Uutiset
Hinauspalveluita 25 vuotta – Hinausautot K. Sulinko Oy

Kaj Sulinko hankki korjaamotoiminnan oheen vuonna 1997 ensimmäisen hinausautonsa. Vuodesta 2003 liiketoiminta on keskittynyt hinauksiin ja niihin liittyviin muihin palveluihin. Raskaita hinauksia tehdään kahdella autolla, joista toinen on erittäin kattavasti räätälöity, näyttävä Scania.
Kaj Sulinko aloitti yritystoiminnan vuonna 1996, jolloin hän avasi autokorjaamon Lempäälässä. Seuraavana vuonna hankittiin hinausauto täydentämään korjaamopalveluita. Vuonna 2003 Sulinko luopui korjaamotoiminnasta, hankki toisen hinausauton, ja keskittyi hinauspalveluiden tuottamiseen.
Vajaan kahden vuosikymmenen aikana toiminta on laajentunut orgaanisen kasvun ja yritysostojen myötä niin, että kalustoon kuuluu lähes 30 ajoneuvoa. Hinausautojen lisäksi Sulingolla on kaksi erikoiskuljetusten liikenteenohjausautoa, kaksi puoliperävaunun vetoautoa, nosturiauto sekä TMA-ajoneuvo (Truck Mounted Attenuator) eli törmäysvaimentimella varustettu kuorma-auto.

”Oman työturvallisuutemme takia käytämme TMA-autoa moottoritiellä tehtävissä hinauksissa, vaikka se ei olekaan pakollista”, Kaj Sulinko kertoo. ”Valitettavasti Suomessakin niitä joudutaan toisinaan uusimaan törmäysten takia, eli tarpeellisia ne näyttävät olevan.”
Vilkkaiden väylien tuntumassa
Siinä missä kevyempiä Sulingon hinausautoja on sijoittuneena useammalle pirkanmaalaiselle paikkakunnalle, raskaat hinausautot ovat Lempäälässä, aivan Helsingin ja Tampereen välisen moottoritien tuntumassa. Moottoritiellä kulkee valtateiden 3 ja 9 liikenne, eikä Sulingon hallilta ole pitkä matka valtateille 11 ja 12. Sulingon perheessä tytär Piritta huolehtii kevyen hinausautokaluston ohjauksesta, ja Kaj raskaammasta kalustosta.
”Raskasta liikennettä on paljon sekä valtateillä että tietysti muuallakin. Suuri liikennemäärä tarkoittaa, että raskaillekin hinausautoille on joka päivälle töitä. Vähemmän vilkkailla alueilla hinausyrittäjillä on haasteena se, että raskaalle hinausautolle ei ole riittävästi työtä. Investointina se on niin suuri, että vähällä työllä se ei kannata”, Sulinko pohtii.
Hinausautot K. Sulinko Oy kuuluu Falck-ketjuun. Tarkkaan ottaen Falck Hinaus- ja tiepalvelut on vaihtanut nimensä jo toukokuun alussa RedGo:ksi, sillä norjalainen vakuutusyhtiö Gjensidige osti Falck Hinaus- ja tiepalvelut tanskalaiselta Falck-konsernilta. Uusi nimi tulee vähitellen näkyviin, kunhan ketjun yrittäjien kaluston teippaukset ehditään uusimaan.

Sulingolla on myös omia sopimusasiakkaita, jotka työllistävät varsinkin raskaita hinausautoja. Esimerkiksi linja-autoja on sopimusten piirissä yli tuhat.
”Hyvät ja luotettavat yhteistyökumppanit ovat tärkeitä. He hoitavat esimerkiksi sopimushinauksia, ja tietysti apua annetaan puolin ja toisin, kun tarve on.”
Isoa apua aina
Hinauspalvelutoiminnalle on tyypillistä, että apua on tarjolla jokaisena päivänä kaikkina vuorokauden aikoina. Tätä alleviivaa Sulingon vanhemman, alkuvuodesta 2017 käyttöönotetun Volvo FH16:n rekisterikilpi APU-247. Melko tarkalleen kaksi vuotta käytössä ollut Scania S730 on saanut rekisteritunnuksekseen isoon apuun sopivasti viittaavan APU-150.
”Scanian hankintaprojekti venyi kahden vuoden mittaiseksi. Päällirakenne on alapuomia ja takatukijalkoja lukuun ottamatta kaikilta osin räätälöity omien toiveitteni mukaan. Kaapit ovat normaalia korkeammat, vinssit voimakkaammat ja yläpuomi vahvistettu. Se on sellainen kuin halusin”, Kaj Sulinko kertoo maailmalla arvostetun ruotsalaisen Bro Bärgningsbyggen Ab:n rakentamasta autosta.

Scanian varustelu on henkeäsalpaavan korkeatasoinen. Yksistään käsityökalujen valikoimasta moni autokorjaamo saataisi olla kateellinen. Käynnistysvirtaa saadaan kiinteästä järjestelmästä sekä 12- että 24-volttisena. Autosta saa myös 230 voltin yksivaiheista ja 400 voltin kolmivaiheista Dynasetin 19 kVA:n generaattorin tuottamaa vaihtovirtaa. Sähköä tarvitaan auton varustukseen kuuluvien hitsauskoneen, plasmaleikkurin ja induktiolämmittimen käyttämiseen tai sitä voidaan käyttää hinauksessa olevan ajoneuvon kylmäkoneen pyörittämiseen.

Auton takaosassa on perävaunujen sähkö- ja jarruliitäntöjen lisäksi letkukelat, joista saa jatkuvaa paineilmaa hinattavan ajoneuvon järjestelmään.
”Sellainen toive olisi autonvalmistajille, että voisivat lisätä sähkö- ja jarruliittimet autojen etuosaan, sekä ohjelmoida valikkoihin hinaustoiminnon, jolla auto muuttuisi perävaunun kaltaiseksi jarruiltaan. Saataisiin hinauksessa olevan auton jarrut käyttöön, eikä oltaisi pelkän hinausauton jarrujen varassa. Turvallisuus paranisi huomattavasti”, Sulinko pohtii matkalla seuraavalle tehtävälle.
Vetoja viidellä vinssillä
Vinssejä Sulingon Scaniassa on kaikkiaan viisi. Auton kummallakin sivulla olevien tukijalkojen yhteydessä on kymmenen tonnin vinssit. Taakse on suunnattu kaksi 20 tonnin ja yksi 30 tonnin vinssit. Useampi vinssi mahdollistaa hinaustilanteessa useampia kiinnityksiä pelastettavaan, ja paremman hinaustapahtuman hallinnan. Kaj Sulingon mukaan autojen kanssa harvoin tarvitaan täysiä tehoja, mutta työkoneiden hinauksessa voimaa on oltava reilusti.
Pimeinäkin hetkinä työskentelyalueelle saadaan reilusti valoa useiden työvalojen ja tehokkaan valomaston avulla. Muuta liikennettä varoitettaan kahdella majakkapaneelilla, joista toinen voidaan nostaa ylös yli viiden metrin korkeuteen. Samalla avautuu jättimäinen muu vaara -liikennemerkki. Majakkapaneelien lisäksi auton oranssin väriset valopisteet saadaan kytkettyä varoitusvilkkutoiminnolle. Nopeasti laskien valopisteitä on yli sata!
Sen lisäksi, että Sulingon Scania on tehokas ja hyvin varusteltu työkalu, on se lisäksi näyttävä. Kauttaaltaan – myös rungossa – useiden lakkakerrosten suojaaman metallihohtopunainen väri peittää ruostumattomasta teräksestä valmistetun päällirakenteen, jonka kaappien sisäpinnat on suurelta osin kiillotettu. Myös ohjaamon sisustus on muokattu ulkoiseen ilmeeseen sopivaksi. Kaj Sulinko onkin vakiokävijä autonäyttelyiden palkintopallilla niin Suomessa kuin naapurimaissakin.

Toiveena varovaisuutta
”Hyvillä ja mieluisilla työkaluilla on mukava tehdä töitä”, Sulinko sanoo. Päätteeksi hän vielä toivoo, että muut tielläliikkujat huomioisivat paremmin tien varressa työtään tekevät hinausautojen kuljettajat: ”Vauhti pois, ja varovaisuutta noudattaen tilanteen ohi. Välillä tuntuu, että henkensä kaupalla saa olla pulaan joutuneita auttamassa, ja niin ei pitäisi olla.”
- Lue myös: Turvataan auttajien työ tien päällä