Uutiset

Työkoneet

Kallistuvat kauhanpyörittäjät 2020

Kallistuvat kauhanpyörittäjät ovat tulleet jäädäkseen. Niitä tapaa jo lähes kaikilla taajama-alueiden rakennus- tai katuinfratyömailla. Lisälaite tuo kaivattua joustavuutta kaivukoneiden käyttöön. Monissa ahtaissa paikoissa työskentely on nyt mahdollistunut tämän varusteen myötä. Kaivukoneen siirtely työkohteessa vähenee oleellisesti, kun kauhalla pääsee ikään kuin ”koukkaamaan kulman taakse”. Asemakaava-alueilla kaivettaessa törmätään aina kaapeleihin tai putkiin, jolloin kauhan virheliikkeet aiheuttavat helposti ikäviä yllätyksiä. Kauhanpyörittäjä tuo tähänkin ”askarteluun” uusia ulottuvuuksia, kun kauhan liikeradat saadaan lähes äärettömiksi. Teimme katsauksen markkinoillamme nyt saatavana oleviin kallistuviin kauhanpyörittäjiin.


Esittelimme näitä kaivukoneiden ja kaivurikuormaajien lisälaitteita lehdessämme koosteen muodossa jo reilut kymmenen vuotta sitten. Tuolloin idea oli jo teinin iässä, mutta monet vielä epäröivät lisäpainon ottoa puomin päähän. Vuosien saatossa ovat pyörittäjän tuomat edut huomattu ja tunnustettu alan toimijoiden piirissä. Toki osansa asiaan on ollut tekniikan kehityksellä. Rakenteet ovat vahvistuneet, joka lienee tällä alalla yksi tärkeimmistä seikoista. Lisäksi koneohjausjärjestelmät ovat vakiinnuttaneet paikkansa kaivavassa kalustossa, joihin nyt onnistuu jo liittämään pyörittäjänkin. Näillä eväillä työnteko nopeutuu oleellisesti. Asia on myös noteerattu tilaajapuolella. Monille rakennus- tai kunnallisille työmaille ei enää edes pääse urakoimaan ilman tätä moninivelistä lisäpalaa.


Tähän väliin vielä pieni kertaus terminologiasta. Olemme pitäytyneet lehdessämme kallistuva kauhanpyörittäjä -termin käyttöön, joka toimii neutraalisti kaikkia valmistajia kohtaan. Kansankielellä tällä lisälaitteella kun on monia Suomen kielen vierastamia nimiä, ja näin tulee aina olemaan. Onhan tuo ”virallinen” nimi melkoinen sanahässäkkä, joten monesti käytämmekin vain termiä kauhanpyörittäjä, vaikka kyseessä olisikin kallistuksen ja pyörityksen omaava laite. Toki markkinoiltamme löytyy myös muutamia pelkällä kauhanpyörityksellä varustettuja lisälaitteita. Niitäkin olemme ottaneet mukaan tähän koosteeseen.

Kallistuva kauhanpyörittäjä on pohjoismainen idea. Tämä päivänä tätä ideaa on saatu levitettyä moniin työtavoiltaan ”puritaanisiin” maihinkin. Keski-Eurooppa on tehnyt kaivuhommia omalla tavallaan jo kaivukoneiden alkuajoilta. Nyt myös siellä on alettu ymmärtämään pyörittäjän tuomia etuja. Se onkin kasvattanut pyörittäjien valmistajien toiminnan aivan uusiin mittoihin. Tässä asiassa rakas naapurimme Ruotsi on vetänyt vahvan korren. Kaupallisesti merkittävät pyörittäjät kun syntyvät pääasiallisesti siellä. Kauhanpyörittäjien alkuajoista niiden kokoluokat ovat kasvaneet. Alun pyörittäjät soveltuivat 10–20 tonnin peruskoneisiin. Nyt niitä ruuvataan kiinni jo alle parin tonnin minikaivukoneisiin ja suurimmillaan 40 tonnin kaivukoneisiin.


Pyörittäjät ovat siinäkin määrin muuttuneet merkittäväksi liiketoiminnaksi maassamme, että kaikilla ruotsalaisillakin valmistajilla on nyt oma edustajansa täällä Suomessa. Vaikka pyörittäjäkauppaa tehdään usein konekauppiaan kanssa, ovat valmistajat näin paremmin läsnä lisälaitemarkkinoilla. Suoramyyntiäkin tapahtuu, mutta pääosin uusi kauhanpyörittäjä myydään ja asennetaan kaivukoneita edustavien liikkeiden toimesta. Yhtenä tärkeänä tehtävänä pyörittäjien edustajilla on tekninen koulutus ja tuki niin myynnille kuin huollolle.

Kymmenen vuoden aikana ei pyörittäjien merkkien kirjo, eikä määräkään ole paljoa muuttunut. Viime kerralla koosteessamme oli seitsemän merkkiä, ja sattumalta lukumäärä on sama tälläkin kertaa. Todettakoon, että tässä lajissa taistelu käydään Suomen ja Ruotsin välillä entiseen Nokian ja Ericssonin kamppailun tapaan. Tällä kertaa voitto menee kuitenkin länsinaapuriin, ainakin jos liikevaihdossa mitataan.


Lähestyimme kauhanpyörittäjien Suomessa toimivia edustajia ja valmistajia oheisella kysymyspatteristolla kartoittaaksemme hieman tämän rakkaan lisälaitelapsen tilaa maassamme nyt vuonna 2020.

  • Mikä on mallistonne kattavuus tällä hetkellä? Kuinka monta mallia ja minkä kokoluokan peruskoneisiin? Mikä on suurin malli?
  • Valmistusmaa?
  • Minkä kokoluokan mallit ovat suosituimpia/myydyimpiä tällä hetkellä?
  • Onko tulossa uusia malleja tälle kaudelle? (Kesä 2020)
  • Mitä seikkoja uusissa malleissa on paranneltu? Mihin on kiinnitetty huomiota?
  • Mikä on huoltoverkoston/varaosapalvelujen kattavuus tällä hetkellä?
  • Sopivuus 3D-järjestelmiin?
  • Lisähydrauliikan läpivientimahdollisuus?
  • Etähallintamahdollisuus? -liitettävyys?
  • Muutoksia yritystoiminnassa? Nimityksiä?



Kuten alussa todettua, tämä lisälaite on tullut jäädäkseen. Kallistuva kauhanpyörittäjä tuo väistämättä lisää hallintalaitteita ohjaamoon. 3D-toimintojen liitettävyyden myötä joitakin kauhan toimintoja saadaan automatisoitua, joka osaltaan tulee vaatimaan kuljettajalta syvempää perehtymistä laitteiden mahdollisuuksiin. Varmaa kuitenkin on, että tietokonepelien parissa kasvaneet tulevat pärjäämään paremmin näiden monitoimisten lisälaitteiden kanssa kuin edeltävää sukupolvea edustavat ”nakkisormet”. Kauhanpyörittäjän tehokas käyttö edellyttää kuljettajalta sopivasti käden taitoa ja ehkä aikaisempaa enemmän malttia, kun puomin päässä on arvokas ja paljon tekniikkaa sisältävä lisälaite. Kaiken kun saa rikki huolimattomalla toiminnalla.



Saimme koosteeseen mukaan seuraavat laitevalmistajat:



Valmistajakohtaiset artikkelit julkaistaan tällä sivustolla kohta. Pysy kanavalla!



Lue seuraavaksi