Uutiset

Kuljetuskalusto

Morri Oy koukuttaa Hiabilla

Lahtelaisen, lähinnä eteläisen Suomen alueella toimivan Maansiirto Morri Oy:n kuljetus- ja nostokalustoa päivitettiin viime syksynä asentamalla jo käytössä olleeseen ajokkiin uudet päällirakenteet. Nosturin koukku ulottuu nyt 34 metrin korkeuteen koukkulaitteen kiskaistessa kyytiin jopa 20 tonnin taakkoja.

Tänään monipuolisia, läheisesti rakentamiseen liittyviä palveluita tarjoavan Maansiirto Morri Oy:n juuret ovat Seppo Morrin perustamassa maarakennusalan yrityksessä, joka kaivoi ensimmäiset kuopat jo neljä vuosikymmentä sitten. Lahtelaisyrityksen toiminta ja palveluvalikoima on sittemmin laajentunut kuopan kaivuusta kuljettamiseen, nostamiseen ja kokonaisurakointiin. Samalla luotsausvastuu yrityksen päivittäisistä toiminnoista on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle, Mika Morrille.

Sinisistä autoistaan tunnetussa yrityksessä päätettiin muutama vuosi siten hypätä uuteen aikakauteen ja uudelle toimialalle. Aiemmin lähinnä vaihtolavakalustosta koostuneeseen laivastoon liitettiin vajaat kolme vuotta sitten nosturiauto, jonka sydämenä oli 95 tonnimetrin kappaletavaranosturi.

Neliakselisen, takailmajousitetun Scanian niskaan istutettu nosturi osoittautui nopeasti erittäin työllistetyksi laitteeksi eteläisen Suomen lukuisilla rakennustyömailla. Kattoremontit ja ikkuna-asennukset yhdessä erilaisten teollisuuden koneiden ja laitteiden asennusten kanssa työllistivät auton heti ensi viikoista alkaen.

”Monista meille uusista yksittäisistä asiakkuuksista on sittemmin kehkeytynyt toimintamme kannalta tärkeä tukijalka”, summaa auton suunnittelussakin vahvasti mukana ollut kuljettaja Jussi ”Mylly” Moilanen, joka muiden töiden ohella vastaa myös Morrin ajojärjestelystä. Hyvästä työtilanteesta huolimatta ura nostotöissä ei alkanut vailla vaikeuksia, sillä nostotöiden kannalta kaikkein kriittisin kokonaisuus – nosturi osoittautui ketjun heikoimmaksi lenkiksi.

”Monien vaiheiden kautta päädyimme viime syksynä vaihtamaan nosturin uuteen. Samalla autoon asennettiin myös vaihtolavalaitteet”, kertoo Moilanen.

Viime syksynä uudestisyntynyt nosturiauto koostuu nyt kohta kolmivuotiaasta alustasta, ohjaamon taakse asennetusta Hiab XS622E-8+Jibi150X-6 HiPro -kappaletavaranosturista ja Multilift XR20SL.53 -koukkulaitteesta. Moilasen mukaan vaihtolavalaitetta käytetään satunnaisesti muun muassa kattojen vaihtotöiden sekä kuormien telaamisen yhteydessä.

”Roskalavojen tyhjentäminen ei ole tämän auton ominta aluetta, mutta kiilakeikkana tuollainen lavan tyhjennys kyllä menee”, tuumaa Moilanen, jonka mukaan muutoskatsastuksella 35-tonniseksi kasvaneen auton kantavuus asettuu nyt yhdeksän tonnin tuntumaan.

”Moni on kyllä pohtinut koukkulaitteen mielekkyyttä näin ison nosturin yhteydessä, mutta päällirakenteen muutoksen yhteydessä näimme tämän järkevänä ratkaisuna”, valottaa Moilanen kiitellen samalla Hiabin huoltotoimintojen sujuvuutta Päijät-Hämeen talousalueella.

”Kari Asikaisen KA-Service ja Hiab Suomen Porvoon toimipiste saavat täyden tunnustuksen niin palvelun nopeudessa, laadussa kuin hinnoittelussakin”, kiittelee Moilanen varaosapalvelun toimivuutta.

Kooltaan suuren nosturin ja koukkulaitteen asentamisen mielekkyyttä samaan alustaan epäili myös päällirakenteet myynyt Matti Jokela Hiabilta.

”Ainakaan meidän organisaatiossa ei ole koskaan rakennettu koukkuautoa, jossa olisi ollut näin suurta nosturia”, pohtii Jokela katsellessaan Morrin syksyllä valmistunutta autoa. Jokelan mukaan nosturin vaatimia runkovahvistuksia jouduttiin suunnittelemaan tavanomaista enemmän ja tarkemmin, koska auto poikkeaa nyt tavanomaisista, useimmiten kiinteillä kuormatiloilla varustetuista nosturiautoista.

”Tämä on meidän ensimmäinen isompi Hiab ja myönteisten kokemusten perusteella seuraksi hankittiin myös XS144-nosturi”, kertoo Maansiirto Morri Oy:n Jussi Moilanen (oik.). Hiab Suomen Matti Jokelan mukaan asiakkaan ja myyjän välisen luottamuksen rakentaminen vaatii aikaa: ”Olennaista on asiakkaan tarpeiden huomioiminen ongelmatilanteissa, joita teknisten laitteiden ympärillä valitettavasti on”, summaa Jokela ajatuksiaan.

Ari Perttilä

Katso video – Morri koukuttaa Hiabilla

Lue seuraavaksi