Uutiset

Kuljetuskalusto

Scania ja Kome valmiina soran ajoon

Yhteiskunnassa, jossa elämme, muuttuu tekemisen tahti jatkuvasti kiivaammaksi. Urakoinnissa se tarkoittaa sitä, että kilpailutuksen ratkeamisen jälkeen työt pitäisi pystyä aloittamaan joskus hyvinkin lyhyen ajan kuluttua. Jos uusi työ edellyttää uutta kalustoa, soisi toimituksen olevan nopea.

Scania Suomi Oy on vastannut asiakkaittensa tarpeisiin saada auto mahdollisimman nopeasti liikenteeseen esittelemällä viime talvena Supermax-konseptiautot. Niissä ajatuksena on se, että päällirakenne on mahdollisimman pitkälle valmiina asennettavaksi, kun auto tulee tuotantolinjalta. Kun aiemmin oli tapana rakentaa päällirakenne hallissa olevan auton päälle, nyt päällirakenne vain asennetaan ja kytketään autoon. Scanialla on tarjonnassa Supermax-konseptilla koukku- ja puuautoja.

Scania ja Kome Smart

Sora-autokonsepti

Nyt Scanialta on tarjolla valmis konsepti myös sorakuljetuksiin, mutta ainakaan tässä vaiheessa puhuta ei SuperMax-tuotteesta. Sora-autokonseptin kohdalla Scania Suomi tekee yhteistyötä KOME Oy:n kanssa. Pelkistetysti kerrottuna kyse on siitä, että auton alusta tilataan tietyillä Scanian ja Komen yhdessä sopimilla määrittelyillä, ja päällirakenne valmistetaan näiden määrittelyiden mukaisesti.

”Asiakas voi edelleen valita uuden autonsa varusteet, ohjaamon ja voimalinjan. Autoon tehdään ennalta suunnitellut määritykset, jotta alusta olisi mahdollisimman valmis päällirakenteen asennukseen”, kertoo Scania Suomen markkinointipäällikkö Olli Heikkinen.

Koska aivan kaikkia asiakaskohtaisia varusteluita ei tuotantolinjalla ole mahdollista asentaa, jatkuu auton varustaminen Suomessa esimerkiksi Scanian Hämeenlinnan varustelukeskuksessa tai, kuten koeajoautomme kohdalla, lisäakselin asentamisen yhteydessä Seinäjoen toimipisteessä. Alusta valmistellaan niin, että päällirakentamisen yhteydessä ei ohjaamoon tarvitse asennuksia tehdä.

Etukäteen valmisteltua

Scanian kotimaan varustelussa ohjaamon taakse asennetaan kytkentäkotelo, johon tuotu kaikki päällirakenteen tarvitsemat sähkö- ja ilmaliitännät. Komella ne sitten kytketään päällirakenteeseen.

Auton valmistamisen ja varustamisen aikana Komella ei ole pyöritelty peukaloita, vaan apurunkoa ja lavaa on rakennettu valmiiksi. Scanialta saatujen tarkkojen alustatietojen mukaisesti valmistettu päällirakenne on valmiina asennettavaksi, kun auto saapuu varustelusta Komen toimipisteeseen. Päällirakenteen asentamiseen tarvittava aika on verraten lyhyt, sillä esimerkiksi sähkö- ja paineilmakytkennät tehdään Scanian varustelussa asennetussa kytkentäkotelossa.

”Päällirakenteen asennusvaiheessa ei meillä periaatteessa tarvitsisi auton ohjaamoon mennä. Tosin teemme jokaiselle meillä valmistetulle yksikölle koekäytön kuorman kanssa, joten kyllä meilläkin joku ohjaamoon kiipeää”, kertoo myyntijohtaja Seppo Saarnio Komelta.

Lisäakseli Suomessa

Tämänkertainen koeajettavana ollut Scania R 650 B8x4NZ on tehtaan linjalta valmistunut kolmeakselisena, paraabelijousisena tasakuorma-autona. Scania Suomen Seinäjoen toimipisteessä siihen on asennettu ilmajousitettu toinen etuakseli käyttäen Scanian omia komponentteja. Tuotantolinjalta ei Scanialla tämän tyyppistä akselistoratkaisua saa, mutta Seinäjoella sellainen järjestyy jo yli 35 vuoden lisäakseliasennusten kokemuksella.

Kome akseleiden nosto

Kome-perävaunun alusta on viisiakselinen, jossa jokaisella akselilla on paripyörät. Levyjarrulliset BPW-akselit ovat paraabelijousilla. Akseleista kolmas ja viides voidaan tyhjänä ajettaessa nostaa ylös painattamalla neljättä akselia alaspäin ilmapalkein. Turvallisuusvarusteina perävaunussa ovat akkukäyttöiset pysäköintivalot ja välähdysmajakat sekä takarungon suojakannen alta esiin otettavat tikkaat, joita pitkin kiipeäminen on turvallista.

Fiksusti ajateltu

Sekä auton että perävaunun lavat ovat Komen Smart-mallistoa. Tyyppinimi ei kerro niinkään digitaalisista sovelluksista tai kosketusnäytöistä vaan huolellisesti mietitystä toteutustavasta, joka mahdollistaa tuotteen räätälöinnin asiakastarpeen mukaan edullisesti, helposti ja jopa jälkikäteen.

Toisinaan myös perävaunun lavalle on päästävä kurkistamaan. KOME-perävaunuun on saatavissa rungon takaosaa tikkaat, jotka ovat ajon aikana hyvin suojassa siistin kannen alla. Perävaunun valovarustus mukautetaan asiakkaan toiveiden mukaan, vaihtoehtoja on monia.

”Jos asiakas huomaa viime hetkellä, että lapioteline olisi sittenkin pitänyt tilata mukaan, kysymys kuuluu lähinnä, että minkä värisenä sen haluat”, Saarnio kuvailee mahdollisuuksia. ”Varusteet kiinnitetään pulttiliitoksin valmiisiin paikkoihin, jolloin poraamista, hitsaamista tai maalaamista ei tarvita.”

Sekä auton että perävaunun lavassa valmistusmateriaalina on käytetty SSAB:n Hardox 500 Tuf -levyä. Pohjassa ainevahvuutta on viisi millimetriä ja laidoissa neljä. Vetoauton lavalla on pituutta 6 500 millimetriä, laitakorkeutta 1 200 mm ja tilavuutta 17,74 kuutiometriä. Kippinä on Wibron valmistama 50 tonnin Nummi-kippi.

Perävaunussa vastaavat lavan mitat ovat 6 200 mm, 1 800 mm ja 22,99 m3. Kasetointi hoituu tutulla kiskoin varustetulla RKP-automaattijärjestelmällä, jossa lava liikkuu perävaunussa olevan ketjun siirtämänä. Ketjun liike saadaan aikaan auton lavan takapalkissa olevalla hydrauliikkamoottorilla, josta voima välitetään sakarakytkimen ja kulmavaihteen välityksellä ketjulle.

Nyt kun koeajossa oli tyhjä yhdistelmä, oli mahdollisuus vaivattomasti kokeilla myös kasetointia. Tyhjän lavan kanssa auton puskurin ja perävaunun aisan väliin jää vielä reilusti tilaa. Kuormattunakin tila riittää, vaikka auto hieman ”niiaisikin” liikkeelle lähdettäessä, sillä riittävän pitkien ohjainten ansiosta aisan ja puskurin väli ehtii kasvaa ennen kuin paino on täysin auton jousituksen varassa.

Kasetoitaessa kuljettajan on käytävä sekä perävaunun irrotus- että kytkentävaiheessa huolehtimassa sähkö- ja ilmaliitännöistä. Varsinainen kasetoinnin hallinta tapahtuu auton kojelaudassa, omassa ryhmässään olevilla katkaisijoilla. Katkaisijoissa on oikeanlaiset symbolit ja ne ovat peräisin Scanian omasta valikoimasta, eivätkä siten eroa muotoilultaan kojelaudan muista katkaisijoista. Yksityiskohta, joka kertoo laadukkuudesta. Kasetointikatkaisijoiden paneeli on yksi niistä kohdista, jotka on huomioitu jo autoa tehtaalta tilattaessa.

Yllätyksetöntä matkantekoa

Tällä kerralla koeajo suoritettiin kuormaamattomalla yhdistelmällä. Vastaavanlainen yhdistelmä oli Konepörssin koeajossa kuormattuna runsaat kaksi vuotta sitten, ja silloin R650 todettiin riittävän puhdikkaaksi sorajunan vetoautoksi. Ei ole syytä epäillä, etteikö niin olisi edelleenkin. Positiivisesti auto yllätti miellyttävällä kyydillä kuormaamattomana siihen nähden, että autossa oli rautajouset.

Scanian XT-varustelun etupuskurissa on alas käännettävä askelma ja rekisterikilven taakse kätkeytyvä hinauspiste.

Normaaleissa ajotilanteissa auton lisävarusteena ollutta kytkinpoljinta ei tarvitse käyttää, liikkeellelähdöt sujuvat mallikkaasti pelkällä kaasupolkimen painalluksella. Clutch On Demand -kytkinpoljin on kuitenkin edullinen varuste, joka on käyttökelpoinen vaikkapa juuri sora-autossa, jossa kipatessa voi hetkellisesti olla tarve kasvattaa hydrauliikkapumpun tuottoa moottorin kierroksia nostamalla myös vaihde kytkettynä.

Sivuvaroitusjärjestelmän tutkat ovat etulokasuojien reunoissa auton kummallakin puolella.

Autossa varusteena ollut, viime keväänä markkinoille tullut sivutunnistusjärjestelmä ei onneksi ollut tarpeen koeajolenkillä. Se kylläkin todisti toimivuutensa ja antoi varoituksen piha-alueella, kun autoa liikuteltiin kasetoitaessa lämmitystolppien läheisyydessä. Järjestelmän tehtävänä on varoittaa kaistanvaihtotilanteessa katveessa olevista tienkäyttäjistä, ja oikealle käännyttäessä rinnalla olevista kevyen liikenteen edustajista.

Lyhyt rakennusaika

Scania Suomen ja Komen kanssa yhteistyössä luotu sora-autokonsepti on varmasti kiinnostava vaihtoehto etenkin, jos auto tai yhdistelmä tarvitaan ajoon nopealla aikataululla. Parhaimmillaan auto on valmiina alle kaksi viikkoa maahantulon jälkeen.

Kome kasettiperävaunun takaosa

Vaikka konsepti on tietyiltä osin vakioitu, ei se sulje pois mahdollisuutta hyvinkin monipuoliseen asiakaskohtaiseen räätälöintiin. Pohjimmiltaan kyse on kokonaisuuden toteuttamistavasta.

Scania R 650 B8x4NZ XT

Moottori:DC16 118 V8 diesel
XPI-polttoaineruiskutus
SCR-päästöjenhallinta
teho: 650 hv (479 kW) @ 1 900 r/min
vääntömomentti: 3 300 Nm @ 950–1 350 r/min
Vaihteisto:GRSO925R
12 vaihdetta + 2 ryömintävaihdetta
Opticruise-vaihdeautomatiikka
R4100D-hidastin
Etuakseli 1:nelilehtinen parabolinen lehtijousitus
rengaskoko: 385/65 R22,5
Etuakseli 2:kaksipalkeinen ilmajousitus
akselin nosto
rengaskoko: 385/55 R22,5
Taka-akselit:vetävä teli RBP735 + RP735 napavälityksellä
välityssuhde: 3,52:1
nelilehtinen parabolinen lehtijousitus
rengaskoko: 315/80 R22,5
Ohjaamo:CR20N
R-makuuohjaamo, normaali kattokorkeus

      Lue myös: Scanian ensimmäinen sähkökuorma-automallisto

Lue seuraavaksi