Uutiset

Autot

Ladog – tuo ympäristöhuollon moniosaaja

Saksan Schwarzwaldissa sijaitsevassa nykyaikaisessa tehtaassa valmistetaan vuosittain nelisensataa Ladog-moniosaajaa lähinnä Eurooppalaisten markkinoiden tarpeeseen. Vuonna 1920 perustettu, tänään noin 200 työntekijää työllistävä perheyritys Ladog Fahrzeugbau GmbH keskittyi jo toimintansa alkuvuosina maataloudessa ja kunnallistehtävissä töissä hyödynnettävien laitteiden valmistukseen. Kolmipyöräisistä ja keveistä lava-ajokeista siirryttiin jo vuonna 1960 nelipyöräisiin ajokkeihin, joiden ehdoton myyntivaltti oli monipuolisuus ja soveltuvuus useisiin eri työtehtäviin.

Ladogin suomalainen historia juontaa juurensa 1990-luvun taitteeseen, jolloin lappeenrantalainen kiinteistöhuoltoyrittäjä Markku Heinänen toi Suomeen ensimmäisen ja edelleen käytössä olevan Ladogin.

”Olimme jo reilun kymmenen vuoden ajan varustelleet maastureita ja avolava-ajokkeja lumenaurauksessa ja hiekoituksessa käytettäviksi. Eräällä Saksan matkalla huomasin kaupungissa työskennelleen Ladogin, jonka ominaisuudet saivat minut heti vakuuttuneeksi”, muistelee Konelappee Oy:n Markku Heinänen.

Ladogin rekisteröinti osoittautui kuitenkin oletettua vaikeammaksi, sillä Suomen tieliikennelaki ei tuntenut Ladogin kaltaista laitetta. Monien vaiheiden kautta Ladog saatiin kuitenkin rekisteröityä moottorityökoneeksi, eikä tehtaan kanssa jo aiemmin sovittua palautusmahdollisuutta tarvinnut käyttää. Tämän jälkeen Heinäsen luotsaama yritys on tuonut suomalaisten asiakkaiden käyttöön satakunta Ladog-ympäristönhuoltokonetta.

Monipuoliset ominaisuudet – monipuoliset työtehtävät

Jatkuva tuotekehitys on jättänyt vaikutteitaan myös Ladogiin, joskin ulkomuoto ja perusrakenne ovat kuitenkin säilyneet hyvin samanlaisina vuodesta toiseen. Tehtaan tuotanto-ohjelmassa on tällä hetkellä useita eri malleja, jotka eroavat toisistaan lähinnä leveyden ja kokonaismassan osalta. Suomeen tuodaan pääsääntöisesti leveämpiä, 1400 millin ohjaamolla varustettuja malleja, joista on tarjolla kokonaismassaltaan 3,6, 5,0 ja 6,0 tonnin vaihtoehtoja. Maahantuojan mukaan kaikki tuotannossa olevat mallit kuuluvat Suomeen tuotavaan mallistoon.

”Runkorakenne on tuotannon yksinkertaistamisen vuoksi kaikissa malleissa sama”, kertoo Heinänen esitellessään vastikään uudistuneen Ladogin ominaisuuksia Lappeenrannassa. Lavan alla sijaitsevaan moottoritilaan istutettiin vastikään Ivecon valmistama kolmilitrainen Common Rail -kone, joka vaatii enemmän tilaa aikaisemmin käytettyyn Detroit Dieseliin verrattuna. Tämän vuoksi akseliväliä on jouduttu kasvattamaan jonkin verran.

”Pidemmän akselivälin ansiosta kokonaismassaa voitiin kasvattaa kuuteen tonnin”, kertoo myynnistä vastaava Juha Vuoksela, jonka mukaan kuusitonnisen Ladogin kantavuudeksi saadaan noin 3400 kiloa.

Vuokselan mukaan hydrostaattinen voimansiirto, jatkuva neliveto ja nelipyöräohjaus sivuttainajomahdollisuudella ovat ominaisuuksia, joita käyttäjät kiittelevät. Sivuttainajomahdollisuuden erinomaisuus nousee esiin liikuttaessa muiden autojen seassa varsinkin liukkaaseen aikaan. Nelipyöräohjaus taasen tekee Ladogista ketterän myös ahtailla pihoilla.

Monipuoliset työvälinekiinnikkeet keräävät myös kehuja käyttäjiltä.

”Työväline voidaan tarpeen mukaan kiinnittää eteen, taakse tai lavalle. Mahdollisesti myös näihin kaikkiin kolmeen samanaikaisesti”, muistuttaa Heinänen, jonka mukaan monipuolisuutensa vuoksi Ladog on mukana työssä läpi vuoden.

Saksalaissuomalista yhteistyötä

Hyvä peruskone ei yksinään riitä, joten Konelappeen valikoimaan kuuluu hyvin laaja valikoima kotimaisia tai saksalaisia Ladogin ominaisuuksia hyödyntäviä lisälaitteita, kuten lumiauroja, hiekoittimia ja imulakaisulaitteita.

”Suosittelemme asiakkaille suomalaisia lumityökaluja, jotka on suunniteltu jatkuvan talven olosuhteet huomioiden. Saksassa osataan tehdä lumilinkoja ja muita varusteita, joilla saadaan siivottua paksu lumi tehokkaasti. Saksassa ei kuitenkaan ole suomalaistyyppistä jatkuvaa ja vaihtelevaa talvikeliä”, tietää Heinänen esitellessään Ladogiin kiinnitettyä, hydraulisilla lisäläpillä varustettua nivelauraa.

Kesäajaksi Ladog voidaan varustaa joko tehtaan tai Konelappeen valmistamalla imulakaisulaitteistolla. Tehtaan mallistossa on myös korkealta kippaava malli, jonka turvin tyhjennys voidaan tehdä jopa 140-senttisen laidan yli. Konelappeen lehti-imurin ominaisuudet taasen pääsevät oikeuksiinsa syksyn lehtikelissä.

”Lehdet murskataan imun yhteydessä, joten 3200 litran säiliössä on imuroinnin jälkeen hyvin tiivis lehtipaketti”, vakuuttaa Vuoksela muistuttaen myös tarjolla olevasta painepesulaitteistosta.

”Säiliön tilavuus on 2000 litraa ja suodattimella varustetun pumpun ansiosta säiliö voidaan täyttää ympärillä olevaa vesistöä hyödyntäen”, jatkaa Vuoksela.

M.Heinänen Oy -konserniin kuuluu Konelappeen lisäksi vuodesta 1976 toiminut Lappeen Huoltomestarit Oy, jonka käytössä on tälläkin hetkellä 13 Ladogia. Maahantuojan toiminta samalla alalla asiakkaidensa kanssa koetaan välillä esteenä kaupankäynnille, toisille se luottamusta lisäävä seikka.

”Mielestäni yläkerran kahvihuone on kaikkein tehokkain tuotekehityslaboratorio, sillä oma henkilöstömme antaa aina suoran ja sensuroimattoman palautteen niin koneista kuin niihin kytketyistä työvälineistäkin”, päättää Heinänen.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi