Uutiset

Autot

Scanialta lähiliikenteeseen ja turistiajoon

Scania Suomi Oy esitteli Bussinäyttelyssä niin lähiliikenteeseen soveltuvaa OmniExpress 320 LE -kaupunkiautoa kuin turistiajon vaatimukset täyttävää Touring-bussia kolmiakselisena versiona.

Scania Suomi Oy:n Robert Eklundin mukaan Lahdessa valmistettava OmniExpressin LE-versio on ajanut itsensä suomalaisyrittäjien suosioon erittäin nopeasti, sillä asiakkailla on käytössään jo vajaat 30 uuden sukupolven kaupunkiautoa.

”Myös tilauskanta on erittäin hyvä, Suomeen tullaan toimittamaan kuluvan vuoden aikana vielä kymmeniä autoja. OmniExpress LE on saavuttanut hyvän aseman myös monilla vientimarkkinoilla kuten Norjassa”, kertoo Eklund tyytyväisenä. Hyvästä kysynnästä johtuen myös tehtaan tuotantomäärät ovat kasvaneet. Tällä hetkellä autoja valmistetaan yhdeksän kappaleen viikkovauhdilla. Kuluvan vuoden tuotannosta noin 300 autoa toimitetaan vientimarkkinoille. 

Robert Eklundin mukaan myös Kiinassa valmistettava Scania Touring on yllättänyt positiivisesti. Suomeen on muutaman vuoden aikana toimitettu kymmenkunta Touring-linja-autoa, joista saadut kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia.

”Autojen toimintavarmuus on ollut erittäin hyvä”, painottaa Eklund messuilla esitellen samalla 13,7-metrisen ja 57-paikkaisen Touringin ominaisuuksia messuvieraille. 

Ari Perttilä

Bussinäyttely, Tampere

Lue seuraavaksi