Uutiset

Kuljetuskalusto

Puu kulkee ROR-akseleilla

E. Nousiainen Oy

Puu on kulkenut Kuljetusliike E. Nousiainen Oy:n kyydissä Etelä-Suomen alueella jo seitsemän vuosikymmenen ajan. Metsäyhtiöiden, metsänhoitoyhdistysten ja sahojen asiakkuuksia on hoitamassa 11 omaa autoa ja 15 perävaunua sekä kuusi kumppaniyritysten yhdistelmää. Nousiaisen omissa perävaunuissa on vuodesta 2014 käytetty ROR-akseleita.

Assali Stefen perustettiin vuonna 1984 Veronassa, Italiassa. Alkujaan se valmisti ohjautuvia akseleita ajoneuvokäyttöön ja kiinteitä akseleita erikoistarkoituksiin. Vuonna 2011 Assali Stefen laajensi tuotevalikoimaansa hankkimalla ROR-vakioakseleiden ja -jousitusten tuotannon. Sittemmin Assali Stefen on kehittänyt ROR-brändiä ja uusia teknisiä ratkaisuja, jotka vastaavat kuljetusmarkkinoiden muuttuvia tarpeita.

Kymmenen vuotta ROR-akseleita

Nykyisin yhtiö on tunnettu mukautuvuudestaan ja tuotteiden räätälöinnistä, ja sen tuotteita on käytössä kaikkialla maailmassa. Pohjoismaissa ROR-akseleita edustaa Bevola.

”Meillä perävaunuista suurin osa on Weckmaneja, mutta on joukossa muun muassa pari Briabiakin. Vuonna 2014 tuli ensimmäinen vaunu ROR-akseleilla, ja siitä lähtien niitä on käytetty”, sanoo E. Nousiainen Oy:n yrittäjä Antti Nousiainen.

”Ne ovat keveitä, ja niissä on toimivat jarruosat”, hän vastaa empimättä, kun kysytään, miksi perävaunu toisensa jälkeen varustetaan ROR-akseleilla. Alhainen omapaino mahdollistaa suuremman kantavuuden ja pienentää kulkuvastusta myös tyhjänä ajettaessa. Lisäksi akselin pienempi jousittamaton massa on hivenen armollisempi jousituksen ja akselin ripustuksen komponenteille.

Kuljetusliike E. Nousiainen Oy on käyttänyt ROR-akseleita kymmenen vuotta. Parhaita puolia ovat keveys ja jarrujen toiminta.

Ei jarrumurheita

”Jarrujen kanssa ei ole ollut käytännössä ollenkaan murheita. Tavanomaisella huollolla on pärjätty”, Nousiainen kertoo ja jatkaa, että heillä jarrupalojen paksuus tarkastetaan aina renkaanvaihdon yhteydessä. Jos vähänkin näyttää, että palojen kulutuspinnat eivät riitä seuraavaan renkaanvaihtoon, palat vaihdetaan uusiin.

”Joskus pintaa on jäljellä melkein puolet, kun laitetaan uutta, joskus onnistutaan palat käyttämään lähes loppuun. Jarrupaloissa ei kympin säästöllä tehdä kuin tonnin vahinkoja.”

Nousiainen ei omien kokemuksiensa perusteella näe eroa ROR-akseleiden kestävyydessä muihin merkkeihin. Hän sanoo, että ainahan sitä akseleiden toivoisi olevan kevyempiä, kestävämpiä ja helpommin huollettavia. ROR-akseleiden suhteen toivomisen varaa on kuitenkin vähiten.



Lue seuraavaksi