Uutiset
Sekosta biokaasulaitosvalmistaja
Bioenergian tuotannon voimakkaan kasvun myötä Seko on ottanut merkittävän askeleen kohti energiantuotannon järjestelmätoimittajan roolia. Sekon avaimet käteen -periaatteella suunnittelemia ja toimittamia biokaasulaitoksia on maailmalla toiminnassa muutamia ja rakenteilla on parikymmentä. Kysyntä on kasvamassa, kun myyjälle sähköstä saatava hinta on paikallaan.
Sekolla on kolme tehdasta Pohjois-Italiassa, joista kahdessa tehdään komponentteja ja yhdessä kokoonpanoa. Kokoonpanotehtaan puolella Curtarolossa on 120 ihmistä töissä. Samassa yksikössä hoidetaan myös suunnittelua, markkinointia ja varaosia, kertoo Angelo Sandei Sekon myyntijohtaja.
Kokoonpanotehtaalle valmiit koottavat komponentit kiertävät ensin maalausosaston kautta, jossa ovat esikäsittelytilat ja pulverimaalaamo. Kokoonpanohallissa kootaan seosrehuvaunuja ja muita valmistusohjelmassa olevia koneita noin 25–30 kappaletta päivässä. Yhteensä koneita valmistuu vuosittain 1200–1300 kappaletta, joista suurin osa seosrehuvaunuja. Koneista noin 90 % menee vientiin yhteensä 68 eri maahan. Kokoonpanossa on eri vaiheissa olevia koneita, kun konetyypistä ja varusteista riippuen aikaa tarvitaan joskus enemmän joskus vähemmän.
Asennuslinjastolla esimerkiksi seosrehuvaunut kootaan siten, että ensin runkoon laitetaan sekoitusruuvit, voimansiirtokomponentit ja pyörät. Seuraavassa vaiheessa asennetaan hydrauliikkakomponentit ja lopuksi sähkökomponentit. Tämän jälkeen koneet testataan.