Uutiset

Kuljetuskalusto

Nosto ja Kuljetus Ruuska ky – luotettavuuteen nojaava

Jyväskylään juurtunut, joskin toimialueekseen koko Suomen ottanut Nosto ja Kuljetus Ruuska Ky palvelee asiakkaitaan työn asettamien vaatimusten mukaan viilatulla nosturiautolaivastollaan. Toimintaa luotsaavan Timo Ruuskan mukaan nosturin toimivuus ja luotettavuus ovat avainasemassa.

Nosto- ja Kuljetus Ruuska Ky:n reilun puolen vuosisadan mittaiseen historiaan mahtuu toimintaa monilla eri suoritealoilla. Kuten niin usean perinteikkään kuljetusliikkeen, myös tämän jyväskyläläisyrityksen perusta on rakennettu maa-aineskuljetuksilla. Sittemmin suoritealat ovat monipuolistuneet ja kehittyneet, tänään toisen yrittäjäsukupolven huomaan siirtyneen yrityksen tukijalkana ovat teollisuudelle ja rakentamiseen tarjottavat kuljetus- ja nostopalvelut. 

Seppo Ruuskan vuonna 1962 perustaman yrityksen ohjaksia ovat vuosituhannen vaihteen tienoilta saakka pidelleet Timo Ruuska yhdessä siskonsa Mari Kankaanperän kanssa.

”Laivastoomme kuuluu yhdeksän nosturilla varustettua autoa, kaksi nosturitonta autoa sekä kurottaja. Nosto ja Kuljetus Ruuska Ky:n tytäryhtiö, Jyväskylän Betonipumppaus Oy taasen harjoittaa betonipumppausta viiden pumppuauton turvin”, kertoo Timo Ruuska kesäisessä Jyväskylässä.

Ensimmäisen kerran Ruuskan nimi teipattiin nosturiauton oveen vuonna 1978, jonka jälkeen näiden monikäyttöisten ja asiakkaiden toiveisiin helposti taipuvien autojen määrä on kasvanut tasaisesti. Samalla myös käytettävien nostureiden koko on ollut jatkuvassa kasvussa.

Toisen polven perheyrityksessä on vuosien saatossa uskallettu kasvaa ja kehittyä, mutta myös kokeilla eri merkkien vahvuuksia ja heikkouksia. Tällä hetkellä merkkivalikoima on verrattain laaja, sillä kesäisenä iltapäivänä pihaan valuu hiljakseen niin ruotsalaista kuin saksalaistakin alkuperää olevia ajoneuvoja. Kuljetuskalustossa valinta on kohdistunut ruotsalaismerkkeihin, betonipumpuissa alustat taasen ovat saksalaisia lähinnä päällirakenteista johtuen. Timo Ruuskan mukaan saksalaisten betonipumppuvalmistajien tekemä tiivis yhteistyö sikäläisten autovalmistajien kanssa tarkoittaa päällirakentajan toiveiden mukaan räätälöityjä alustoja, jotka edelleen helpottavat pumppuautojen rakentamista.

Nostureiden kohdalla merkkiuskollisuus on huomattavasti vahvempaa, sillä yhdeksästä apumiehestä seitsemän kantaa kyljissään Palfinger -tunnuksia.

”Palfinger on osoittautunut hinta-laatusuhteeltaan hyväksi vaihtoehdoksi meille. Omalta osaltaan vahvaa merkkiuskollisuutta tukee myös läheinen sijainti paikallisen Palfinger-huoltopisteen kanssa”, viittaa Ruuska samasta piha-alueesta löytyvään huoltopisteeseen, Huolto ja Kuljetus T. Linden Oy:öön.

”Huolimatta hyvästä ja läheisestä yhteistyöstä Palfinger-maahantuojan ja huoltopisteen kanssa pitää laivastossa olla myös muutama muukin merkki vertailupohjan saamiseksi”, muistuttaa Ruuska puolileikillään tärkeästä asiasta. 

Jyväskyläläiset punaruskeat ajoneuvot ovat nykyisellään tuttu näky eri puolilla Suomea. Timo Ruuskan mukaan rakennusteollisuuden merkitys työnantajana on kasvanut verrattain suureksi, sillä merkittävä osa toimeksiannoista liittyy tavalla tai toisella rakentamiseen.

”Murskien siirrot ovat yksi suurimmista yksittäisistä toimialueistamme, mikä näkyy myös kalustossamme”, valottaa Ruuska. Hänen mukaansa autojen lavarakenteissa ja niiden mitoituksessa on huomioitu muun muassa pistekuormaltaan suurten kappaleiden asettamat vaatimukset kestävyydelle.

”Nämä eivät siten ole omamassaltaan kaikkein keveimpiä autoja, koska kestävyydelle on asetettu suuri painoarvo”, muistuttaa Ruuska esitellen samalla lavanpohjaan asennettuja lukkoja, joilla kyydissä oleva työmaaparakki on helppo kiinnittää autoon.

Ajoneuvon korkeasta omamassasta johtuen nostoalan ammattilaiset ovat erittäin tyytyväisiä viime syksynä toteutuneeseen kokonaismassauudistukseen. Yrityksen kalustosta valtaosa kun oli jo entuudestaan 4+4 -akselisia.

”Muutamiin autoihin on jouduttu tekemään pieniä muutoksia, kuten jarrukellojen vaihtamisia”, toteaa Ruuska tyytyväisenä heidän kohdallaan kustannustehokkaalla tavalla tapahtuneeseen painonkorotukseen.

Jyväskyläläistoimijat pyrkivät hankkimaan kalustonsa lähtökohtaisesti uutena, jolloin ajoneuvon teknisissä ratkaisuissa voidaan ottaa huomioon niin ajotehtävien asettamat vaatimukset kuin kuljettajien toiveetkin.

Toplift Oy teki meille ensimmäisen nosturiauton viime vuosituhannen loppupuolella, jonka jälkeen kaikki uudet automme on rakennettu Joutsenossa. Toplift Oy:stä on tullut meille hovihankkija paljolti heidän osaamisen ja tuotteiden korkean laadun kautta. Ja lisäksi siellä on osaamista ja uskallusta toteuttaa uusia ratkaisuja ennakkoluulottomalla tavalla”, kiittelee Ruuska yhteistyötä Toplift Oy:n kanssa.

Paitsi tuotteiden korkea laatu, myös niiden luotettavuus on erittäin ratkaisevassa asemassa kuljetus- ja nostopalveluita tarjoavassa yrityksessä.

”Nosturiautomme ovat monesti osa isompaa työkokonaisuutta, johon osallistuu useita ajoneuvoja sekä joukko työntekijöitä. Pahimmassa tapauksessa nosturin särkyminen tarkoittaa koko projektin pysähtymistä”, maalaa Ruuska luotettavuuden merkitystä yrityksen toiminnalle. Nosturit ovat siten tämän perheyrityksen vahvuus, joskin ne ovat samalla myös kaikkein kriittisin tekijä. Mahdollisia uhkia koetetaan kampittaa muun muassa vahvoihin kumppaneihin tukeutumalla. 

Jussi Patamaa on ajanut Nosto ja Kuljetus Ruuska Ky:n nosturiautoja viimeisen kymmenen vuoden ajan. Nyt kuittiautona on puolentoista vuoden ikäinen Scania R 560, jonka ohjaamon takaa löytyy Palfinger PK 92000 SH-nosturi.

”Käytännössä aina olen lähtenyt töihin Palfingerin kanssa, joten sen kanssa on päässyt hyvin sinuiksi”, pohtii Patamaa suhdettaan itävaltalaisnosturiin. Murskien siirtojen ohella tämän yhteenhitsaantuneen kaksikon saattaa tavata niin rakennustyömaalla kuin järven rannassa venettä nostamassa.

Nosto ja Kuljetus Ruuska Ky nojaa nostokalustossaan paljolti VTA Tekniikka Oy:n edustamiin Palfingerin tuotteisiin ja merkin paikallisen edustajan, Huolto ja Kuljetus T. Linden Oy:n osaamiseen. Loppukeväästä Ruuskan laivastoon liitettiin uusi Palfinger PK 23002 SH -nosturi.

”Tuotteen laatu yhdessä jälkimarkkinoinnin kanssa ovat merkkiuskollisuuden ja varsinkin sen pysyvyyden kannalta tärkeimpiä tekijöitä”, summaa Timo Ruuska (2. oik.) pysymistään Palfinger-nosturikannassa. Jorma Hellberg (vas.), Tero Linden ja Tommi Känkänen pyrkivät kukin tahollaan edistämään jälkimarkkinoinnin korkeaa tasoa.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi