Uutiset

Uutiset

Carita Ollonen tarjoaa Suurikuusikossa kivelle kyytiä

Eikä Caritan työ ole kovin naisvaltaista. Hän nimittäin ajaa 90 tonnin kivikuormia automaattivaihteisella Catin 777F-kiviautolla, joka kuorma päällä painaa 163 tonnia. Hevosvoimia käskettävänä on 1016. Uskallan väittää, että vastaavasta työstä ei Suomesta kovin montaa naista löydy. Suurikuusikossakin työkaverit kuljetuksessa ovat poikkeuksetta miehiä.

”Ammattikoulun ensimmäisellä luokalla olimme tutustumassa Outokummun kromikaivokseen ja siitä asti kaivos on kiinnostanut työpaikkana. Tosin isot tehtaatkin, kuten Tornion terästehdas, ovat mielestäni mielenkiintoisia. Jostain syystä kaivoksessa tunnen olevani oikeassa paikassa. Aiempaa kokemusta maarakennusalasta ei ole, mutta kuorma-autohommista kylläkin”, aloittaa Carita Ollonen. Pohjakoulutuksena hänellä on kolmevuotinen logistiikan perustutkinto Rovaniemellä, Lapin ammattiopistossa. Työviikko Suurikuusikossa on kuusipäiväinen ja työvuoro kestää 12 tuntia. Joka toinen viikko on vapaata ja joka toinen viikko yövuoroa.

Vapaaviikot ovat Caritalle tervetulleita, sillä kotona Rovaniemellä odottavat kaksi koiraa ja parikymmentä lintua; undulaatteja, papukaijoja ja peippoja. Dieselinkatkuisen työn vastapainona toimivat myös kodin kukat, joita Carita sanoo omaavansa runsaasti. Työviikkoina hän asustelee vuokra-asunnossa Kittilässä ja koirat ovat tuolloin sukulaisilla hoidossa. Asunnon etsintä Kittilästä on sekin päällä. Sopivaa ei vaan vielä ole löytynyt.

Kiviauton kuljettajaksi tuloa edelsi myös maahantuojan eli Witraktorin käyttökoulutus.

”Witraktorin järjestämä koulutus oli paikallaan. Kiviauto oli aika vieras kapistus ennen koulutusta ja hyvähän siitä autosta on jotain tietääkin. Sen kanssa kun on melkein naimisissa työviikon, siltä se ainakin tuntuu”, naurahtaa Ollonen.

Naiselle sopivaa

”Kiviauton ohjaus on yllättävän kevyt ja koko hallinta sopii kaikkinensa hyvin myös naiselle. Ohjaus on itse asiassa lähes tunnoton aluksi. Joillekin katkaisijoille ylettääkseeni täytyy niin sanotusti hyppiä istuallaan penkillä. Olenhan peräti 157 senttimetriä pitkä”, selvittää Carita.
”Auton jokaisessa vuorossa tehtävä tankkaus on myös varmasti hauskaa katsottavaa, kun ei siitä tule ilman tikapuita mitään.

Tähän asti kaikki nuo ovat kuitenkin naurattaneet itseäkin. Joskus tulee nosteltua ja pyöriteltyä kiviä pois ajoväylältä sekä kanniskeltua vaseliinipönttöä. Apua täällä kyllä saisi, mutta olen sitä huono pyytämään. Olenpa tainnut muutaman kerran ärähtää avun tarjoajille, kun aina olen tottunut itse pärjäämään.”

”Vaikeinta aluksi oli käsittää auton leveys ja massa, mutta onneksi olen ajanut edes kuorma-autolla ennen kiviautoa. Ensimmäinen kerta ratissa ei juuri hirvittänyt. Ajomatkat kaivoksessa ovat kilometrin tai parin pituisia ja kyllä mie kaikkea ajan mitä kyytiin pistetään”, toteaa Ollonen.

Lopuksi kysyn Caritalta, minkälaista se kesämökin kokoisen kiviauton ajaminen sitten on? Onko samanlaista kun vaikkapa Toyotan tai Renaultin henkilöauton ohjastaminen?

”Kivi- ja henkilöauton ajamisessa ei ole oikeastaan mitään samanlaista. Auton leveys, korkeus ja massa aiheuttavat sen. Jo massa tekee sen, että kuormaamattomanakin vertaus henkilöautoon on jo ajatuksena mielestäni vaarallinen. Mutta niihin eroihin tottuu kyllä ja alkaa pitämäänkin yllättävän nopeasti. Työympäristönä kiviauto on yleisesti ottaen ihan hyvä, jos siis tykkää ajamisesta ja autossa olemisesta.

Täällä Suurikuusikossa on kiva olla ja kaikki samassa vuorossa ajavat työkaverit ovat aivan ihania. Ja olen saanut pelkkää hyvää palautetta omasta ajamisesta. Tosin joskus kuulee niitä ”hyviä vitsejä” naisten ajotaidoista ja siihen liittyvästä. Samat tyypit niitä kertoo, mutta onneksi ei tarvitse samassa vuorossa näitten vitsiniekkojen kanssa olla”, naurahtaa Carita lopuksi.

Lue seuraavaksi