Blogi

Työtä on, mutta kasvun tiellä on kuoppia

MAN CruiseAssist

Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry SKAL julkaisi vuoden kolmannen kuljetusbarometrin. Sen mukaan koronakuopasta on nyt noustu ja näkymät kuljetusalalla ovat suotuisat. Kuljetusmäärät ovat kasvaneet ja töitä on tehtäväksi, mutta kustannusten nousu uhkaa kannattavuutta.

Huolena on myös ammattitaitoisen työvoiman saatavuus. Pula tekijöistä heijastuu yritysten toimintaan ja on monessa tapauksessa kasvun este – ajoa olisi ja autokin, mutta kuljettajat puuttuvat.

Kuljetusbarometrin kyselyyn vastanneista yrittäjistä kolmanneksella on ollut vaikeuksia rekrytoinneissa, ja koronatilanteen helpottuminen on entisestään vaikeuttanut työvoiman saantia. Samansuuruinen joukko kuljetusyrittäjistä ilmoitti, ettei ole pystynyt pitämään lomaa, koska ei ole varahenkilöä tai on pitänyt tuurata lomailevia kuljettajia.

Kirjoitin kuljettajapulasta jo edellisessä blokissani elokuussa. Kirjoituksesta saamani erittäin asiallinen palaute sekä uutisointi ja keskustelu eri foorumeilla vakuutti minut siitä, että aihetta on syytä käsitellä jatkossakin. Tarvitaan tehokkaita ratkaisuja kuljettajapulan nujertamiseen.

Moottoritiellä

Kuljetusalan edunvalvoja SKAL peräänkuuluttaa alalle tulon sujuvoittamista ja koulutusmäärien lisäämistä. Järjestön mukaan oppisopimuskoulutusta pidetään yrityksissä hyvänä ja sitouttavana mallina, mutta se ei sovellu kaikkiin tilanteisiin. Sapiskaa SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen antaa esivallalle siitä, että ammattipätevyyden suorittamista kokeella ei ole saatu toimimaan.

Kun puhetta on nuorien palkkaamisesta kuljettajaksi, usein ilmenee, että yrityksissä odotetaan enemmän mihin tulokas pystyy. Pahimmillaan nuori niin sanotusti ”heitetään syvää päähän”, tietämättä, että ”uimataitoa” ei olekaan tarpeeksi.

Kuljetusyrityksen näkökulmasta tilanne on hankala, sillä aloittelijan kouluttaminen vie resursseja, jotka ovat muualta pois. Koska henkilöstöä on muutenkin niukasti, ei kouluttamiseen ehkä voida käyttää kenenkään työpanosta, vaikka haluttaisiinkin. On vain toivottava, että homma alkaa sujua.

Oivalletaanko työssäkäynnin tarkoitus?

Olen seurannut ammatillista koulutusta lapsuusvuosistani saakka, ajoittain hyvinkin läheltä. Tällä hetkellä en ole ollenkaan vakuuttunut, että koulutus olisi viime aikoina kehittynyt oikeaan suuntaan. Havaintojeni perusteella olen tullut käsitykseen, että työelämän keskeisin asia jää opiskelijoilta oppimatta: Mistä asioista koostuu onnistunut työpäivä? Sitä ei opita, jos koulua on 4–5 tuntia joinakin päivinä viikossa. Kuilu työnantajan odotusten ja vastavalmistuneen osaamisen välissä jää liian suureksi.

Raha tässäkin asiassa on keskeisessä asemassa. Koulutukseen niukkuutta on jaettu jo vuosia, mutta löytyisikö apua määrärahojen toisenlaisesta kohdentamisesta? Voitaisiinko oppilaitosten taloudenpitoa tehostaa niin, että varsinaiseen opetustyöhön olisi enemmän resursseja? Erään edesmenneen opettajan sanoja lainatakseni: ”Ei tarvitse säästää, kun ensin vain lopettaa tuhlaamisen.”

Opettamisen lisäksi nuoria pitäisi ehtiä myös kasvattaa. Kun itse opiskelin kuljettajan ammattiin vuosikymmeniä sitten, oppilaitokset – niitä kutsuttiin ammattikouluiksi – toimivat yhdellä tontilla ja väkeä kaikkineen sen verran, että melkeinpä kaikki tunnistivat toisensa yhteisöön kuuluvaksi. Opettajat pitivät huolen ammatillisen osaamisen kehittymisestä, mutta kasvatustehtävään osallistui koko henkilökunta kiinteistöhuollosta konttoristeihin ja rehtoriin saakka. Kaipaan niitä aikoja, sillä meitä oikeasti kasvatettiin ja annettiin hyvät eväät työelämään.



Lue seuraavaksi