaisikin hetken.
”Kiinan hallitus tekee tälläkin hetkellä kaikkensa, jotta kotimainen kysyntä säilyy”, uskoo Min. Hän kertoo hallituksen neljän triljoonan yuanin elvytyspaketista rautateille, tieverkostoon, lentokenttiin, satamiin, voimalaitoksiin ja maakaasulinjoihin. Siitä riittää leiviskä myös XCMG:lle.
”XCMG:llä tiedostetaan eri alueitten kuten Euroopan erityisvaatimukset ja tuotekehityksen painopiste on jo kauan ollut kehittää eri maanosiin sopivat tuotteet”, lopettaa Wang Min.