Uutiset

Yleinen

Tuulivoiman läpimurto Suomessa lähellä

Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n toiminnanjohtaja Anni Mikkonen toteaa, että Suomi on nyt siinä vaiheessa, jossa Ruotsi oli muutama vuosi sitten: nopean kasvun kynnyksellä.

– Ruotsissa tuulivoiman rakentaminen on ollut Suomeen verrattuna nopeaa, Mikkonen sanoo. – Yksistään vuoden 2008 aikana rakennettiin puolitoistakertaa Suomen nykyistä tuulivoimakapasiteettia vastaava määrä uusia tuulivoimaloita. Samanlainen kehitys näyttää todennäköiseltä myös Suomessa, kunhan tukijärjestelmä ja kaavoitusasiat saadaan kuntoon, Mikkonen jatkaa.

Kunnat ovat kaavoitusasioissa aivan avainasemassa. Mikkonen peräänkuuluttaakin kunnilta nyt uskoa tuulivoiman mahdollisuuksiin uuden liiketoiminnan synnyttämisessä.

– Tuulivoima tuo myös tuloja kiinteistöveroina kunnalle, Mikkonen sanoo.

Myös Motivan asiantuntija Olli Laitinen luottaa tuulivoiman tulevaisuuteen. – Tuulivoiman ympärillä on tapahtunut viime vuosina paljon. Suomen tuulisuudesta kertova Suomen tuuliatlas julkaistiin viime vuonna, Atlasta täydennetään vielä muutamalla lisäpalvelulla, jotka lisätään sivustolle maaliskuun loppuun mennessä.

Myös tuore tuulivoimatieto.fi -sivusto tarjoaa ensiavun tuulivoiman rakentamista tai liiketoimintaa käynnisteleville. Sivusto on syntynyt Motivan ja Suomen tuulivoimayhdistyksen yhteistyönä ja työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama. Se toimii samalla myös yleisenä tietopankkina tuulivoimasta kiinnostuneille.

– Kunnille on ollut ongelmallista kaavoituskäytäntöjen soveltaminen, mutta siihenkin on Motivalta tulossa apua, lupaa Laitinen.

Työ- ja elinkeinoministeriöstä näytetään vihreää valoa tuulivoimarakentamisen suunnitelmille. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva, joka oli mukana uusiutuvan energian syöttötariffien rakennetta ja suuruutta pohtivassa työryhmässä, kertoo lakiesityksen syöttötariffista tulevan valtioneuvoston käsittelyyn jo ennen kesää.

CO2-raportti

Lue seuraavaksi