Uutiset

Kuljetuskalusto

Kovaan käyttöön

Orimattilalainen Jokopa Oy varustaa kuorma-autoja ja perävaunuja soran ja muiden maa-ainesten ajoon. Jokopan omistus muuttui viime kesänä, kun vaiheittain tehty omistajanvaihdos saatiin päätökseen yrityksen vuonna 1992 perustaneen Jorma Tuomisen ja Olli Niemisen välillä.

Jokopa Oy:n omistusjärjestelyihin ei liity mitään suurta dramatiikkaa. Uusi omistaja on Olli Nieminen, joka on työskennellyt pitkään raskaiden ajoneuvojen parissa mekaanikkona, työnjohtajana ja onpa hänellä kokemusta kuljettajanakin.

”Runsaat kaksi ja puoli vuotta sitten oli muutamaan otteeseen puhetta Jokopan omistajan ja perustajan Jorma Tuomisen kanssa, että mitäpä jos ostaisin hänen yrityksensä, sillä hän oli alkanut miettiä pikkuhiljaa eläkkeelle siirtymistä”, kertoo Nieminen.

Osaamista ei hukata

Yrityksen perustaja, Jorma Tuominen, on työskennellyt alalla jo vuodesta 1981 saakka, joten kokemusta ja osaamista hänellä on yllin kyllin aiheesta. Sitä ei saanut hukata, joten omistajanvaihdos tehtiin hyvin suunnitelmallisesti ja vaiheittain.

Jokopa Oy:ssä saatettiin kesällä päätökseen omistajanvaihdos. Olli Nieminen (vas.) on nyt omistaja ja toimitusjohtaja. Yhtiön perustaja Jorma Tuominen jatkaa vielä toiminnassa mukana.

”Kyllä minä täällä vielä käyn käytännössä päivittäin. Vastuu toiminnasta on Ollilla, mutta täytyy pitää huoli siitä, että vuosien saatossa kertynyt tietämys saadaan siirrettyä eteenpäin. Asioita tulee vähän kerrallaan eteen, ja ne käydään läpi”, Tuominen sanoo.

Nieminen ja Tuominen korostavat luottamuksellisen asiakassuhteen merkitystä. Siksi he pitävät tärkeänä, että omistajuus yhtiössä vaihdetaan hyvin valmistellen ja riittävän pitkällä aikajänteellä, ja että asiakkaalle tuttu yhteyshenkilö on riittävän pitkään mukana.

Soralavoja ja automaattikasettiperävaunuja

Jokopa on keskittynyt erilaisten maa-ainesten kuljettamiseen tarkoitettujen soralavojen ja kasettiperävaunujen tuotantoon. Erilaisia, aina asiakkaan toiveiden mukaan valmistettuja autojen lavoja tehdään vuosittain noin 35–46. Kasettiperävaunuja valmistuu noin 15–25 vuodessa. Jokopan suunnittelemat esivalmistetut lavat tulevat kotimaiselta sopimusvalmistajalta ja perävaunujen alustat kotimaisilta perävaunuvalmistajilta. Orimattilassa niistä rakennetaan valmiit kokonaisuudet.

”Päällepäin kasettiperävaunut näyttävät jokseenkin siltä, kun ne ovat näyttäneet jo vuosikymmeniä, ja perusidea onkin sama. Kehitystä on todellisuudessa kuitenkin tapahtunut paljon. Materiaalit ja toimintojen ohjausjärjestelmät ovat kehittyneet. Toisaalta painojen nousu on edellyttänyt akseleiden lisäämistä ja muita suuria muutoksia rakenteissa. Ilmajousituskin on tullut kuvaan mukaan”, kertaa Tuominen.

Lähellä valmistettu

Yksi Jokopan tuotteiden käyttäjistä on orimattilalainen Pärhä Oy. Multaa, sorajalosteita ja kalliomurskeita toimittava yhtiö operoi Päijät-Hämeen alueella viidellä kasettiyhdistelmällä ja yhdellä puoliperävaunuyhdistelmällä.

Sorateillä ajettaessa auto ei välttämättä pysy kovin pitkään puhtaana. Pärhä Oy:n uusin yhdistelmä on varustettu Jokopan lavoilla. Auto on Scania R650 ja perävaunun alusta Jyki.

Pärhä Oy:n uusimmassa sorayhdistelmässä päällirakenteen toimintoja ohjataan joystickillä ja näyttöpaneelilla.

”Jokopan tuotteet ovat hyviä, ja mikä tärkeää, valmistaja on lähellä. Jos jotain sattuu, ja tarvitaan korjausta, apu on muutaman kilometrin päässä. Esitetyt toiveet on toteutettu, ja uutta väyläteknologiaa on hyödynnetty toimivalla tavalla”, sanoo Pärhä Oy:n toimitusjohtaja Petri Pärhä.

Lahden eteläisen ohitustien työmaalla meneillään olevan sillan valun takia kiivaana jatkuvien betoniaseman soratoimitusten aikana tulee esiin nykyaikaisen automaattikasettiyhdistelmän helppokäyttöisyys. Vetokytkin avataan kuljettajan paikalta, ja perävaunun sähkö- ja ilmaliitännät avautuvat paineilmasylintereiden avustuksella.

Kasetointi tapahtuu kulmavaihteen käyttämällä ketjuvedolla. Kippiä, perälaitaa ja kasetointia hallitaan joystick-ohjaimella. Perävaunun pysäköintivaloja, ruuhkavilkkuja sekä akseleiden ja aisan nostoa hallitaan käyttöpaneelin painikkeilla, joista tieto välittyy toimilaitteille radio-ohjauksella. Kokonaisuuden täydentävät kamerat, joiden avulla tapahtumia on helppo valvoa.

Täällä tapahtuu monta asiaa, kun kuljettaja antaa ohjaamosta käskyn avata vetokytkin. Sähköpistokkeet ja ilmaliitin irtoavat automaattisesti. Painavampien kuormien myötä Suomessakin ovat yleistyneet kulmikkaat, liukurullilla varustetut kasetointiohjaimet. Ohjaimen vieressä oleva salpa lukitsee perävaunun ja vetoauton yhteen kasetoinnin ajaksi.

”Kerran täytyy käydä ulkona, eli kytkemässä ilmaletkut ja sähköpistokkeet. Täysautomaattisella vetokidalla sekin jäisi pois, mutta vielä en ole rohjennut sellaista hankkia”, Pärhä sanoo. Hänen mielestään kytkennän mahdollisimman pitkälle viedyllä automatisoinnilla saavutetaan ennen kaikkea parempi työturvallisuus.

”Jokainen autosta poistuminen ja sinne kiipeäminen on mahdollinen tapaturman paikka, varsinkin talvella. Kasetointi tapahtuu usein kadun tai tien varressa, joten mitä vähemmän auton vierellä tarvitsee kulkea sen parempi.”

Harkitusti eteenpäin

Jokopan yli neljännesvuosisadan mittainen historia saa edelleen jatkoa omistajavaihdoksen jälkeenkin. Mitään suuria mullistuksia ei Olli Niemisen mukaan ole luvassa, mutta paikoillaankaan ei suostuta polkemaan.

”Menemme kestävyys edellä. Tuotteemme eivät ehkä ole kaikkein keveimpiä, mutta ne on tehty kovaan käyttöön. Totta kai seuraamme tarkasti kehitystä, ja otamme uusia materiaaleja ja uutta tekniikkaa käyttöön, jos se on kustannustehokasta”, hän päättää.

Kymen Maansiirto Oy:n tuliterä viisiakselinen Volvo FH on saanut hieman normaalia korkealaitaisemman Jokopa-lavan päälleen. Kuvauspäivänä testattiin, että kaikki toimii.

 

 

Lue seuraavaksi