Uutiset

Autot

Vene 16 Båt -messut Helsingissä

Vene 16 Båt -messut järjestettiin perinteisesti helmikuun puolessa välissä Helsingin messukeskuksessa. Näytteilleasettajia oli ennätyksellisesti yli 400. Messuvieraita kävi reilun viikon näyttelyn aikana lähes 77 000, mikä on hieman viime vuotta suurempi määrä. Perinteisesti hallit olivat täynnä juuri itse veneitä, mutta sekaan mahtui myös paljon muita alaan liittyviä tuotteita ja palveluita.

Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma keräsi taas alan harrastajat yhteen ennen kauden alkua. Venemessuna tunnettu tapahtuma tarjoaa toki paljon muutakin katsottavaa kuin ne teeman mukaiset veneet. Näyttelyyn oli katettu järjestäjän mukaan yli 600 venettä. Ja niitä olikin sitten esillä aivan pienistä mökkiveneistä aina monien satojen tuhansien eurojen luksusjahteihin.

Messuilla on mahdollisuus päästä haistelemaan luksusveneiden sisätilojen uutuuden tuoksuja, mikä muutoin jää monelta kokematta. Siellä lämpimässä istuskellessa on sitten mukava täyttää mielessään lottoriviä, jotta voisi muuttaa haaveensa todeksi. Toisin kuin monilla muilla erikoismessuilla, on venemessuilla esillä runsaasti kotimaisia tuotteita, siis juuri itse veneitä ja niihin liittyviä varusteita.

Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n mukaan vuonna 2015 suomalaisten veneiden vienti kasvoi lähes 20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Ja kasvua on odotettavissa tänäkin vuonna. Usko liikevaihdon kasvuun alan yrittäjien parissa on vahva.

Venemessujen kattaukseen kuuluu tänä päivänä paljon muutakin kuin itse ”paatit”. Venemerkkinen kirjo on valtava ja tuotteiden laatu ja varustelutaso ovat korkeita nykyään. Veneiden lisäksi paikalla pääsi tutustumaan moottoreihin, tulivat ne sitten veneen perään tai sisään.

Veneilyyn liittyy paljon muutakin kuin edellä mainitut veneet ja moottorit. Veneet ovat pullollaan välineitä ja varusteita jotka osin ovat pakollisia ja osin helpottavat liikkumista ja rantautumista. Näitä kaikkia tarvikkeita pääsi nyt mukavasti ”hypistelemään” messukäytävillä.

Elektroniikka kuuluu vahvasti nykypäivän veneilyyn ja sen tiimoilta olivat kaikki alan uutuudet esillä. Elektroniikkaintoilun yhteydessä muistutetaan kuitenkin aina ”sähköttömän navigointitaidon” merkitystä.*

Kesäinen vesillä olo synnyttää ympärilleen runsaasti palveluja ja muita alan aktiviteetteja. Messuilla olivat esillä runsaasti merikaupunkeja palveluineen Suomen- ja Pohjanlahden rannoilta. Vierasvenesatamat ja pienvenetelakat meren ääreltä sekä järvialueilta esittelivät toimintojaan ja palvelujaan venekansalle. Kalastus liittyy vahvasti veneilyyn ja messuilla pääsi tutustumaan runsaaseen kalastusvälinetarjontaan. Suurissa akvaarioissa saatiin nähdä miten vieheet ja muut koukunpitimet toimivat vesiympäristössä.

Messuille oli rakennettu suuri sisäallas, jonka tilavuus oli 500 000 litraa. Tämän Uusi Aalto Waterexpo –nimeä kantavan altaan äärellä oli tarjolla runsaasti erilaista rantaelämää, kuten surffailua, wakeboardingia, sukellusta, suppausta, vesijettejä, kanootteja ja tuulahduksia kaukomaiden hiekkarannoilta. Altaassa järjestettiin muun muassa wakebord– ja flyboard-näytöksiä, joten veden pärskeiltä ei vauhdikkaissa näytöksissä vältytty.

Flyboardingissa vesijetin suihkuilla lennätetään kaveria, jolla jalassa niin sanotut suihkumonot. Jetin vesisuihku johdetaan letkuja pitkin ”lentäjän” jalkoihin kiinnitettyihin suuttimiin, jolloin suihkusta syntyy noste. Vauhdikas laji, missä ollaan jälleen kerran lähempänä ihmisen ikuista haavetta eli lentämistä. Viimeistään lämpimän altaan reunalla alkoi kesän kaipuu käydä ylivoimaiseksi.

Veneiden huolto- ja kunnossapitopalveluiden lisäksi messuilta nähtiin myös paljon rantaelämään liittyvää urakointia ja välinetarjontaa. Laitureita, telakointijärjestelmiä ja venetrailereita pääsi ”potkimaan” luonnossa, kuten autokaupassa renkaita. Suomen kesät ovat tunnetusti vähälumisia ja lämpöäkin välillä niukasti tarjolla. Siksi kunnon vaatetus on välttämätön veneilyssä. Ainakin niitä on aina syytä olla mukana. Kunnon ”vetimiä” nähtiin messuilla laajalla kirjolla. Muoti oli tietysti mukana, mutta esillä olivat myös pakolliset turvavälineet.

Ja sinne missä on paljon ihmisiä, kannattaa tuoda jotain todella uutta näytille. Volvo Penta on tunnettu merkki venemoottoripuolelta. Tällä kertaa Volvo oli tuonut näytille myös maamoottoreita. Nimittäin uusi Volvo S90 -henkilöauto ensiesiteltiin suurelle yleisölle juuri venemessuilla.

Turenkilainen Bestnet Oy esitteli venemessuilla uuden ajattelun Aku-venetraileria. Runkorakennetta on kevennetty, jolloin saadaan lisää kantavuutta hyötykäyttöön. Veneen kuljetuskorkeutta on madallettu, jolloin painopiste on alempana. Se helpottaa veneen käsittelyä vesillelaskuissa ja nostoissa sekä parantaa ajomukavuutta. Uusissa Aku 1600/1800 -venevaunuissa on myös valmistajan mukaan eniten säätömahdollisuuksia mitä trailereissa on tarjolla. Lisäksi Aku 1600/1800 -malleissa on pohjoismaiden ensimmäinen vesitiivis (IP67) sähköjärjestelmä.

Valoja ei välttämättä tarvitse edes irrottaa tai sammuttaa ”uiton” yhteydessä. Led-valot palavat iloisesti vedenkin alla. Moinen tiiveys helpottaa myös kärryn huoltohommia. Perusmallinen Aku 1800 -venevaunu maksaa 3300 euroa, hinta sisältää arvonlisäveron. Kyseisellä mallilla voidaan kuljettaa jopa seitsemän metrin venettä.

Espoolaisen Teohydrauli Oy:n Tomi Ruohonen pitelee käsissään vuoden 2016 kölirullauutuutta. Polyuretaanipäällysteinen kölirulla on kevyt ja kulutusta kestävä rulla venetrailereihin. Soveltuu käytettäväksi kaikentyyppisten veneiden kanssa. PU-pinnoitettu rulla on huomattavasti edullisempi kuin umpitavarasta tehty vastaava.

Teohydrauli Oy maahantuo ja myy pääasiassa tarvikkeita ja varaosia niin kevytperävaunuihin, hevostrailereihin, asuntovaunuihin sekä tietysti venetrailereihin. Yritys tarjoaa myös ammattitaitoista perävaunujen huolto- ja korjauspalvelua.

Hopeasalmen telakka esitteli messuilla suurtenkin veneiden vesillelaskuun, nostoon ja siirtelyyn tarkoitettua erikoiskonetta. Ruotsalaisvalmisteisessa Sublift-venenostimessa on oma Kubotan diesel-moottori, joka vesillelaskun yhteydessä uppoaa veden alle. Konehuone näkyy kuvassa pyörän edessä. Pakoputki ja imuilmanotto hoidetaan pitkillä putkilla veden pinnan yläpuolelta laitteen ollessa upoksissa. Ohjaus hoidetaan kaukosäätimellä. Kuvan laitteella onnistuu 40-tonnisen veneen käsittely.

Valikoimasta löytyy myös pienemmän kantavuuden omaavia nostimia sekä jopa 75-tonnisen aluksen telakointiin soveltuva laite. Hopeasalmen telakka maahantuo ja jälleenmyy Sublift-nostimia sekä hoitaa telakointipalveluja Helsingissä kuvan laitteella.

Maarakentajillekin tuttu Mr. Remu eli Ossi Rissanen on jo jättänyt Remu-liiketoiminnan hoidon muille. Jouten olo ei kuitenkaan maistunut Ossille, vaan hän päätti ryhtyä urakoimaan Remu Big Float -koneilla. Ruoppaus Tiimi Oy:llä on viitisen konetta, jotka urakoivat ympäri Suomen. Myös maan rajojen ulkopuolella on toimintaa.

Kelluvan kaluston lisäksi on yrityksellä muutakin maarakennuskalustoa. Ruoppauksen lisäksi toimeksiantoja tulee silloin tällöin, kun maarakennuskoneita on uponnut suomaastoon. ”Big Floatilla käydään sitten pelastamassa kaveri pinteestä”, tuumaa Rissanen. Lisää Ossin uudesta aluevaltauksesta www.ruoppaustiimi.fi.

Siuron Metallirakenne Oy Nokialta oli uittanut paikalle alumiinisen Sirmet-veneen. CE-merkinnällä varustettu lautta soveltuu erinomaisesti työkäyttöön erilaisten koneiden ja tarvikkeiden siirtelyyn saaristossa. Mallistosta löytyy kolmea erimittaista katamaraanirunkoa, 3,75, 5,0 ja 8,0 metriä. Viisimetrisen mallin kantavuus on kaksi henkilöä plus 1100 kiloa tai vaihtoehtoisesti 12 henkilöä. Koneiden ja tarvikkeiden ajo kyytiin onnistuu myös paikasta, missä ei ole laituria.

Sirmet-veneet soveltuvat myös huvikäyttöön tai esimerkiksi liikuntarajoitteisten henkilöiden kuljettamiseen vakaan rakenteensa ja helpon lastattavuuden ansiosta. Selkeä ja tasainen kansirakenne mahdollistaa monenlaisen käytön. Viisimetrinen Sirmet 525 maksaa 11 500 euroa (sis. alv.)

Kiinteistönhoito- ja viherhoitokoneita markkinoiva vantaalainen J-Trading Oy toimii myös veneilyalalla. Yritys maahantuo ja markkinoi moduulirakenteisia EZ Dock -ponttonilaiturijärjestelmiä. Osista voidaan rakentaa suuriakin ja helposti käsiteltäviä laiturikokonaisuuksia. Valikoimasta löytyy myös vesiskoottereille tarkoitettu kelluva ramppi. Rullaston avulla voidaan jetti helposti ajaa vedestä ylös ponttonille. Toki rampille voi ajaa tarvittaessa myös sopivan kokoisen veneen, jolloin veneen pohjaan ei synny ikävää levää tai pohjakasvillisuutta.

EZ Dock -laiturit talvehtivat kätevästi vedessä, mutta tuulisissa tai muutoin kovissa olosuhteissa on laituri helposti nostettavissa ylös keveän rakenteensa johdosta. Valmistusmateriaalina on kierrätysmuovi.

Venesataman kunkku. Mercury otti tämän tittelin haltuun reilu vuosi sitten. Sarjavalmisteisten ulkolaitamoottorien eli tutummin perämoottorien suurin teholukema on nyt 400 hevosvoimaa.

Vesijäähdytteisellä mekaanisella ahtimella varustettu 2,6-litrainen suora kuutosmoottori painaa vain 303 kiloa. Mustana mielletyn Mercury-perämoottorin saa nyt monella eri värillä, myös hiilikuidun näköisenä.

Ja olihan venemessuilla tietysti veneitäkin. Näyttelyn suurin kotimainen vene oli Targa 44. Vuonna 2007 esitelty malli voitti vuonna 2009 Lontoon venemessuilla ”Motorboat of the Year Award” -palkinnon. Tällä merten nelivedoksi kutsutulla aluksella on pituutta 14,40 metriä näin maakrapujen mitoissa.
Konehuoneesta löytyy pienimmilläänkin tehoa 642 kilowattia, joka aikaan saadaan kahdella Volvo Penta D6 -moottorilla. Myllyistä irtoaa siis kustakin 370 hevosvoimaa. Vakiovarustelista on uuvuttavan pitkä, mutta niin on myös hintakin. Targa 44:n niin sanottu alkaen hinta noin 650 000 euroa. Ja runsaalla lisävarustelulla sitä on vielä helppo nostaa entisestään.

Lue seuraavaksi