Uutiset

Kuljetuskalusto

Neljä uudistunutta Volvo-kuorma-automallia

Volvon raskas mallisto

Volvo Trucks esitteli aivan helmikuun lopulla uudistuneet FM-, FMX-, FH- ja FH16-mallit. FM ja FMX saivat täysin uudet ohjaamot, ja FH ja FH16 kokivat ensimmäisen kasvojenkohotuksen. Kaikkiin malleihin esiteltiin joukoittain turvallisuutta ja käytettävyyttä parantavia ominaisuuksia, mutta alustat ja voimalinjat eivät muuttuneet lukuun ottamatta uutta 38 tonnin teliä.

Volvo Trucks julkaisi ensimmäiset kuvat uudistuneista kuorma-automalleistaan helmikuun lopussa, ja heti maaliskuun alussa oli tarkoitus järjestää kansainväliselle lehdistölle lanseeraustilaisuus, mutta koronavirustilanteen pahenemisen takia Volvolla katsottiin parhaaksi peruuttaa tilaisuus. Uusia malleja ei siis ole vielä päästy koeajamaan tai tutustumaan niin sanotusti kädestä pitäen.

Täysin uusi ohjaamo FM- ja FMX-malleihin

Huomiota herättävin uutuus mallistossa on uusi FM- ja FMX-mallien matalalle sijoitettu ohjaamo. Ohjaamo on selvästi sukua FH-ohjaamolle, ja näyttää siltä, kuin FH:n ohjaamosta olisi leikattu korkeussuunnassa viipale pois. Aivan näin yksinkertaisesti ei uutuus ole syntynyt, mutta ohjaamoilla on paljon yhteistä. Siitä on varmasti etua sekä valmistuksessa että jälkimarkkinoinnissa.

Uusi matala ohjaamo on saatavilla lyhyenä päiväohjaamona, makuuohjaamona ja neliovisena miehistöohjaamona. Kattokorkeuksia ovat erikoismatala, matala ja makuuohjaamoihin korkea Globetrotter. Teknisesti ei varmaan olisi esteitä XL-korkuisen katon asentamiseen, jollainen oli jossain vaiheessa edellisen ohjaamomallin yhteydessä tarjolla Globetrotter LXL -nimellä. Kysyntä tietysti ratkaisee, ja uusi ohjaamo on joka tapauksessa parhaimmillaan lähes kuutiometrin tilavampi kuin vanha malli.

Kojetaulu uusiksi

Uusien FM- ja FMX-mallien kojetaulu muistuttaa läheisesti isoveljien (FH ja FH16) kojetaulua, joka sekin on uudistettu, mutta aivan samanlaiset ne eivät ole.

Perinteinen mittaristo on kaikissa uusissa malleissa 12 tuuman näytöllä, johon kuljettaja voi valita neljästä erilaisesta näkymästä mieleisensä. Näkymävaihtoehdot on suunniteltu kukin hieman erilaisiin tarpeisiin. Valikkorakennetta on selkeytetty ja ajoaikojen selkeään esittämiseen on kiinnitetty erityistä huomiota.

Volvo mittaristo
Volvon uusissa malleissa mittaristo on vaihtunut 12-tuumaiseksi näyttöpaneeliksi. Siihen kuljettaja voi valita näytettäväksi ennalta määriteltyjä grafiikaltaan ja tietosisällöltään erilaisia kokoonpanoja omien tarpeidensa mukaan.

Ohjauspyörän oikealle puolelle on tarjolla lisävarusteena yhdeksän tuuman lisänäyttö, jolla käytetään infotainment-järjestelmää, navigaattoria ja vaikkapa kuljetusten tietojärjestelmää. Monitoriin välitetään myös kuvat kameroilta, joita voi kuljettajan avuksi kytkeä peräti kahdeksan kappaletta. Näyttö kykenee välittämään enintään neljän kameran kuvaa kerralla.

Näyttöä ohjataan uudistuneen ohjauspyörän painikkeilla, kosketuksella, äänikomennoilla tai näytön hallintapaneelin painikkeilla. Kaikessa monipuolisuudessaan sen voisi helposti kuvitella muodostuvan miltei vakiovarusteeksi kotoisilla markkinoillamme. Sekä mittaristo että lisänäyttö tukevat kymmeniä eri kieliä, suomi mukaan lukien.

Volvo FM ja FMX kojetaulun keskiosa
Sivunäyttöä voidaan käyttää omilla painikkeillaan. Tasauslukitusten, vetoluistoneston ja lukkiutumattomien jarrujen poiskytkentä on keskitetty yhteen paikkaan

Kaikissa uutuusmalleissa ohjauspyörä on uudistunut etenkin painikkeiden osalta. Merkittävä uudistus on FM- ja FMX-mallien osalta se, että nyt ohjauspyörään on saatavana niin sanottu neck tilt -kallistustoiminto.

Kaikissa malleissa I-Shift-vaihteiston hallintavipu on uusi. Se on entistä pienikokoisempi, joten tilaa ohjaamossa liikkumiselle on enemmän. Edelleen valinnaisena on vaihteiston hallinta painonapeilla kojetaulusta.

Parempaa näkyvyyttä

Volvo sivukamera
Lähialuekamera apukuljettajan puolella parantaa kuljettajan mahdollisuuksia havaita auton vieressä olevia kohteita. Peilikamerajärjestelmää ei ainakaan vielä uusiin Volvoihin tämän laajemmin esitelty.

Uuden ohjaamon myötä FM- ja FMX-malleissa näkyvyys on parantunut reilusti aiemmasta. Ikkunapinnat ovat suuremmat ja apukuljettajan oveen on saatavissa lisäikkuna, joka parantaa lähialuenäkyvyyttä. Näkyvyyttä apukuljettajan puolelle voidaan parantaa myös uudella lähialuekameralla, joka on sijoitettu taustapeilin alakiinnikkeen yhteyteen.

Ajovalot on uusittu täysin. Kaikkiin malleihin on valittavissa joko halogeeni- tai led-valot. FH- ja FH16-malleihin on ensimmäisenä kuorma-autona saatavissa mukautuvat led-ajovalot. Kamera- ja tutkatekniikan avulla valojärjestelmä suuntaa valoa sinne, missä sitä tarvitaan, mutta ei sinne, missä liika valo saattaisi häikäistä vastaantulevaa liikennettä.

Pientä päivitystä ulkonäköön

Volvon FM- ja FMX-mallien ulkonäkö on tietysti muuttunut uuden ohjaamon myötä ratkaisevasti. Myös FH ja FH16-mallien ulkoista ilmettä on hieman päivitetty.

FH ja FH16

Jo mainitut ajovalot ovat näkyvin merkki muutoksesta. Ne ovat hyvin voimakkaasti V-malliset, ja jollakin tavoin tuntuvat vahvistavan Volvo-kuorma-autojen persoonallisuutta. Sivusuuntavalo, joka vuosituhannen vaihteesta alkaen on ollut etukulmassa, siirtyy ohjaamon oven alaosaan.

Tarkkaavaiset voivat huomata, että ohjaamon keulan muotoilu on hivenen muuttunut. Etusäleikön kuviointi on uudistettu kaikissa malleissa, eikä vähiten FH16-mallissa. Tuulilasin alapuolella oleva Volvo-merkki on asiakastoiveiden mukaisesti aiempaa suurempi.

Uusia ja entistä parempia aktiivisia turvallisuusominaisuuksia

Uuden kuorma-automalliston mukautuva vakionopeudensäädin (ACC) toimii nyt kaikilla nopeuksilla – jopa nollavauhdissa. Kaikissa malleissa on nyt vakiona elektronisesti ohjattu jarrujärjestelmä (EBS), jota esimerkiksi hätäjarrulla varustettu törmäysvaroitin ja ESC-ajonvakautusjärjestelmä tarvitsevat. Kuorma-autoissa on myös alamäkiavustin, joka aktivoi pyörien jarrut automaattisesti, kun alamäkinopeutta on kontrolloitava lisäjarrutusvoimalla.

Volvo FM

Lisävarusteina ovat saatavina myös jo ennestään tutut Volvo Dynamic Steering, kaistallapitoavustin sekä ajonvakautustoiminto. Kaistallapitoavustin ehkäisee tahatonta ajautumista kaistalta tarkkailemalla kaistamerkintöjä, ilmoittamalla ajautumisesta kuljettajalle ohjauspyörää täristämällä sekä tekemällä pehmeän korjausliikkeen kuorma-auton palauttamiseksi kaistan keskelle. Ajonvakautustoiminto auttaa säilyttämään pidon liukkailla pinnoilla automaattisella vastaohjausliikkeellä, jolloin kuljettajan on helpompi pitää kuorma-auto hallinnassa. Järjestelmä on erityisen hyödyllinen kaarteissa ja ylämäissä teillä, joilla pito on heikko.

Turvallisuutta parantaa myös liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä, joka tunnistaa muun muassa ohituskiellot, tietyyppimerkinnät ja nopeusrajoitukset.

Vahvempia alustaratkaisuja

Teknisesti merkittävä uutuus Volvolla on kaksiakselinen napavälitteinen vetävä teli, jonka sallittu telipaino on peräti 38 tonnia.

Ilmajousitetun etuakselin saa nyt myös 10 tonnin akselipainolla. Kahdella etuakselilla varustetuissa autoissa etuakselipainoksi saa luonnollisesti 20 tonnia.

Tärkeät mallit

Nyt esitellyt mallit ovat Volvon kuorma-autoliiketoiminnalle hyvin tärkeitä, sillä ne edustavat lähes 70 prosentin osuutta koko merkin kuorma-autotuotannosta.

Esiteltyjen mallien kehittämisessä keskeistä on ollut kuljettajan työympäristön parantaminen. Maailmanlaajuinen pula kuljettajista on koko elinkeinon yhteinen huoli. Autonvalmistajana Volvo Trucks kantaa uusilla malleillaan kortensa kekoon, ettei ammatin kiinnostavuus olisi ainakaan työvälineistä kiinni.

Lue myös: Volvon uudet kuorma-automallit päällekkäin

Lue seuraavaksi