Uutiset

Työkoneet

Avantpalvelu Oy myy Sunwardit Varsinais-Suomessa

Vuonna 2013 perustettu Avantpalvelu Oy on laajentanut toimintaansa kompaktin kaluston vuokrauspalveluiden ohella myös konemyyntiin. Konetalo Vainikka Oy:n maahantuomat Solis-pientraktorit ovat olleet myyntiartikkelina jo muutaman vuoden ajan ja nyt valikoimaa täydentävät Green Master Oy:n maahantuomat Sunward-kaivukoneet painoluokissa 1–36 tonnia. Yrityksen toimitilat sijaitsevat kesäkuuhun 2023 saakka Allastiellä Raisiossa. Sitten koittaa muutto Lietoon Tuulissuolle.

Avantpalvelun vuokrakaluston valtaosan muodostavat Avant-pienkuormaajat työlaitteineen. Niitä on kaikkiaan parisenkymmentä, joukossa myös täyssähkömalleja. Lisäksi saatavilla on muun muassa Kramerin ja Wacker Neusonin pyöräkuormaajia. Kobelco-minikaivukoneet ovat saaneet seurakseen muutaman Sunward-mallin ja Solis-traktoreitakin vuokralle saa. Myös Leguan-henkilönostimia ja trailereita löytyy. Kun tähän lisätään vielä maantiivistäjät, niin tarjolla oleva laivasto on siis varsin kattava.

Avantpalvelu Oy edustaa Turun seudulla Solis-traktoreiden lisäksi nyt myös Sunward-kaivukoneita.

”Vuokraustoimintaa harjoitamme Turun talousalueen lisäksi myös pääkaupunkiseudulla. Vuokrakoneiden kysyntä on vilkasta ja tästä se vaan kiihtyy samaa vauhtia kuin hanget sulavat”, aloittaa Avantpalvelun perustaja ja omistaja Juha Väyliö.

Sunwardin jälleenmyynti on luonteva jatko yhteistyölle Green Masterin kanssa, kun aiemmin merkkiä on jo vuokrattu. Green Masterin pääpaikkahan on Oulussa ja sivukonttori Sipoossa. Nyt myyntiverkoston kattavuus paranee länsirannikollekin. Raisiossa myynnistä vastaa Akseli Laineenkare. Allastiellä on kaksi erillistä tilaa, joista toisessa toimii myynti ja toisessa huolto. Internetissäkin toiminnat on eroteltu toisistaan. Myynnille on verkko-osoite ymparistokoneet.fi ja vuokraukselle avantpalvelu.fi.


Mielenkiintoinen uutuusmalli on lyhytperäinen SWE155UF, joka puomiversiosta riippuen painaa 16,5–17 tonnia ja siihen suomikilkkeet, kuten kauhanpyörittäjän kilot päälle.

”Kierrän paljon kentällä tekemässä markkinointityötä ja kone-esittelyjä. Solis-traktoreiden asiakaskunta on kolmen vuoden aikana muodostunut varsin laajaksi. Niitä on ammattikäytössä esimerkiksi kiinteistönhoidossa ja maatiloilla. Monet isompien omakoti- tai mökkitonttien omistajatkin hankkivat pientraktorin helpottamaan askareita. Nyt pystymme tarjoamaan myös laadukkaita minikaivukoneita moneen käyttötarkoitukseen”, sanoo Laineenkare.

”Sunward on myös hinnaltaan kilpailukykyinen ja mitä isompiin koneisiin mennään, sitä suurempi on asiakkaan etu”, lisää Väyliö.

Miehet muistuttavat, että Sunwardin konevarasto sijaitsee Belgiassa, josta löytyy runsas valikoima eri kokoluokkia. Sieltä ne tulevat nopeasti Suomeen, kun tilaus on tehty.

”Nämä meillekin nyt saapuneet koneet tulivat parissa viikossa.”

Raisiossa toimii lisäksi huolto ja käytössä on myös huoltoauto. Kaikki vuokrakoneet huolletaan valmistajien aikataulujen mukaan ja pidetään näin hyvässä kunnossa.

”Meillä koneiden kylkiin laitetaan QR-koodit. Sen takaa avautuu jokaisen koneen käyttöohjekirja, joka helpottaa asiakkaan toimintaa vuokrakohteen kanssa”, päättää Väyliö.

Avantpalvelun myyntiin on tulevaisuudessa tulossa myös lisää edustuksia. Niistä on Väyliön mukaan kuitenkin neuvottelut vielä kesken.

Juha Väyliö (oik.) ja Akseli Laineenkare toteavat Sunwardin olevan varsin sopiva kone myös vuokrakäyttöön. Miesten takana juuri vuokrakäyttöön hankittu lyhytperäinen, hyvin varusteltu SWWE35UF.

Uutta Sunwardilta

Avantpalvelun pihalla on uunituore lyhytperäinen ja tyvitaitolla varustettu Sunward SWWE35UF, joka on tullut täydentämään vuokrakonelaivastoa. Se on varustettu Rototilt-kauhanpyörittäjällä ja vivutkin on vaihdettu Rototiltin vastaaviin. Kyseessä on vajaat neljä tonnia painava malli, jossa on Kubotan dieselmoottori (18,5 kW).

Konepörssin koeajossa käväisi yksi Sunwardin malli noin 15 vuotta sitten, tuolloin maahantuojana toimi CE Rental Oy.

Tänään ei voi puhua samasta koneesta. Sunwardin tuotekehitys on tehnyt hyvää työtä. Käyttömukavuus on kohdallaan ja nykyisistä malleista löytyy muun muassa ilmastointi ja selkeä kosketusnäyttö.

Viime vuonna Baumassa Sunward esitteli mielenkiintoisen lyhytperäisen uutuusmallin eli SWE155UF:n. Siihen saa joko mono- tai taittopuomin asiakkaan mieltymysten mukaan. Taittopuomilla (1 980+2 820 mm) koneen työpaino ilman lisävarusteita on noin 17 ja monopuomilla 16,5 tonnia.

Uutuusmalleihin lukeutuvat myös viime syksyn Baumassa esitellyt kaksi täyssähkömallia eli kaksi tonnia painava SWE20FED ja jopa 23 tonnin kokoluokkaan sijoittuva SWE 240FED.

Sunward on ollut Green Master Oy:n edustuksessa jo nelisen vuotta. Merkki on varsin suosittu myös Aasiassa ja vuosittainen valmistusmäärä on yli 10 000 kaivukonetta, joista noin 30 prosenttia myydään Eurooppaan. Tänne CE-hyväksynnän vaativiin maihin tuotavissa koneissa yläraja on siis 36 tonnia, mutta Aasian markkinoille on tarjolla koneita lähes 100 tonnin työpainoon saakka.





Lue seuraavaksi