Uutiset

Työkoneet

Tuotekehitykseen suomalaista osaamista – Hansa S.A.

Puolalainen Hansa S.A. on betonialan laitteita edustava ja myös kehittävä yritys. Muutama vuosi sitten Hansa aloitti myynnin Pohjoismaissa. Betoniautoilijana itsekin toiminut Petri Jaakkola vastaa Hansan kone- ja laitemyynnistä sekä vuokrauksesta Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Nyt Hansa on palkannut suomalaista osaamista myös tuotekehitykseen. Näin Pohjoismaiden asiakkaille pystytään tarjoamaan alueellemme parhaiten soveltuvia teknisiä ratkaisuja.

Hansa S.A. on toiminut jo pitkään Keski-Euroopan markkinoilla. Yritys myy ja vuokraa lähinnä liikkuvaa betonikalustoa. Pumpputekniikkaa edustavat turkkilaisvalmisteiset Betonstar-kuljetuspumppu- ja pumppuautot, joita on jo toimitettu Suomeenkin.

”Helmikuussa toimitetaan suomalaiselle asiakkaalle ensimmäinen Betonstar-kuljetuspumppuauto (pumi), joka on toteutettu skandinaavisin mitoituksin”, sanoo Hansan Petri Jaakkola.
Hansa S.A.:n tuotevalikoimaan kuuluvat myös kuljetustekniikan laitteet eli betonisäiliöt. Ne valmistaa Hansan osaomistama, puolalainen konepaja FML Leżajsk, joka on perustettu jo 1950-luvulla. Hansa toimittaa tuotteensa aina valmiiksi kuorma-auton päälle asennettuna. Yrityksellä on myös aina alustaksi soveltuvia kuorma-autoja varastossa, jolloin kokonaistoimituksen logistinen järjestely helpottuu. Jaakkola mainitsee, että alustana käytettävien autojen hinta Hansan kautta hankittuna on erittäin kilpailukykyinen. Toki asiakkaan omia tai itse hankkimia aihioitakin varustellaan.

Hansa S.A. myy ja vuokraa betonin kuljetukseen ja siirtoon tarkoitettuja ajoneuvoja. Yritys edustaa turkkilaisvalmisteisia Betonstar-pumppu- ja kuljetuspumppuautoja. Yrityksellä on myyntipiste myös Suomessa.

Pohjoismaisiin tarpeisiin

FML Leżajsk on noin sadan työntekijän yritys, joka valmistaa kuorma-autojen betonisäiliötä sekä sähkökäyttöisiä lava-autoja esimerkiksi lentokentille. Nyt tehdyn rekrytoinnin myötä betonialan tuotteiden kehitykseen saadaan pohjoismaista näkemystä. Vuoden 2021 alussa Hansa S.A.:ssa aloittava Tapio Seppänen on tuotekehitysmies henkeen ja vereen. Hänellä on pitkä kokemus automaatiotekniikan suunnittelusta ja toteutuksesta.

Tapio Seppänen aloittaa vuoden alussa Hansa S.A.:n palveluksessa. Hänen vastuullaan tulee olemaan laitteiden tuotekehitys. Näin Keski-Euroopan markkinoilla pääosin operoivan Hansan tuotetarjontaan saadaan myös pohjoismaista näkemystä.

Betonialallakin mies on toiminut kymmenisen vuotta. Seppäsen kädenjälkeä tullaan näkemään jo pian, kun Pohjolan oloihin soveltuva, hybriditekniikalla varustettu betoniauto (hybridimikseri) esitellään. Siinä säiliön pyöritys ja tyhjennys pystytään hoitamaan tyhjennyskohteessa sähköisesti akusta saatavalla energialla. Näin rakennustyömaalla syntyvät CO2-päästöt vähenevät oleellisesti.
Yhtälailla säiliön pyöritys voidaan tehdä sähkökäyttöisesti ilman dieselmoottorin apua, kun autolla joudutaan seisomaan liikenneruuhkissa. Näillä näkymin Hansan uusi hybridimikseri tullaan esittelemään ennen kesää.

Toinen projekti, johon Seppänen tulee heti osallistumaan, on uuden betonisäiliömallin kehitys. Erityisesti sen hydrauliikkatoiminen ränni tullaan toteuttamaan Skandinavian asiakkaiden toiveiden mukaisesti.
”Model Skandinavia”, kuten Jaakkola uutta tuotetta nimittää. Projektipäällikön vakanssilla operoiva Seppänen tulee tekemään työtään Suomesta käsin, vaikka valmistus tapahtuu Puolassa. Toki hän tulee osallistumaan myös koko Eurooppaa koskevien tuotteiden kehittelyyn. Betonialallakin on suuntaus menossa entistä enemmän asiakaskohtaisiin räätälöinteihin. Niihin asioihin Seppänen tuo nyt vahvaa tietotaitoa. Mies sanoo ottavansa haasteen vastaan erittäin suurella mielenkiinnolla.
”Tapsa on todellinen monitoimimies”, kiteyttää Jaakkola.

Säiliöllä varustetut betoniautot valmistetaan Puolassa, Hansan osaomistamassa FML Leżajsk -konepajassa. Säiliön ja siihen liittyvän tekniikan ohella FML tekee myös laitteistojen päällirakennukset.

Hansan tarjonta kasvaa

Nyt jo muutaman vuoden Suomessa toimineen Hansan palvelu laajenee maassamme kuluvan vuoden aikana. Tampereella alkaa kohta toimia huoltosopimuskorjaamo, joka hoitaa koko maan aluetta. Talven aikana Nakkilaan perustetaan varaosavarasto, joka tulee sisältämään Hansan edustamien betonipumppu- ja betonisäiliöautojen varaosia. Näin varaosia saadaan toimitettua nopeammin niitä tarvitseville.

FML:n valmistamia sähkökäyttöisiä lava-autoja.

Toinen uusi aluevaltaus on kappaletavaranosturilla tai koukkulavalaitteilla varustettujen kuorma-autojen toimitukset. Nosturipuolella on saatavana monia valtamerkkejä. Ensisijaisena merkkinä on HYVA. Asennukset tehdään Puolassa. Jaakkolan mukaan ensimmäinen tällainen Puolassa varusteltu nosturiauto toimitetaan Pirkanmaalle toukokuussa.

Hansalla on aina yleisimpiä automalleja varusteltuna ”valmiina hyllyssä”, niin betoni- kuin nosturiautoja. Eli jos kiire on kova ja hyllyssä oleva kokoonpano sopiva, voidaan laite saada ajoon varsin pikaisesti. Hansalla on myös koko ajan paljon kuorma-auton alustoja valmiina varustelua varten. Tämä nopeuttaa kokoonpanon kokonaisläpimenoaikaa huomattavasti ja varmistaa, että käytettävä alusta on oikeanlainen.

Euroopan laajuinen toimija

Hansa S.A.:n pääpaikka on Puolassa. Lisäksi sillä on myyntikonttorit Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Suomessa, mistä hoidetaan siis myös koko Skandinavian alueen myyntiä. Yhtiö myy ja vuokraa ajoneuvoasenteisia betonilaitteita, kuten pumppuja ja säiliöitä. Laitteet toimitetaan aina ajoneuvon päälle asennettuna. Tarjolla on myös kiinteitä betonin käsittelyyn tarkoitettuja välineitä. Automerkeistä tarjotaan ensisijaisesti Volvoa, Mercedes-Benziä tai MAN:a, joita kaikkia on ”hyllyssä valmiina” erilaisia kokoonpanoja varten.

Nyt tuotekehitykseen tehdyn suomalaisrekrytoinnin myötä pystytään tarjoamaan myös juuri pohjoismaisiin työtapoihin soveltuvia teknisiä ratkaisuja.

Hansa on toimittanut tähän mennessä jo yli 1 500 betonipumppu- tai betonisäiliöautoa yli 30 maahan. Uusien kokoonpanojen lisäksi tarjolla on myös muiden alan tunnettujen valmistajien käytettyjä laitteita. Kaikki Hansan edustamat tuotteet toimitetaan aina asiakkaalle rekisteröitynä ja perusteellisen käyttökoulutuksen kera. Myös laitekokoonpanojen hyväksynnät ja muut viranomaisasiat hoidetaan aina ennen toimitusta.

Hansa toimitti vuoden 2019 syksyllä Kalle Urho Oy:lle vuokralle uuden Betonstar H47-5RZ -pumppuauton.
Tässä käynnissä viime kesänä Vammalan Betonille toimitetun Betonstar H58-7RZ -betonipumppuauton käyttökoulutus.


Lue seuraavaksi