Uutiset

Autot

Nuoret kuljettajat havaitsevat liikenteessä asioita vanhempia nopeammin

– silti nuorille sattuu enemmän onnettomuuksia

LähiTapiola tutki autoilijoiden havainnointia ajotilanteissa silmänliiketestissä. Alustavien tulosten mukaan nuoret kuljettajat havaitsevat tapahtumia liikenteessä jopa noin 2-3 sekuntia vanhempia ikäryhmiä nopeammin. Silmänliiketestin tulokset vahvistavat käsitystä myös siitä, kuinka vaikeaa autoilijoiden on havaita kevyttä liikennettä tietyissä tilanteissa.

LähiTapiolan silmänliiketestissä on selvitetty kuluneen vuoden aikana yli 200 suomalaisen havainnointikykyä erilaisissa liikennetilanteissa. Alustavat tulokset vahvistavat käsitystä, että nuoret (18-34 vuotiaat) havaitsevat asioita tyypillisesti jopa noin 2-3 sekuntia nopeammin verrattuna vanhempiin ikäryhmiin.

”Nuorilla olisi nopeamman havainnoinnin puolesta periaatteessa paremmat edellytykset selviytyä liikenteessä hankalissa tilanteissa, mutta vähäisempi kokemus ja muut seikat vaikuttavat siihen, että kolaritilastoissa tilanne on erilainen. Voikin ajatella, että vanhemmat kuljettajat kompensoivat kokemuksella hiukan hitaampaa havainnointiaan”, kertoo LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen.

Olennaisten asioiden huomaaminen liikenteessä vaikuttaa suoraan liikenneturvallisuuteen, mutta havainnoinnista on Niemisen mukaan ollut melko vähän tietoa saatavilla. LähiTapiolan kehittämä testi kerää tietoa autoilijoiden havainnointikyvystä mittaamalla silmän liikettä ja katseen kohdistumista simuloidussa ajotilanteessa erilaisissa liikennetilanteissa.

”Uuden tiedon lisäksi haluamme herätellä autoilijoita huomaamaan havainnoinnin merkitys liikenteessä. Katseen siirtyminen pois liikenteestä ajon aikana moninkertaistaa onnettomuusriskin, koska kuljettaja ei ehdi reagoida yllättäviin tilanteisiin. Kaupunkiajossa jo muutaman sekunnin katseen harhailun aikana auto liikkuu sokkona kymmeniä metrejä”, Nieminen havainnollistaa.

Epäolennaiset asiat vievät huomion – kännykkä on pahin

Testitulosten mukaan epäolennaiset asiat, kuten tienvarsimainokset, vievät helposti autoilijoiden huomiota. Myös esimerkiksi jalankulkijoiden pukeutuminen vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka helposti ja kaukaa autoilijat pystyvät heidät huomaamaan. Erityisen huolissaan Nieminen on kuitenkin autoilijoiden kännykän käytöstä.

”Viime vuosien merkittävin uusi ilmiö turvallisuuden kannalta on puhelimen käyttö ajon aikana viestittelyyn tai sosiaalisen median selaamiseen. Aiemmin puhelimeen puhuttiin autoillessa, mutta nyt puhelin varastaa kuljettajalta usein täydellisesti kaiken huomion”, Nieminen toteaa.

Vuoden pimeimmän ajan ollessa käsillä ulkoillessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota omaan pukeutumiseen ja käyttää pimeällä heijastamia. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden on usein vaikea hahmottaa sitä, kuinka vaikea autoilijoiden on heitä huomata. Yli neljäsosa jalankulkijoiden kuolemantapauksista sattuu pimeään aikaan loka-tammikuussa.

”Jalankulkijoiden onnettomuudet tieliikenteessä keskittyvät vuoden pimeimpään aikaan loka-tammikuussa. Pimeydellä on ilmiselvä yhteys autoilijoiden havainnointiin ja kykyyn erottaa jalankulkijat”, Nieminen kertoo.

”Testitilanteessa pystyimme hyvin tarkastelemaan jalankulkijoiden pukeutumisen vaikutusta havainnointiin. Tummiin pukeutunut henkilö jäi lähes kokonaan huomiotta verrattuna värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneeseen henkilöön. Sääolot ja valaistus vaikuttavat merkittävästi autoilijoiden havainnointikykyyn.”

LUE MYÖS Näkeminen ei tarkoita näkymistä

Lue seuraavaksi