Uutiset

Työkoneet

Pysy aina pikku-Willenä

Willen Delta-sarjan lanseeraus alkoi puolitoista vuotta sitten mallilla 475Δ. Sen jälkeen mallisarjaan on lisätty mallit 675Δ ja 875Δ. Nyt kotimaista koneenrakennustaitoa parhaimmillaan edustava mallisto on täydellinen, kun kuopus Wille 375Δ liittyy seurueeseen (2 920 kg/42 kW).

Konepörssin nettisivuilta löytyy artikkeli Willen uudet vaatteet, jossa on lueteltu uuden Δ-perheen isompien mallien ominaisuuksia. Pikku-Wille saa nyt myös yllensä isoveljiltään tuttuja vaatteita.

Silmiinpistävintä nimittäin kaikissa uusissa Δ-malleissa ovat muovikatteet, jotka on helppo maalata asiakkaan toivomiin väreihin. Näin erotutaan massasta. Willet kulkevat taajamissa, kylillä ja kaupungeissa ihmisten silmäiltävinä, joten sulavalla muotoilulla ja silmää miellyttävälla ulkonäöllä on imagoa nostattava vaikutus. Muita ulospäin havaittavia muutoksia ovat ohjaamon lasiovi sekä ohjaamon takayläkulmien lisätyövalot.

Pienin Wille täydentää koko sarjan nyt samaan kuosiin.

”Jo edellisessä 375-mallissa oli Stage V -vaiheen dieselmoottori. Aluksi ajattelimme tehdä jo päästörajoitukset täyttävälle koneelle niin sanotun faceliftin, mutta päädyimme loppujen lopuksi uusimaan sen Delta-kuosiin. Ajovoimansiirron ja työhydrauliikan pidimme ennallaan. Moottori on siis edelleen kolmesylinterinen Kohler”, kertoo Delta-sarjan kehitystiimin johtaja Jesse Suonsivu.

Koneen ulkomitat ja myös kuormaajan strategiset mitat ja suoritusarvot ovat ennallaan, aivan kuten jo edellisessä 375-mallissa. Hydrostaattinen voimansiirto antaa nopeusalueen 0–38 kilometriä tunnissa.

Älykkäät järjestelmät

Kertauksena mainittakoon kolme Delta-perheen uutta järjestelmää, jotka ovat smartdrive, smartflow ja smartlube. Ne on uudessa 375Δ:ssakin. Viimeksi mainittu on älykäs keskusvoitelujärjestelmä, joka annostelee niveliin ja tappeihin juuri oikean määrän rasvaa.

Smartdrive-toiminnon ollessa valittuna, moottorikierrokset valitaan käsivivulla ja jalkakaasupolkimesta tulee ajopoljin. Smartflow antaa ajonopeuden mukaan säätyvän moottorihydrauliikan tuoton. Paljon siis älykästä väyläpohjaista teknologiaa on sisällytetty myös tähän pikku-Willeen.

Työhydrauliikkaa ruokkii siis edelleen kolme hammaspyöräpumppua (20+35+55 l/min). Yhteenlaskettu tuotto 110 litraa riittää suurta tuottoa vaativienkin työlaitteiden tarpeisiin. Uutta on kuljettajan hallintaa helpottava näytön kaaviokuva, joka havainnollistaa minkä suuruista tuottoa pumpuilta saadaan.

Moottorihydrauliikan toimintojen sekä litramäärien indikointi voidaan tehdä käyttöliittymässä.

”Kuljettaja näkee ohjaamon näytöltä meneillään olevan moottorihydrauliikan tuoton eri työlaitteita käytettäessä. Koneen kaaviokuva kertoo myös sen, mihin ulosottoihin tuotto kohdistuu, koneen etu- vai takapäähän. Se helpottaa työskentelyä ja samalla suojelee käytettävissä olevaa työlaitetta, jonka mukaan maksimi tuotto on määritetty”, jatkaa Joensivu.

Pikku-Willessä on Danfossin 3,5 tuuman kokoinen näyttöruutu, jota ohjataan painonapeilla. Isommista malleista tuttua ohjausrullaa ei ole.

Pikku-Willen ohjausjärjestelmässä on nyt integroituna valmius myös henkilönostimelle. Koneen luvaton käynnistäminen on estetty lisävarusteena myytävällä RFID-etätunnisteella. Virta-avaimesta tapahtuva käynnistys onnistuu vain, kun kuljettaja tuo mukanaan RFID-lätkän ohjaamoon. Vakuutusyhtiöille tämä lienee hyvä uutinen ja tällaisen varmistuksen pitäisi johtaa vakuutusmaksujen alennuksiin meilläkin, kuten Ruotsissa on jo tehty.

Wille 375Δ voidaan rekisteröidä nyt myös traktoriksi, vaikka se ei sellaiselta näytäkään.

Uudet Willet on saatavilla myös traktorina

Wille-ympäristönhoitokoneita on aina kehitetty kuljettajiaan paremmin palveleviksi, kuten Delta-sarjan erinäiset älykkäät ominaisuudet ovat tehneet työstä turvallisempaa, tarkempaa ja automaattisempaa. Nyt Willet kasvattavat kapasiteettiaan kuorman siirrossa.

Normaalisti Willet on rekisteröity moottorityökoneiksi, mutta nyt Wille 375Δ on optiona saatavilla myös traktorihyväksyttynä mallina.

Traktoriksi rekisteröity Wille peittoaa monipuolisuudellaan perustraktorit tuttujen ominaisuuksiensa ansioista . Lisäksi traktorina Willen kanssa pystyy hyödyntämään peräkärryä entistä vapaammin. Nyt koneella saa vetää vaikka kärryn täydeltä lunta, lehtiä tai muuta kuljetettavaa – painorajat huomioiden. Traktorihyväksyntä alentaa myös vakuutusmaksuja.

Traktorihyväksyntä on vahvistettu nyt julkaistulle Wille 375Δ:lle sekä Wille 475Δ:lle, mutta vuoden loppuun mennessä kaikki julkaistut Delta-sarjalaiset ovat saatavissa traktorimallina.

“Traktorihyväksynnän myötä asiakas saa Willestään vielä monipuolisemman työkoneen. Traktorityypitys mahdollistaa perävaunun vetämisen ja tavaran kuljettamisen”, toteaa Suomen myynnistä vastaava Satu Salomaa.

”Traktoriksi muunnettu Wille 375Δ ei ulkoisesti juuri eroa moottorityökoneesta. Se pitää kuitenkin sisällään runsaasti pieniä muutoksia, joita hiottiin pitkään kohdalleen. Esimerkiksi traktorin ohjaamo pitää testata sen varalta, että kone kaatuu taaksepäin. Näin tehtiin. Haluaisin nähdä sen kuljettajan, joka Willen saa heittämään takakuperkeikkaa”, virnistää Jesse Suonsivu lopuksi.



Lue seuraavaksi