Konehommia Down Under

Viitasaarelta kotoisin oleva Merja Pitkänen työskenteli maarakennusalalla Suomessa viitisen vuotta. Harmaat syksyt ja pitkät talvet saivat aikaan mietteitä hieman radikaalimmasta maiseman vaihdosta. Talvikuukausiksi tie veikin useana vuonna Espanjan lämpöön, mutta työllistyminen omalle alalle oli vaikeaa kielimuurin takia. Nyt vakituinen olinpaikka sijaitsee Australian Perthissä, missä tomera nuori nainen työskentelee metallinkierrätystä tekevässä yhtiössä. Konehommat luonnistuvat laidasta laitaan.

Pienestä Suomesta on aina lähdetty työn perään ennakkoluulottomasti maailmalle. Jo 1860-luvulla alkoi parempaa elämää haikailevien suomalaisten siirtolaisten virta Pohjois-Amerikkaan. Ruotsiin meikäläiset vaelsivat eri tehtaiden liukuhihnoja pyörittämään, pääasiassa 1960- ja 1970-luvuilla. Näiden massasiirtymisten lisäksi suomalaiset ovat jättäneet kotimaan taakseen pienemmissä ryhmissä tai ihan yksikseen, aivan kuten Merja Pitkänenkin on tehnyt. Nykymaailmassa maiseman vaihto on hieman helpompaa kuin vaikkapa 100 vuotta sitten.

”Olen aina elänyt vähän sellaisella asenteella, että jos en ole johonkin tyytyväinen, niin pelkkä valittaminen ei auta, vaan asialle on tehtävä jotain. Kaikki muutot Suomen sisällä ja ulkomailla ovat tuoneet uusia ihmisiä, kokemuksia ja mahdollisuuksia elämääni”, toteaa Merja aluksi.

”Vaihdoin Espanjan Australiaan puolitoista vuotta sitten, kun englannin kieli kuitenkin luonnistuu espanjaa paremmin. Näin siis ajattelin. Paikallinen slangi yllätti kuitenkin täysin. On paljon sanoja, joita ei voi oppia kuin täällä ihmisten kanssa kommunikoidessa. Alussa käytin eniten sanaa ”what”, naurahtaa Merja.

Australia ei tunnetusti ole helpoimpia maita saada pysyvää oleskeluoikeutta, saati kansalaisuutta. Merja työskentelee niin sanotulla ”working holiday” -viisumilla. Sen saanti alle 30-vuotiaille on suhteellisen helppoa. Viisumi on voimassa vuoden kerrallaan ja se uusitaan, kun tietyllä alueella tietty työssäoloaika täyttyy.

”Olen nyt toisen vuoden viisumilla ja yksi vuosi on vielä oikeutta jäljellä. Todennäköisesti käytän sen ja sitten aloitan paperisodan pysyvään oleskelulupaan, jos edelleen haluan jäädä. Amerikkaan kiinnostaisi jossain vaiheessa vielä lähteä töihin, mutta työluvan saaminen sinne on tosin vielä paljon vaikeampaa.”

---

Työskenteletkö ulkomailla maarakennus- tai kuljetusalalla? Vai oletko kenties konekaupan palveluksessa Suomen ulkopuolella? Konepörssin lukijoita saattaisi kiinnostaa juuri sinun tarinasi. Ota yhteyttä olli.paivio@almamedia.fi.

---

Australiassa Merjan ensimmäinen työ muutaman viikon ajan oli hevosten hoitajana New South Walesin osavaltiossa Coffs Harbourissa. Korona sulki osavaltioiden rajoja ja oman alan työpaikka löytyi Länsi-Australiasta, sopivasti ennen kuin maan sisäinen matkustaminen vaikeutui. Ensin majapaikka oli keskellä aavikkoa, Kalgoorlien kaivoskaupungissa, mutta nyt Merja on juuri muuttanut kahden miljoonan asukkaan rantakaupunkiin, Perthiin. Kyseessä on maan neljänneksi suurin kaupunki.

”Täällä on kaunis luonto ja vilkas yöelämä. Mitäpä siitä muuta ihminen kaipaisi.”

Nyt Australiassa on talvi, joka pian kääntyy kevääksi. Päivisin lämpötilat ovat nyt vielä 20 asteen tuntumassa ja talven kylmimpinä öinä lämpötila voi Merjan mukaan laskea nollan tuntumaan.

”Kesällä täällä on helposti sellaiset +40 astetta. Turvallisuussyistä työmaalla on aina oltava pitkähihainen paita päällä sekä pitkät lahkeet, jotka tosin myös suojaavat auringolta. Koneiden ilmastointilaitteet paahtavat täysillä ja työpäivää rytmittävät helteellä tauot. Välillä kuumimpina päivinä lähdetään ajoissa kotiin. Lähes kaikilla on asunnoissa ja autoissa tietenkin ilmastoinnit.”

Metallia metallia

Australiaan viemisinä Merjalla oli viiden vuoden Suomessa hankittu työkokemus maarakennushommista, niin Viitasaarella, Pirkanmaalla kuin pääkaupunkiseudullakin. Pääasiassa konekokemusta kertyi pyöräkuormaajalla ja jyrällä ajosta. Joskus satunnaisesti hän kokeili kaivukoneellakin kaivamista. Australiassa työ on tullut paljon monipuolisemmaksi.

Merjan työnantaja on metallien lajitteluun ja kierrätykseen erikoistunut C.D.Dodd, joka on toiseksi suurin romumetallin kierrätyskeskus Länsi-Australiassa. Perthin lisäksi sillä on toimipaikat Kalgoorliessa ja Karrathassa. Doddilla on myös koneita siivoamassa ja keräämässä romumetalleja eri kaivoksilla ympäri Länsi-Australiaa. Pääasiassa kierrätetään rautaa, mutta myös ruostumatonta terästä, alumiinia, kuparia, messinkiä ja autojen akkuja. Yrityksellä on 50 kaivukonetta ja 80 työntekijää.

”Täällä metallin kierrätys on hyvällä mallilla ja meillä on yhteistyötä paljon eri kaivoksien kanssa”, toteaa Merja.

Kaivoksissa työskentelevät ihmiset ovat pääsääntöisesti kaksi viikkoa töissä ja sitten viikon vapaalla. Kaivokset ovat niin kaukana, että niihin lennetään ja siellä on järjestettynä majoitus yrityksen puolesta.

Perthistä ja Karrathasta prosessoitu metalli lähtee noin kerran kuussa laivalla Kaakkois-Aasiaan, missä se sulatetaan ja käytetään uudelleen.

Merjan työnkuvana on nykyään käsitellä rautaa erilaisilla koneilla. ”Aloitin nykytyönantajalla tekemällä ihan fyysistä työtä, mutta sitten pikkuhiljaa pomo alkoi laittamaan enemmän koneiden puikkoihin ja aina vaan isompia ajamaan, kun hommat sujuivat. Tällä hetkellä voin työskennellä jokaisella firman koneella. Koulutusta minulla ei ole koneasioihin tai maarakennukseen ollenkaan. On vain sattunut kohdalle mahtavat työkaverit ja työnantajat, jotka ovat vastanneet niihin kaikkiin tyhmiinkin kysymyksiin, mitä on tullut esitettyä vuosien varrella.”

”Työviikko täällä on viisipäiväinen maanantaista perjantaihin. Normaalisti työt alkavat aamulla seitsemältä ja päättyvät iltapäivällä viideltä. Varsinainen työaika on yhdeksän tuntia. Ylitöitä saa tehdä, mutta ei ole pakko. Itse teen satunnaisesti viikonloppuja, etenkin jos ollaan aikataulusta jäljessä tai muuten on tarvetta”, toteaa Merja. ”Työpäivien sisältö vaihtelee jonkun verran. Koneiden ohjaamoissa kuitenkin melkein aina istun, mutta välillä saatan hypätä kolmen eri koneen välillä koko työpäivän ajan. Lastaan rekat ja prosessoin uutta lastattavaa paalaimella sekä metallileikkurilla. Metalliromu työpisteeseeni tulee kaivostyömailta, yrityksiltä sekä yksityisiltä asiakkailta. Osa työporukasta on siis eri kaivoksilla lastaamassa meille metalleja prosessoitavaksi tuovia rekkoja.”

Pääsääntöisesti Merja ajaa kaivu- ja materiaalinkäsittelykoneita. Suurimmat painavat reilusti yli 60 tonnia. Pyöräalustainen ja pitkäpuominen Fuchs MHL350 on yksi pääasiallisista Merjan työhevosista. Liebherr LH50 on toinen tutuksi tullut kone.

”Noiden lisäksi ajan välillä trukkeja, Bobcattia, Manitoun kurottajaa ja joskus seulon mobiiliseulalla metalleja eroon maa-aineksesta. Viimeisen vuoden olen myös yksin ollut vastuussa Lefort 500 -metallipaalaimesta. Sillä käsitellään kaikki kevyt rauta, esimerkiksi autot.

Tähän firmaan kaikki koneet ostetaan uutena ja varustelut tehdään käyttötarkoituksen mukaan. Meillä ei kauhoja juuri koskaan puomin päässä näy, vaan koura, magneetti tai metallileikkuri vaihtuvat työtehtävän mukaan”, toteaa Merja.

Suomalaisia arvostetaan

Merja Pitkänen Suomen Viitasaarelta ei ole valinnut sitä kaikista naisvaltaisinta alaa kengurumaassa. Alan valinta ja toiselle puolen maapalloa sijoittuminen kertonee jotain päättäväisestä luonteesta ja suomalaisesta sisusta.

”Muita naisia en ole täällä nähnyt kaivukoneiden puikoissa, mutta kaivoksilla on yleistä, että kuorma-autojen kuskit ovat naisia. Myös tässä yrityksessä on yksi naiskuljettaja. Yli 50-vuotisen historian aikana konekuskina on työskennellyt vain alle viisi naista. Tällä hetkellä olen ainut. Minua kohdellaan samalla tavalla kuin miehiäkin, eli ei ole mitään ongelmaa. Kukaan ei myöskään kyseenalaista osaamistani, vaan ennemminkin kysyy mielipidettäni, jos jokin askarruttaa. Voimassa häviän miehille, jonka takia joudun välillä pyytämään työkavereita apuun, esimerkiksi koneremonttia tehdessä. Ilman valitusta saan aina apua. Töissä olen oppinut hurjan paljon uusia asioita ja tutustunut mahtaviin ihmisiin”, sanoo Merja.

”Työelämän perusasiat ovat pitkälti samanlaisia kuin Suomessa. Tosin täällä ehkä vähän perusteellisemmin koulutetaan työtehtäviin ja varmistetaan, että oppi on mennyt perille. Työkaverit ovat erittäin ahkeria ja täällä tullaan töihin ajoissa. Oman työporukan ihmiset olen myös oppinut tuntemaan kaikki hyvin. Suurimmasta osasta on tullut hyviä kavereita, joiden kanssa vapaa-aikaakin vietän. Australiassa elintaso on Suomea korkeampi, joten palkkakin on luonnollisesti isompi kuin Suomessa. Tässä yrityksessä arvostetaan suomalaista osaamista ja minun lisäkseni täällä on kaksi muutakin suomalaista töissä tällä hetkellä. Myös paljon virolaisia ja joitain ruotsalaisia.”

Teltta lavalle ja menoksi

Suomessa Australiasta välittyy usein kuvia, jotka kertovat rennosta elämäntyylistä. Pitkillä hiekkarannoilla surffataan, juodaan olutta ja chillaillaan rennosti. Kengurut hyppivät pihamailla ja televisiosta tulee rugbya päivät pitkät.

Viimemainittua urheilulajia tukee Merjan työnantajakin, mutta näin suomalaisittain ilahduttaa toinen urheilulaji, johon C.D Dodd lahjoittaa dollareitaan. Nimittäin paikallinen jääkiekkoseura Perth Ice Hockey on myös sponsoroitavien listalla.

Merja ei tunnustaudu rannoilla löhöilijäksi, vaan intressit ovat muualla. Telttailu, kullankaivuu ja offroad-ajelu metsäteillä ovat niitä hieman surffailua eksoottisempia lajeja.

”Aika usein tulee myös lähdettyä iltaisin ulos syömään kavereiden kanssa. Ihmiset ovat iloisia ja avoimia. Itse viihdyn parhaiten telttailemassa hyvän porukan kanssa jossain luonnonpuistossa. Perjantaina töiden jälkeen on mahtava heittää telttailukamat Navaran lavalle ja painua jonnekin keskelle ei mitään, missä ei edes puhelinyhteydet toimi. Auringonlaskun jälkeen sitten nautitaan nuotion ääressä muutama olut ja hyvää ruokaa”, tiivistää Merja.

Suomen tiedotusvälineet ovat ajoittain raportoineet myös Australian tiukasta ja onnistuneesta koronapolitiikasta. Merjankin mielestä Australia on hoitanut homman erinomaisesti.

”Täällä Länsi-Australiassa ei ole koronan kanssa ollut paljonkaan häsläämistä. Viime vuonna ravintolat ja harrastustilat olivat joitain kuukausia kiinni, mutta sen jälkeen kaikki on ollut lähes normaalia. Muutamia kertoja kaupunkien rajoja on suljettu osavaltion sisällä, jos jossain on todettu koronatapaus. Maan rajat ovat edelleen kiinni turisteille ja poikkeusluvalla tänne matkustavat ovat kahden viikon pakollisessa hotellikaranteenissa. Mahdolliset altistuneet tai koronapositiiviset eivät näin pääse levittämään virusta eteenpäin. Korona rajoittaa ulkomailta matkustusta, joten sen takia nyt on ollut vaikeampi löytää työntekijöitä yritykselle.”

Entäpä sitten koto-Suomi, kaipaako Merja Pitkänen takaisin tänne Pohjolaan?

”Suomessa oli tarkoitus tulla käymään viime ja taas tänä kesänä, mutta eipä ole onnistunut. Toivottavasti ensi vuonna asiat ovat paremmin. Kova ikävä on ystäviä ja suomalaisia ruokia. Jotain tänne saa tilattua, mutta kylmäkuljetusta vaativat tuotteet ovat vaikeita. Kokemuksena Australia on ollut tosi hieno. Täällä on niin paljon nähtävää, ettei viikon tai kahden lomareissulla paljoa ehtisikään. Tämä toimii hyvin näin, kun vapaapäivinä tai töiden jälkeen pääsee aina kokemaan jotain uutta”, päättää Merja Pitkänen.