Uutiset
Tolkun Palvelut Oy urakoi Sunwardin 9- ja 22-tonnisilla
Lauri Välimaa luottaa Green Master Oy:n maahantuonnissa ja myynnissä oleviin Sunward-kaivukoneisiin. Viime vuoden keväällä hän hankki yhdeksän tonnin kokoluokkaan sijoittuvan mallin SWE90UF ja loppuvuodesta järeän 22-tonnisen SWE215F:n.
Järeämpi kone oli joulukuussa viime vuonna rinteeseen sijoittuvalla rakennustyömaalla Viikissä, Maarianmaan puistossa Helsingissä. Alueelle on noussut ja nousee useita kerros- ja rivitaloja. Sunwardilla oli kaivettu pohjia, lastattu louhetta ym.
”Sunwardit ovat yllättäneet minut erittäin positiivisesti. Nämä ovat käyttömukavuudeltaan kehittyneet huimasti, eikä tämä uusin mallisto häviä länsimaisille merkeille, muutoin kuin hankintahinnalla. Voima ei kaivutöissä lopu ja hydrauliikka on varsin käteensopiva. Polttoainetalouskin näyttäisi olevan kohdallaan”, kehaisee Välimaa.
Kärkölässä asuva Lauri on alun perin Pohjoisen, tarkemmin sanottuna Pellon poikia. 15 vuotta sitten puolen vuoden komennukselle lähtö Etelän savotoille on venynyt näihin päiviin saakka.
”Olemme Green Masterin perustajan Jonne Alakiutun kanssa vanhoja tuttuja jo useilta työmailta ja senkin puolesta oli helppo ryhtyä hänen kanssaan kauppoihin.”
Kauppaan kuului myös neljä erilaista kauhaa sekä vielä täkkäyspuomi ja routakoukku. Sunwardin periaatteena on käyttää koneissa alalla hyvin tunnettuja komponentteja.
SWE 215F:n moottorina onkin Cummins B6.7. Hydrauliikassa kaksi muuttuvatilavuuksista mäntäpumppua (Kawasaki) antaa 2×240 litran minuuttituoton, mikä takaa kaivuliikkeille hyvät nopeudet. Tehdasasenteisena on kaikkiaan seitsemän hydrauliikkalinjaa, joten valmius kauhanpyörittäjiin ym. lisälaitteisiin on hyvä.
Nopeaa toimintaa
Välimaa kiittelee myös nopeaa kokonaistoimitusta. Kone saatiin kolmessa viikossa Sunwardin Belgian varastosta ja kotimaan varustelun kautta työmaalle. SMP:n kallistuva kauhanpyörittäjä oli Green Masterin Oulun konttorin esittelykappaleena ja Novatronin 3D-mittalaitteetkin saatiin tiukalla aikataululla koneeseen. Näin päästiin töihin nopeasti.
”Olemme saaneet pienenä toimijana varusteita koneisiin melko vaivatta, joten vielä eivät nämä yleisesti puhutut toimitusaikojen venymiset ole olleet suurena haittana. Sunwardin Euroopan kone- ja varaosavarasto sijaitsee Belgiassa, uudessa tilavammassa paikassa. Sinne tulee joka kuukausi 300 uutta konetta Kiinasta ja saman verran lähtee asiakkaille ympäri Eurooppaa. Kaikkia kokoluokkia on Belgiassa ja esimerkiksi Tolkun Palveluiden konekin saatiin viikossa sieltä lavetilla Suomeen”, toteaa Jonne Alakiuttu Greenmasterilta.
”Tämä 22-tonninen ei ole malliston järein. Eurooppaan hyväksytty, suurin Stage V -malli on tyyppinumeroltaan SWE365F ja työpaino on noin 36 tonnia. Sekin on kiinnostanut jo useampaa asiakasta, jotka ovat käyneet koeajoillakin Belgiassa”, jatkaa Alakiuttu.
36 tonnia suurempia Sunward-malleja myydään ainoastaan Aasian markkinoille, jotka ovat aivan toista kokoluokkaa kuin Euroopan vastaavat. Suurin valmistusohjelmassa oleva malli painaa 95 tonnia.
”Niitäkin tullaan tulevaisuudessa näkemään Stage V -moottoreilla”, uskoo Alakiuttu. Belgiaan on lähiaikoina avautumassa maalauslinjasto, josta saa tulevaisuudessa koneet asiakkaan haluamalla värillä.
”Myös varustelua siellä lisätään. Keskusvoitelujärjestelmä ja Steelwristin kallistuva kauhanpyörittäjä voidaan saada valmiina jo Suomeenkin toimitettaviin koneisiin.”
Kaivukoneista poralaitteisiin
Sunwardin historia alkaa perustamisvuodesta 1999 eli konevalmistusta on Kiinan tehtaalla harjoitettu jo yli 20 vuotta. Merkki on nopeasti kohonnut kaivukoneissa yhdeksi Aasian ja etenkin Kiinan suosituimmista. Tällä hetkellä tehtaan linjoila valmistuu reilut 10 000 kaivukonetta vuodessa, joita noin 30 prosenttia tuodaan Eurooppaan. Euroopassakin myyntimäärät ovat uusien mallien myötä viime vuosina kohonneet reilusti. Jälleenmyyjä on jo lähes kaikissa Euroopan maissa.
Green Master on edustanut Sunwardia jo kolmisen vuotta. Merkin maahantuonnin aloitti vuonna 2007 CE Rental Oy, mutta luopui siitä myöhemmin. Tuolloin mallisto oli paljon kapeampi kuin nykyään. Myös kotimaassa kauppa käy kasvavaan tahtiin.
”Sunwardin toimintamallit ja myös tuotteet ovat täysin muuttuneet viimeisten vuosien aikana. Uusi pyöreä ulkomuoto ja tuore väritys saatiin jo UF-minikaivukoneisiin, joiden ulkomuoto on italialaisen suunnittelutoimiston käsialaa. Hydrauliikat ovat nekin uusiutuneet ja koneisiin saa tänä päivänä kolmen vuoden takuun. Kiinassa työvoima on edullisempaa kuin Euroopassa, mikä näkyy myös koneiden hankintahinnoissa asiakkaan eduksi”, lopettaa ennen konekauppaan ryhtymistään vuosikausia erilaisia koneita ajanut ja maarakennusyrittäjänäkin toiminut Alakiuttu. Kieli asiakkaiden kanssa on varmasti yhteinen.
Sunward on viime vuosina laajentanut sortimenttiaan runsaasti, eikä ole enää pelkkä kaivukonevalmistaja. Green Master tuo jo maahan esimerkiksi saksilavoja. Lähiaikoina avattu uusi Kiinan tehdas on lisännyt kapasiteettiaan ja tuoteohjelmassa on nykyään Euroopankin markkinoille myös muun muassa poravaunuja, tela-alustaisia murskaimia, kuukulkijoita, liukuohjattuja pienkuormaajia ym.
Ennakkotietojen mukaan ensi syksyn Baumassa tullaan esittelemään uusi ja edistyksellinen 15 tonnin lyhytperäinen malli Euroopan markkinoille.