Uutiset

Kuljetuskalusto

Volvolta täyssähkökäyttöinen rekkaveturi

Volvo-konsernin raskas kuljetuskalusto on vahvasti sähköistymisen tiellä. Merkin täyssähköisiä linja-autoja operoi maailmalla lähiliikenteessä jo paljon. Suomessakin täyssähköisiä Volvo-busseja tulee vuoden loppuun mennessä olemaan jokapäiväisessä käytössä satakunta. Kuorma-autopuolella luvut ovat vielä maltillisempi, mutta kasvamaan päin. Jakelukäytössä autoja on jo jonkun verran ajossa, ja uusia kauppoja solmitaan kasvavaan tahtiin. Kaukoliikenne ei vielä sähköllä kulje, mutta kalustoa siihenkin alkaa ilmestyä. Volvon FM Electric -rekkaveturi julkistettiin viime vuonna. Alkukesästä FM Electric -veturia pääsi ensi kertaa kokeilemaan Suomen teillä.

Toukokuun puolessa välissä Vantaalla järjestetty tilaisuus oli Volvo FM Electricin Suomen ensiesittely. Vuoteen 2030 mennessä Volvon toimittamien uusien kuorma-autojen hiilidioksidipäästöt puolittuvat vuoden 2019 päästömääriin verrattuna. Pitkän tähtäimen tavoitteissa vuosi 2050 on asetettu nollapäästöjen rajaksi. Tuolloin toimitettavien uusien autojen tulee olla paikallisesti täysin päästöttömiä. Ja tuo 50-lukukin on jo hyvin pian ovella. Taaksepäin muisteltuna saman verran on aikaa Suomen ensimmäisestä jääkiekon maailman mestaruudesta.

Oletettavasti Suomen suurin täyssähköauto nähtiin keväällä Vantaan teillä, kun Volvo esitteli uutta FM Electric -rekkaveturiaan. Koeajettavan puoliperävaunuyhdistelmän paino oli 23 tonnia. Ajomatkaa sähkö-FM:lle luvataan yhdellä latauksella jopa 300 kilometriä.

Yksi päämäärä, monia tapoja

Volvo Trucksin kohdalla nollapäästöistä puhuminen ei tarkoita kaluston täydellistä sähköistämistä. Polttomoottoria ei tulla tavoitteisiin pääsemiseksi kokonaan hautaamaan, vaan kehitystä tullaan tekemään myös vähä- ja myöhemmin nollapäästöisten polttoaineiden, kuten biokaasut ja -dieselit, HVO ja e-polttoaineet, hyödyntämiseksi. Sähköautojen osalta voidaan hyvinkin sanoa, että sähköllä toimivan kuorma-auton tekniikka alkaa olla jo valmiina. Vielä kun saadaan tungettua käärme pulloon eli akkuihin kestoa, niin se on siinä. Paljon puhuttu vetyauto odottaa vielä suurinta läpimurtoaan. Siinä varsinainen voimantuotto ja -siirto on sähköauton kaltainen. Akun virkaa ajaa polttokennojärjestelmä (fuel cell).

Täyssähköautosta poiketen vetyautossa on pakoputki, mutta sieltä tulee prosessin tuloksena puhdasta vettä. Ilmaston kannalta se on haitatonta. Vety on vahvasti mukana myös Volvo Trucksin tulevaisuuden visioissa. Skenaarioissa täyssähkön ja vedyn nähdään kattavan noin 80 prosenttia koko kuorma-autotarjonnan voimanlähteistä. Loppu 20 prosenttia hoituu perinteisillä polttomoottoreilla, jotka hyödyntävät uusiutuvia, nestemäisiä polttoaineita ja erilaisia kaasuja. Nähtäväksi jää, miten nykyinen maailmanpoliittinen tilanne vaikuttaa autonvalmistajien intoon kaasuautojen kehitykseen, vai lähdetäänkö entistä suuremmin panostuksin sähkön tielle. Tosin tätäkin artikkelia kirjoitettaessa kuuluu uutisista juttu mahdollisesta sähkön säännöstelystä tulevana talvena.

Volvolla on jo nyt varsin kattava valikoima kaukoliikenteeseen tarkoitettuja, kaasutoimisia autoja. Niiden kohdallakin tapahtuu jatkuvaa kehitystä energiatehokkuuden parantamisen osalta.

Täyssähkö-FM:n hallintalaitteet ja mittaristot ovat identtiset polttomoottoriveljensä kanssa. Näyttöjen sisällöt vain ovat hieman erilaiset. Sähköinen maailma avautuu paremmin vasta ajossa äärettömänä hiljaisuutena.

Volvo FM Electric -rekkaveturi

Täyssähköinen Volvo FM esiteltiin lehdistölle viime vuoden syksyllä tehtaan tiloissa Ruotsissa. Tuolloin Konepörssi pääsi ensimmäisten joukossa ajamaan autolla yleisillä teillä. Kuluvan kesän alussa tätä Suomen suurimmaksi sähköautoksi tituleerattua autoa pääsi koeajamaan Suomen teillä. Myös potentiaaliset asiakkaat pääsivät sähköauton puikkoihin, eivät pelkästään toimittajaretkut.

Sähkö-FM:n komentosillalle kiipeäminen ei aiheuta minkäänlaista kulttuurishokkia. Hallintalaitteet ovat identtiset polttomoottoriversion kanssa. Väännettävä virta-avainkin on edelleen paikallaan. Tarkempi tarkastelu osoittaa, että mittaristojen tai tänä päivänä paremminkin näyttöjen sisällöt ovat hieman erilaiset. Sekin tosin selviää vasta, kun virta on kytketty päälle.

Koeajoauto oli kuormattu kevyesti kokonaismassan ollessa 23 tonnia. Itse ajaminen on äärettömän helppoa tasaisen vedon myötä. Liikkeellelähdöistä puuttuu dieselmoottorin nöyrtyminen. Vauhtia ilmestyy nopeusmittariin lähes huomaamatta, koska äänimaailma on erittäin hiljainen. Ohjaamossa vallitsee lähes aavemainen hiljaisuus liikkeelläkin. Suurimmat melut syntyvät paineilmajarruista ja vastaantulevista muista ajoneuvoista. Tästä helpommaksi puoliperävaunuyhdistelmän ajaminen tuskin enää tulee, ellei sitten oteta huomioon autonomisia eli itsestään ajavia autoja. Mutta onko se sitten enää ajamista?

300 kilometriä

FM Electricin toimintamatkaksi yhdellä latauksella ilmoitetaan parhaimmillaan 300 kilometriä. Lukemaan vaikuttaa luonnollisesti kokonaismassan määrä, lämpötila sekä kuljettajan ajotavat, ja valitettavasti alentavasti. Voimalinjan alkupäässä on kuudesta 90 kilowattitunnin litiumakkumoduulista koostuva akkupaketti. Yhden moduulin paino on noin 500 kilogrammaa. Tässä lienee se sähköautoilun tuotekehityksen Graalin malja niin henkilö-, paketti- kuin kuorma-autopuolella; miten saadaan enemmän kapasiteettia ahdettua pienempään painoon. Kaikki muu kun on jo valmiina.

Akkupaketti pyörittää kolmea sähkömoottoria, joiden yhteisteho on 490 kilowattia (666 hv). Vääntömomenttia on tarjolla mukavat ja ennen kaikkea nykimättömät 2 400 newtonmetriä. Sähkömoottorit pyörittävät puolestaan I-Shift-vaihteistoa, joka on tuttu jo Volvon polttomoottoriautoista. Vaihteiston ohjelmoitavuus parantaa osaltaan sähkökäytön hyötysuhdetta.

Akkupaketin kokonaiskapasiteetti on 540 kilowattituntia. Tyhjästä täyteen -latausajaksi ilmoitetaan 10 tuntia vaihtovirralla. Latausteho on tuolloin 43 kilowattia tunnissa. Tasavirtalatauksessa auto pystyy ottamaan vastaan 250 kilowattia tunnissa, jolloin akku täyttyy kahdessa tunnissa. Luvut ovat valmistajan ilmoittamia. Latausliitin on samaa standardia, mitä käytetään sähköhenkilöautoissa.

FM-mallin ohella samat sähkökäytöt ovat tarjolla myös Volvon FH- ja FMX-malleihin erilaisin akselimäärävaihtoehdoin. Tilauskirjat avautuivat toukokuun alussa ja sähkö-Volvojen sarjatuotanto alkaa tulevan syksyn aikana Ruotsissa.


Täyssähkö-FE.


Lue seuraavaksi