Uutiset

Yleinen

BT-Agro esitteli uutta Forigon nurmijyrsintä

Forigon nurmijyrsimellä nurmi voidaan uusia suoraan sänkeen tai nurmeen. Jyrsintä onnistuu myös maahan, missä on kiviä. BT-Agron maahantuoma Forigo-jyrsin koki parannuksen, kun aiemmin myynnissä olleeseen malliin saatiin korkeampi runko. Uusi malli on Forigo 300 DT/HC.  DT tarkoittaa, että laitteessa on veto molemmin puolin. HC (High Clearance), tarkoittaa korkeaa etäisyyttä ja perempaa läpäisevyyttä. Molemmat mallit ovat nyt myynnissä, koska kaikki eivät tarvitse korkeampaa jyrsintää.

Suomessa on paljon kivisiä maita, joissa viljellään nurmea. Nurmen uudistaminen perinteisillä menetelmillä edellytti aikoinaan kyntämistä ja sitä ennen yleensä levitettiin peltoon karjan lanta. Kasvikierto kotieläintuotannossa perustui juuri luonnolliseen kiertoon, jotta saatiin lanta levitettyä ja pidettyä vuosi peltoa viljalla. Suojaviljaan oli kylvetty yleensä uusi nurmi. Lanta on nykyään yhä useammin lietelantaa ja sitä levitetään joka vuosi. Nykymenetelmillä myös kiinteää lantaa voidaan levittää vuosittain myös kasvavalle nurmelle, mikäli käytössä on tarkkuuslevitin.

Idea nurmijyrsimessä on jyrsityn maan järjestäminen. Sillä ei ole merkitystä, mistä esikasvista siirrytään nurmeen. Rumpu heittää etukautta jyrsittyä massaa taakse ja puikot seulovat kasvijätteet ja kivet pohjalle. Kun hienojakoinen tavara lentää puikkojen läpi ja putoaa viimeisenä päälle, pinta on puhdas. ”Tarpeeton” on lajiteltu maan alle.

-Aiempi malli toimi kivettömillä mailla ja silloin, jos kivien koko oli pieni. Isommat kivet aiheuttivat hieman hankaluuksia, Boris Lindgård toteaa. Uuden mallin kanssa saadaan haudattua isompia kiviä.

-Perinteiseen nurmien uudistamiseen suuri ero on siinä, että tässä saadaan kerta-ajolla kylvöpohjaa, Boris painottaa. Maassa säilyy myös kosteus, kun maata ei avata useampaa kertaa. Tämä sama menetelmä sopii myös viljojen viljelyyn ja öljykasveille, joiden juurille saadaan jyrsimällä runsaasti kasvutilaa maan alle.

Rummun halkaisijan kasvun lisäksi koko jyrsimen rakenne on avarampi, jolloin massa kulkee vähemmällä voimalla. Isoimmillaan uutuusmalli hukkaa 20-senttiset kivet, kun kelan halkaisija on 660 milliä, jolloin päästään maksimissaan 330 milliä syvään muokkaukseen.

Syksyn työnäytöksissä oli runsaasti kiinnostuneita asiakkaita ja Forigoja on myyty jo muutamia. Kokemuksia siis on kertynyt jo tältä kasvukaudelta ja ensi vuonna saadaan niitä lisää, Boris toteaa. Tätä samaa menetelmäähän käytetään erikoiskasviviljelyssä. Kivettömillä mailla, missä voidaan ajaa matalaan, ajonopeus voi olla 7-8 km/h. Jos on kiviä, muokkaussyvyyttä kasvatetaan ja ajonopeus pudotetaan 3-4 km/h. Vaikka ajonopeus jää alhaiseksi, valmista tulee kuitenkin kerta-ajolla. Kiintokiveen ajettaessa konetta suojaa räikkä. Räikän laukeamisen jälkeen kone käynnistetään uudestaan. Etenkin kivisessä maassa ajan mittaan terät kuluvat. Ne ovat kahdella pultilla kiinni.

Kaikki lannoite, mikä levitetään ei ole rakeistettua ja kiinteää. Nestemäinen lannoite on yhä potentiaalisempi vaihtoehto etenkin, kun sen levitystarkkuus on huomattavasti parempi kuin keskipakolevittimellä levitettynä. Keskipakolevittimien levitystarkkuuskin on toki viime vuosina parantunut hurjasti. Suuttimista nesteenä ruiskutettava lannoite on helppo myös täsmälevittää, kun suuttimia voi avata ja sulkea lohkoina tai jopa yksinään. Kuvassa Amazonen kaksiakselinen kasvinsuojeluruisku, millä tehdään myös nestelannoitteiden levityksiä.

Nurmi 2017-tapahtuman kanssa samaan aikaan järjestettiin Heinätryskööt.

Lue seuraavaksi