Uutiset
Terät vaihtoon nopeasti ja helposti
Kauhojen säästöterien käyttö on ollut jo vuosikymmeniä hyvin yleistä esimerkiksi Ruotsissa, mutta Suomessa niiden määrä on jäänyt yllättävän vähäiseksi. Syynä tähän on ilmeisesti koneiden tuonti maahan ilman kauhaa, jolloin asiakkaat ovat tyytyneet valitsemaan tutun peruskauhan työtehtäviään varten. Säästöterien hyödyllisyys ja tehokkuuden lisäys ovat kuitenkin sitä luokkaa, että on vain ajan kysymys koska ne lyövät itsensä todella läpi myös meidän markkinoillamme.
Hannu Aalto Metsätyö Oy:n Hämeenlinnan toimipisteestä kertoo, että säästöterien kysyntä on Suomessa tasaisessa kasvussa. Metsätyö tuo maahan laadukkaita ruotsalaisia Olofsfors Ab:n valmistamia Bruxite-säästöteriä, joiden toimivuus on taattu myös vaativissa pohjoismaisissa olosuhteissa. Bruxite-terät ovat valmistettuja laatuteräksestä, jonka kovuus on yli 500 brinelliä. ”Säästöterät ovat luonnollisesti hankintahinnaltaan perusteriä arvokkaampia, mutta ajansäästön ja kestävyyden kautta hintaerotus on kuoletettu nopeasti. Samalla säästöterät lisäävät myös kauhan käyttöikää, sillä terät asennetaan huulilevyn alapuolelle ja näin kauhan pohjaosan kulutus pienenee”, kertoo Aalto.
Helppo mekanismi, laaja valikoima
Jokainen kuormaajien teriä vaihtanut tietää miten ikävä ja aikaa vievä prosessi terien vaihto voi pahimmillaan olla. Kallis kone täytyy useimmiten kuljettaa pois työpaikalta, jonka jälkeen edessä on poltto- sekä hitsaustehtäviä. Säästöterää käytettäessä terän vaihtoon kuluu yhdeltä mieheltä noin varttitunti eikä työkalupuoleltakaan vaadita kuin pari kunnon avainta. Säästöterä kiinnitetään rei’itetyn perusterän alapuolelle luotettavilla pulttikiinnityksillä. Aalto korostaa myös vaihtoajankohdan joustavuutta, sillä säästöterän kanssa jää aina sopivasti pelivaraa vaihdon kanssa. Säästöterä on myös käännettävissä, mikä miltei kaksinkertaistaa käyttöiän.
Metsätyön Bruxite-terien valikoima on jo nyt erittäin laaja ja melkein joka kauhaan löytyy suoraan valmis ratkaisu. Käyttötarpeen mukaan voi valita terämallin kolmesta vaihtoehdosta: kolmella saman levyisellä teräosalla, pidemmällä keskiosalla tai päätypalat kahdella reikärivillä. Samoin tarjolla on myös katkaistuilla tai terävillä V- kärjillä varustettuja teriä.
Käyttäjäkunta laajenee
Hannu Aalto kertoo, että tällä hetkellä suurin osa säästöteristä toimitetaan yksityisille käyttäjille, mutta esimerkiksi lumityölaitteita valmistavia kotimaisia yrityksiä on liittynyt asiakaskuntaan. Tämä onkin varmin keino levittää sanomaa tuotteen toimivuudesta, sillä vaativien urakointikokemusten jälkeen myös suomalainen vaativa asiakaskunta saadaan vakuutettua hankinnan kannattavuudesta. ”Kun asiakas on kerran oppinut käyttämään säästöteriä, ei paluuta vanhaan tapaan yleensä enää ole näkyvissä”, tiivistää Aalto.