Uutiset

Yleinen

Sorakuopilta savotoille

– Minulle tämä energiapuun hakkuu on sellainen talvikuukausien työmaa. Kesällä tehdään maansiirtotöitä, yrittäjä toteaa.

Holopainen oli ahkeroinut kolmen päivän ajan Viinijärven lahden rantamaisemassa, ja noin hehtaarin kokoinen lehtipuuryteikkö oli siirtynyt suuriin kasoihin odottamaan lähikuljetusta. Energiapuukauppaa alueella tekee Länsi-Karjalan energiaosuuskunta.
– Edellisessä paikassa Liperin kirkonkylän lähellä sain hakata kuukauden samassa palstassa. Kyllä Suomessa energiapuumetsiä riittää, Holopainen toteaa.

Kätevä koura

Maansiirtoyrityksessä on kaksi kaivuria, hakeauto, sorarekka ja pyöräkuormaaja.
Jatkopuomin päässä oleva järeä ja keräävä Naarva-Koura on asennettu pienempään, 14 tonnia painavaan kaivukoneeseen.

– Tällaisessa aukoksi hakattavassa metsässä, jossa puut ovat paksuja, koura on oikeassa elementissään, Holopainen toteaa.
Giljotiiniterässä on leikkausvoimaa, ja se ei ole moksiskaan hiekkaisista puiden tyvistä eikä peltojen laidoille unohtuneista rauta- ja piikkilangoista.
– Ketjua ei todellakaan ole tarvinnut viilata kertaakaan, eikä se ole lentänyt pois päältä. Syöttävällä kouralla olisi kuitenkin näin pitkiä runkoja nopeampi tehdä, yrittäjä pohtii.
Islannissakin hakataan

Joensuulaisen Pentin Paja Oy:n toimitusjohtaja Mikko Häikiö kertoo, että Naarva-Kouria on myyty kaivinkoneisiin runsaasti.
– Urakoitsijoilla on talvella useinkin seisokkia, joten kouran kanssa he työllistävät itsensä ympärivuotisesti. Kaivinkonehan on huomattavasti edullisempi alustakoneena kuin metsäkone, ja sen hydrauliikka soveltuu mainiosti näille meidän laitteille.  

Kouria kaivinkoneen lisälaitteena on hyvinkin eksoottisissa paikoissa, esimerkiksi Indonesiassa ja Islannissa.
– Vaikka äkkiseltään ajatellessa tuntuu, ettei Islannissa ole puitakaan, Häikiö nauraa.
Räätälöityä työtä
Häikiön mukaan kaivinkoneista löytyy hakkuutöihin hyvät tehot, mutta kaatopään asennus asettaa omat haasteensa.

– Energiapuukoura pitää sovelluttaa toimimaan kaivinkoneen vasarahydrauliikalla, ja tähän käytetään joko logiikka- tai releohjausta. Esimerkiksi logiikkaohjaukseen pystytään yhdistelemään monia toimintoja ihan asiakkaan toivomusten mukaisesti. 
Kaatopää asennetaan jatkopuomiin, joten myös ulottuvuus lisääntyy parilla metrillä. Pienimmät rakennetut ovat kumitelaisia 5 tonnin kaivukoneita ja suurin löytyy luokasta 29 tonnia.

– Saatavana on useita erilaisia puomimalleja, pienempiä ja suurempia. Valmistamme räätälöidysti ja kaivukonekohtaisesti sopivan puomin ja kouran. Kaikkiin löytyy ratkaisu, lupaa Mikko Häikiö.   

www.pentinpaja.fi

Pentin Paja Oy on vuonna 1982 perustettu perheyritys, joka on lähes 30 toimintavuotensa aikana erikoistunut metsä- ja maanrakennuskoneiden tuotekehitykseen ja valmistukseen, sekä teollisuuslaitosten huolto-, asennus- ja kunnossapitopalveluihin. Yritys aloitti toimintansa Ilomantsin Naarvassa. Nyt toimipisteet ovat Ilomantsissa ja Joensuussa. Yritys työllistää 24 henkilöä.
Pentin Pajan tunnetuimmat tuotteet ovat Naarva -tuotenimellä myytävät energiapuukourat ja sykeharvesterit. Muita Naarva-tuotteita ovat reikäperkauslaite, kitkentäkoura ja pylväskauha. Tuotteita viedään 32 maahan.

 

Armas Härkönen

Lue seuraavaksi