Konekaupan Jukka-poika eläkkeelle

Tapasimme Jukka Särkän viimeisellä komennuksellaan Lepaan puutarha- ja konenäyttelyssä. Nyt mies on ehtinyt jo ottaa ensimetrit eläkeläisenä, nimittäin eläkepäivät alkoivat syyskuun ensimmäisenä päivänä. Istuimme Jukan kanssa alas ja kävimme hieman läpi miehen konekauppiasuraa. Yli 40 vuotta myyntityötä, mistä tuloksena yli pari tuhatta myytyä konetta. Ja työlaitteet päälle muistuttaa Jukka. Myyntityö ja konekauppa on syvällä Jukan DNA:ssa.

Jukka Tapani Särkkä syntyi Ristiinassa vuoden 1958 loppumetreillä. Maatalon poikana raskas työ tuli tutuksi ja siinä samalla myös erilaiset maatilan koneet, sekä tietysti mopot. Ensimmäisen kerran mies, tai tuolloin kyllä vielä varsin pieni poika, teki kauppaa jo viisivuotiaana Mikkelin torilla myyden perunoita. Helsinkiläiset asiakkaat kyselivät nuorelta myyjältä onkimatoja, joita Jukalla ei kuitenkaan ollut tarjolla. Mutta seuraavana lauantaina ja jatkossa sitten jo oli. Matoja kun löytyi helposti siinä samalla perunoita kuokkiessa. Jukka muistelee saaneensa madoista hyvin karkkirahaa. Torikauppaa tuli sitten tehtyä enemmänkin varttuneemmalla iällä. Koulunkäynnin mies muistelee olleen myrkkyä. Ainut mukava asia oli, kun välitunneilla pääsi hiihtämään. Kielitaidon hän myöntää olevan heikon. Kun toiset lukivat kieliä, Jukka sanoo viihtyneensä paremmin pilkillä Kuhajärvellä.

Nuorena armeijaan

Jukka astui armeijan harmaisiin Haminassa 17-vuotiaana. Sieltä miehenalku pääsi tietenkin pois edelleen hyvin nuorena. Seuraavana oli heti vuorossa koneteknikon koulutus Joroisten maatalouskoulussa. Sitten olikin edessä siirtyminen pois äitimuorin muonavahvuudesta pääkaupunkiseudun humuun. Nurmijärven Työtehoseuran koulutus kesti pari vuotta, jonka aikana mies teki ahkerasti iltatöitä ja harjoittelujaksoja. Muun muassa Suomen Käyttökoneella hän oli purkamassa ja myymässä koneita varaosiksi sekä Hakashallissa myymässä käytettyjä koneita.

Sana toimeliaasta nuoresta miehestä oli jostain kiirinyt Agroman toimitusjohtaja Pentti Mutkan korviin, ja Jukka kutsuttiin Kouvolaan haastatteluun. Jukan uran kannalta ratkaisevaksi muodostui Mutkan kysymys, ”Mitä poika tekee vapaa-aikanaan?”. Siihen Jukka vastasi, että teen könninkelloja puutyöpiirissä ja myyn iltahommina vakuutuksia. Mutkan kommenttia Jukka ei unohda koskaan. Mutka katsoi Jukkaa tuimasti silmiin ja totesi, että ”jumalauta, poika osaa myydä tyhjää ja on pitkäjänteinen.”

Seuraavaksi Mutka komensi sihteerinsä tilaamaan pojalle heti auton. Näin Jukalla oli alla uusi Fiat 127 ARP-puhelimella varustettuna. Tuolloin elettiin vuotta 1981. Jukasta oli näin tullut Belarus-traktoreiden myyjä Uudenmaan alueelle. Agroma toimi myös Belarus-traktoreiden maahantuojana, joten niitä aikoja leimasivat monet matkat Neuvostoliittoon, niin myyntikoulutus-, tehdas- kuin asiakasmatkat.

”Se oli kyllä hienoa aikaa”, muistelee Jukka lämmöllä. Niiltä ajoilta miehellä lienee myös Suomen ainoa aasin ajokortti, jonka hän sai kerran Taškentin tehdasvierailulla. Maljapuheiden jälkeen tuli jostain mieleen käydä vähän aasilla ajelemassa ja korttihan siitä irtosi. Siitä seurauksena työtoverit kehottivat Jukkaa ottamaan aaseja vaihdossa, kun kerran korttikin on.

”Belarus-kaupankäynnissä kyllä kouliintui paksukorvaiseksi, kun monesti altavastaajana piti perustella neuvostoliittolaisen työkoneen hankintaa. Mitä ne naapuritkin oikein ajattelee jne olivat kommentit, kun tuvan pöydän ääressä kättä väännettiin. Monesti kauppa irtosi, kun mainitsi, että tämän edullisen konekaupan päälle jää näin runsaasti rahaa vaikka emännän kretonkiostoihin. Se kyllä puri usein”, sanoo Jukka.

16 vuotta vierähti Agroman palveluksessa ja Belaruksia tuli saatettua maailmaan noin 800 kappaletta uudet ja käytetyt mukaan lukien. Tulipahan tuolloin myytyä Suomen ensimmäinen Lamborghinikin. Agromalle tulivat myyntiin Lamborghini-traktorit, ja Jukka tietenkin pokkasi innokkaana myyjänä ensimmäisen Lambo-kaupan.

”Silloin oli messuillakin todellinen tekemisen meininki. Kauppaa tehtiin, minkä ehdittiin”, muistelee Jukka kaihoisasti.

Kolmen firman timpermanni

Agroman lisäksi Jukka on tehnyt konemyyntiä Machineryllä ja viimeisenä Wihurin Teknisen Kaupan palveluksessa. Machineryn aikoina, Hakun Sepon ja Alppivuoren Jarmon alaisuudessa, konemerkkeinä olivat muun muassa LM Trac, Lundberg, Liebherr, Multicar ja Schmidt. Myyntialueena oli tuolloin Etelä-Suomi. Sen ohella Jukka toimi niin sanottuna avainasiakaspäällikkönä suurille asiakkaille ympäri maan. Jukka tosin hieman vierastaa avainasiakaspäällikkönimitystä, mutta parempaakaan titteliä ei tehtävälle keksitty. Machineryllä työvuosia kertyi seitsemän.

Pisimmän työuran Jukka teki Wihurin Teknisen Kaupan palveluksessa, jonne hän siirtyi vuonna 2004. Silloinen päällikkö Pertti Rekonen kyseli hanakasti Jukan perään Urpo Koiviston toimeksiannosta. Niinpä Jukka päätyi Wihurin palvelukseen, konekauppiaaksi pääkaupunkiseudulle toimien samalla myös avainasiakaspäällikkönä entiseen tapaan.

Jukan neljännesvuosisadan mittainen pääkaupunkiseudun vierailu lähestyi loppuaan 2000-luvun puolessa välissä, kun mies aloitti Wihurin myyjänä Mikkelissä. Toimialueeksi iskettiin Etelä-Savo sekä Itä- ja Kaakkois-Suomi. Vuonna 2008 Jukka sitten palasi perheineen asumaan juurilleen Ristiinaan. Siitä asti mies on hoitanut myyntiä Wihurin Mikkelin konttorista käsin. Tutuiksi ovat tulleet Willet, Schmidtit, Catit, Aebit, Kiotit ja Norcarit. Wille-koneita Jukka laskee myyneensä noin tuhat kappaletta Wihuri-uransa aikana. Itse koneiden tai tarkemmin sanottuna peruskoneiden kaupan lisäksi on tullut myytyä valtaisa määrä erilaisia työlaitteita. Suurimmaksi yksittäiseksi kaupakseen Jukka muistelee 47:n Willen ja seitsemän Caterpillarin pyöräkuormaajan kauppaa, joka lyötiin kiinni yhdellä kättelyllä suomalaisen kiinteistönhoitoalan yrityksen kanssa. Työvuosia Wihurilla kertyi reilut 19.

Vaihtokoneena pässi

Erikoisin vaihtokone Jukan käsiin tuli Agroman aikoina, kun Belarukseen tuli vaihdossa pässi 150 markalla. Kyseinen otus sai sitten valtiomiehen kohtelun, kun se matkasi henkilöauton takapenkillä Jukan kotiseudulle Ristiinaan.

”Saattoi siitä reissusta jäädä muutama tahrakin takapenkille”, naurahtaa Jukka.

Terveenä eläkkeelle

Liikunta on ollut Jukalle aina mieleen, eikä pelkästään penkkiurheiluna. Pienenä saatu hiihtokipinä ei ota talttuakseen näin seniori-iässäkään. Pikemminkin voidaan sanoa, että kipinä sen kuin vahvistuu vain. Mies on käynyt viime aikoina ISOISSA hiihtotapahtumissa Kanadaa myöden. Parhaillaan on katkolla 10 suurtapahtuman täyttyminen, jolloin saa hiihdon Master-arvonimen. Kyse ei todellakaan ole mistään sunnuntaihiihdosta, koska lauantaina vedetään 50 kilometriä vapaalla ja sunnuntaina heti perään sama matka perinteisellä. Hiihdetyt kilometrit kyllä näkyvät Jukan edelleen sutjakassa olemuksessa.

Hiihdon lisäksi Jukka lataa pitkän listan asioita, joita hänellä on nyt kerrankin kunnolla aikaa harrastaa. Kalastusta, talvella pilkillä, eräretkeilyä, metsästystä, ravustusta, maailmanmatkailua, tennistä sekä metsätöitä näin muutamia mainittakoon, ja tietenkin lastenlasten kanssa touhuilua.

Ei saanut ruuhka-Suomi Jukasta pysyvää asukasta, vaan mies asustaa nyt omien sanojensa mukaan loppusijoituspaikassaan Ristiinassa, Saimaan rannalla.

Pistäessään työelämää purkkiin Jukka sanoo myyjän toimenkuvan muuttuneet totaalisesti sitten hänen aikojensa alusta. Nykyjärjestelmät ovat vain lisänneet myyjän työtaakkaa ja kasvotusten tehdyt tapaamiset ovat vähentyneet. Jukka listaa pilke silmäkulmassa, mitä konemyyjä nykyisin tekee.

”Ensin markkinointia ja maanittelua, sitten yhteydenottoja kerta toisensa perään kunnes kättely koittaa. Ja sitten on vuorossa rahoituksen, vakuutuksen, katsastuksen ja muiden lupa- ja sopimusasioiden järjestely sekä kirjoihin ja kansiin saattelu. Seuraavana on mahdollisesti vuorossa jopa koneen luovutushuolto kunnes vihdoin päästään toimitukseen, jonka senkin myyjä hoitaa tietenkin käyttökoulutuksen kera. Ja sitten tulevat myöhemmin vielä takuuasioiden hoidot. On siinä puhdetta kerrakseen verrattuna siihen, että ennen vanhaan myyjä pystyi keskittymään paremmin siihen oleelliseen, eli myyntityöhön”, filosofoi Jukka.

Konepörssi toivottaa Jukalle oikein leppoisia eläkepäiviä lukuisten harrastusten parissa. Jukka puolestaan kiittää kaikkia asiakkaitaan antoisista vuosista konekaupan parissa. Parhaat muistot hän sanoo jääneen Agroman ajoilta. Vielä tänä päivänäkin tulee paljon yhteydenottoja Belarus-tutuilta.

Lopuksi vielä todettakoon, että Jukan tavaramerkiksikin tullut lupsakka savon murre ei kadonnut pääkaupunkiaikoinakaan, eikä miehen iloinen naurahduskaan.

Kiitos Jukka!