Uutiset

Työkoneet

Vilakone on nyt Wille Machines Oy

On kuljettu pitkä matka siitä hetkestä, kun Vilho Lankinen perusti vuonna 1950 Lankisen konepajan Hintsalan kylään Loimaalle. Valmistettava tuotesorttimenttikin on alkuaikojen autojen pakoputkistoista ja kattotiilien tekoon tarvittavista koneista muuttunut melkoisesti. Vilakoneena pitkään tunnettu yritys vaihtoi nyt nimensä paremmin kansainväliseen muottiin sopivaksi. Wille Machines Oy palvelee paremmin vientimarkkinoita.

Pekka Elo

”Tehtaan nimenmuutoksella haluamme tuoda tunnetun Wille-tuotenimen myös osaksi yrityksen nimeä. Näin sekä valmistaja että tuote kytketään tiiviimmin yhteen, mikä helpottaa kasvun hakemista uusilta kansainvälisiltä markkinoilta”, kertoo Wille Machines Oy:n toimitusjohtaja Pekka Elo.

Wille-tuotannosta on perinteisestikin mennyt puolet vientiin ja puolet jäänyt kotimaahan. Muut pohjoismaat, etenkin Ruotsi, ovat vahvoja markkina-alueita. Myös Kanadaan on koneita toimitettu enenevässä määrin. Vientiponnistelut uusien maiden valloittamiseksi ovat koko ajan käynnissä.

Venäjällekin on julkisten hankintojen kautta mennyt paljon koneita, isojakin kertatilauksia sinne on historiassa nähty.

”Tällä hetkellä Venäjän liiketoiminnot ovat jäissä. Kauppapakotteet sekä ruplan romahtanut kurssi pitävät sen suunnan aktiviteetit nollissa”, kertoo Elo.

Tuotannon tilauskanta on erittäin hyvällä tasolla. Etenkin suurien 675Δ- ja 875Δ-mallien kysyntä on kasvanut vahvasti. Viime vuoden lokakuussa esitellyn uuden 875Δ:n tuotanto on myyty jo vuoden loppuun saakka. Myös pienin, nyt uudistunut Wille 375Δ kasvattaa prosentuaalista osuuttaan valmistuksessa koko ajan.

”Nyt tehty nimenmuutos selkeyttää kommunikaatiota asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa”, lopettaa Elo.



Lue seuraavaksi