Uutiset
Trafi – ammattipätevyyttä ei tarvita vapaaehtoistyössä
Trafin mukaan vapaaehtoistyöhön kuuluvia tavaraliikenteen ajoja tekevä yksityishenkilö ei tarvitse ammattipätevyyskoulutusta, mikäli henkilö tai taustayhteisö ei saa korvausta tekemästään työstä. Trafi painottaa, että ammattipätevyys tarvitaan siis lähtökohtaisesti sellaiseen ajoon, josta saadaan rahallista vastiketta. Esimerkiksi julkisessa keskustelussa olleet luistinkenttien jäädyttämiset on mahdollista hoitaa yksityishenkilönä ilman ammattipätevyyttä, mikäli siitä ei peritä maksua.
Se, onko kuljetus kaupallinen vai omaan käyttöön, vaikuttaa ammattipätevyyden tarpeeseen, mikä satunnaisia keikkakuljetuksia tai varainhankintaa tekevien kohdalla voi tuntua epäoikeudenmukaiselta. Laajemmasta näkökulmasta katsottuna on kuitenkin tärkeää, että kuljetuspalveluita käyttävät voivat aina palvelua tilatessaan olla varmoja siitä, että kuljetuksen suorittaa alan pätevä ammattilainen.
”Koko kuljetusalan kannalta on merkittävää, että alalla toimivat ovat liikenteen vahvoja ammattilaisia, jotka pitävät ammattipätevyyttään yllä kouluttautumalla säännöllisesti”, painottaa johtava asiantuntija Ari Herrala. Ilman ammattipätevyyttä tavarankuljetusajoja voi tehdä yksityishenkilönä omaan käyttöön.
Ammattipätevyysdirektiiviä kehitetään EU-keskusteluissa
”Henkilöliikenteen puolella rajanveto-ongelmia ei ole tullut juuri esiin, sillä siellä laki määrittää selvästi, että ilman ammattipätevyyttä voi kuljettaa vain omaan talouteen kuuluvia, omalla linja-autolla”, toteaa Trafin asiantuntija Jussi-Pekka Laine: ”Tavaraliikenteen puolella lakiin taas on kirjattu monia poikkeuksia, joiden määrittelemiseksi olemme tehneet viranomaisyhteistyötä laajasti. Parhaillaan laadimme ohjeistusta yhdessä muiden viranomaisten kanssa siitä, miten erilaiset konkreettiset kuljetustapaukset luokitellaan, jotta kuljetusta pohtivien ei tarvitse aina varmistaa yksittäistä asiaa viranomaiselta.”
”Trafi, kuten muutkin viranomaiset, tekee päätöksensä vallitsevan lainsäädännön mukaan, mutta toimimme myös aktiivisesti sen eteen, että lainsäädäntö olisi mahdollisimman toimiva ja oikeudenmukainen ”, kertoo Herrala: ”Ammattipätevyysdirektiivi ja sen kehittäminen on parhaillaan EU:ssa selvitysten ja keskustelujen kohteena.”
Ammattipätevyyskoulutus kannattaa räätälöidä oman tarpeen mukaan
Trafin mukaan ammattipätevyyskoulutus kannattaa ottaa mahdollisuutena oppia uutta. Viidestä koulutuspäivästä yhden koulutuspäivän aihe on ennakoivan ajotavan koulutusta, muiden päivien aiheet ovat varsin vapaasti räätälöitävissä omien tarpeiden mukaan. Kuljettajien kannattaakin vaihtaa kokemuksia kursseista ja kuljetusyrittäjien on hyvä pyytää yhteistyössä muiden yrittäjien kanssa kouluttajia räätälöimään kursseja juuri heidän tarpeitaan vastaaviksi.
Trafi painottaa, että kaikessa liikenteessä – niin ammattimaisessa kuin yksityisessäkin – on oikean asenteen omaksuminen tärkeintä vastuullisen toiminnan turvaamiseksi.