Uutiset
Allu Group Oy:lle uusi toimitusjohtaja
ALLU Group Oy on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Jarmo Jonnisen. Jonninen aloittaa toimitusjohtajan tehtävissä virallisesti 1.7.2015. Ennen toimitusjohtajan pestiään Jonninen toimi ALLU Groupin rahoitus- ja hallintojohtajana ja on ollut ALLU yhtiöiden palveluksessa aina vuodesta 1989 lähtien.
ALLU Group hallinnoi
ALLU Group Oy on konsernin emoyhtiö ja se tarjoaa hallintopalveluja operatiivisesta toiminnasta vastaaville yhtiöille:
ALLU Finland Oy (seulamurskainliiketoiminta),
ALLU Stamix Oy (stabilointiliiketoiminta) sekä
Ideachip Machine Oy (hakkureiden ja murskainten maahantuonti).
Viime vuonna ALLU Finland nimitti uudeksi toimitusjohtajaksi Ola Ulmalan ja alkaneen kesän alussa ALLU Stamixin johtoon nimitettiin Ville Niutanen. Ideachip Machine Oy:n toimitusjohtajana on jo lähes 10 vuoden ajan toiminut Jukka Humalainen.
Osaamista ei unohdeta
Konsernin toimitusjohtajana vuodesta 1999 lähtien toiminut Kauko Pylväs siirtyy eläkkeelle 30.6.2015. Hänen aikanaan ALLU –yhtiöt ovat kasvaneet voimakkaasti erityisesti kansainvälisillä markkinoilla ja tänä päivänä yhtiöllä on omat toimipisteet Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, USA:ssa, Kiinassa ja Omanissa. Lisäksi yhtiöllä on noin 30 jälleenmyyjä tärkeimmissä vientimaissa. Omasta tuotannosta yli 90 % toimitetaan vientiin. Vuosien varrella kerättyä osaamista ja tietotaitoa ei ole tarkoitus unohtaa, vaan Pylväs jatkaa ALLU yhtiöiden hallituksessa asiantuntijana.
”Vuodet ALLUn mukana ovat olleet erittäin antoisia ja olen päässyt tapaamaan paljon ihmisiä ja osallistumaan mitä erilaisimpiin projekteihin ympäri maailman. Olo on kiitollinen, yritys jää osaaviin käsiin”, toteaa Pylväs kiittäen samalla kaikkia yhteistyökumppaneita ja työtovereita mieleenpainuvista vuosista.