Blogi

Teiden tukko tuo leivän pöytään

Samuli Edelmann laulaa karavaanarista, joka tukkii tiet ja heittää siilin grilliin. Laulun sanat taitavat kummuta asuntovaunun tai -auton perässä roikkuneen autoilijan kokemuksista. Karavaanarius liittyy vapaa-aikaan, joten näiden takana tuskailevien autoilijoiden aggressiot ovat jotenkuten ymmärrettävissä.

Itse ajelin Suomen maanteillä vastapainokaivurilla 70-luvun lopulla ja 80-luvun alkupuoliskolla. Jo tuolloin jonoja kertyi taakse, vaikka automäärät meillä olivat tuolloin varsin vaatimattomat verrattuna nykypäivään. Tein usein väistöliikkeen hetkeksi tien pientareelle tai levennyksiin, jolloin autojono pääsi ohi. Silti nyrkin heilautukset olivat aika yleisiä.

Pisin ajamani siirtomatka on muuten Vaasasta Keminmaalle. Noin 30 kilometriä tunnissa etenemällä ehti matkan aikana väsyttää, janottaa ja potuttaa. Varsin monta autoakin meni ”työreissun” aikana ohi. Suomen teillä liikkuu edelleen elantoaan hankkivia kulkijoita pienillä maantienopeuksilla. Niitä teiden tukkoja.

Maatalouskoneet ovat yksi tällainen ryhmä. Traktorit kulkevat kevättöissä pellolta toiselle ja nostolaitteissa on useimmiten jokin työlaite, joka peittää kapeimmilla teillä yhden kaistan koko leveydeltään.

MTK:sta muistutetaan, että kotimaisen ruuan ja tuottoisan kasvukauden mahdollistamiseksi ovat maanteillä tapahtuvat työkoneiden siirtymät paikoin välttämättömiä. Työkoneiden kuljettajat eivät turhaan lähde liikenteen sekaan.

”Erityisesti keväällä traktoreissa on leveitä renkaita. Suomen kesä on lyhyt ja kasvukauden hyödyntämiseksi pelloille on tärkeää päästä oikeaan aikaan maan sulamisen jälkeen ja märkään maahan tarvitaan leveyttä”, Orimattilassa asuva maanviljelijä ja MTK:n johtokunnan jäsen Aleksis Kyrö kertoo.

Traktoria ohjaavalle kuljettajalle jää ohjaamossa niin sanottuja kuolleita kulmia. Autoilijoiden olisikin syytä hidastaa vauhtiaan ja ennakoida tilanne.

”Myös traktorien kuljettajat voivat käyttää harkintaa. Jos koneen perään on kertynyt pitkä jono liikennettä, on hyvä välillä tehdä väistöliike ja päästää liikennettä jatkamaan matkaa. Tilannetajua kannattaa käyttää siis puolin ja toisin”, Kyrö neuvoo.

Liikenneturva ohjeistaa meitä autoilijoita seuraavasti traktorin ohitustilanteessa.

Alenna omaa ajonopeuttasi ennen ohitusta, jottei nopeusero ohitettavan hitaamman ajoneuvon kanssa ole liian suuri. Näin on enemmän aikaa reagoida.

  • Älä aja liian lähelle edellä ajavaa traktoria, jotta voit paremmin nähdä traktorin eteen ja arvioida sopivan ohitusnäkyvyyden.
  • Ennakoi traktorin kuljettajan aikeita seuraamalla traktorin vilkkuja, ajolinjan muutoksia sekä edessä olevaa liikenneympäristöä.
  • Risteyksiä lähestyttäessä ei saa eikä kannata ohittaa. Siirry vastaantulevan kaistalle riittävän kaukana ohitettavasta traktorista. Näin ehdit tarvittaessa palata omalle kaistalle, jos osoittautuukin, ettei vapaata ohitustilaa olekaan tarpeeksi.

Edellä luetellut ohjeet sopivat toki minkä tahansa työkoneen kohtaamistilanteeseen. Myös pyöräalustaisia kaivukoneita, taajama- ja vihertyökoneita ym. liikkuu keväällä sekä kesällä runsaasti muun liikenteen seassa.

Konepörssissä 6/2024 on laaja minikaivukoneiden esittely. Tarjontaa on runsaasti. Minikaivukone (ja midi) on nykyään suosittu konetyyppi niin omistettuna kuin vuokraamokäytössä. Moni vuokraa sellaisen, vaikka mitään kokemusta ei olisikaan.

”Tein itse, säästin” -henki saattaa kuitenkin kääntyä päälaelleen. Osaava urakoitsija tekee homman paremmin ja vain murto-osalla opettelevan kuljettajan käyttämästä ajasta. Loppupeleissä ammattilaisen käyttö tullee luultavasti edullisemmaksikin.

Artikkelikuvitus: Pauli Maukonen



Lue seuraavaksi