Uutiset

Autot

Sähköistä kylmäkuljetustehoa -Kilon Osuus-Autolle kaksi eSprinteriä ruokajakelutehtäviin

Yli 200 kuljettajaa työllistävä merkittävä elintarvike-, jakelu- ja pikakuljetusyritys Kilon Osuus-Auto (KOA) on aina kulkenut alan teknisen kehityksen kärjessä. Ennakkoluulottomuus ja uusien teknologioiden tehokas käyttöönotto kuuluu KOA:n toimintatapaan ja toimiviksi osoittautuvat menetelmät otetaan nopeasti käyttöön. Tuoreimpana esimerkkinä KOA:n innovatiivisuudesta toimii kahden täyssähköisen, VTA Tekniikka Oy:n toteuttamalla kylmäkuljetustekniikalla varustetun Mercedes-Benz eSprinterin hankinta.

Kylmälaitteilla varustettujen sähköautojen tuotantoprosessi ei ole kovin yksinkertainen, ja se vaatii osallisilta runsaasti asiantuntemusta. KOA:n ajoneuvojen taustalta löytyy Vehon myyntipäällikkö Olli-Pekka Narvion näkemys ajoneuvojen soveltuvuudesta maamme markkinoille ja VTA Tekniikan vankka osaaminen kylmälaiteasennusten osalta.

Kilon Osuus-Auton eSprinterin tavaratilan koko on 11 kuutiometriä ja ThermoKing-laitteiston kompakti koko sekä sijoitus optimoivat tilan käyttöä.

Kilon Osuus-Auton toimitusjohtaja Ari Savisalo kertoo yrityksen toiminnan aina perustuneen vastuullisuuteen ja ympäristöystävällisyys on merkittävä tekijä toiminnan kehittämisessä. ”Sähköautot soveltuvat erinomaisesti kaupunkien nopeatempoiseen ruokajakeluun ja KOA:lla seurataan alan teknistä kehitystä tarkoin. Olemme vuosien ajan luottaneet Mercedes-Benzin laatuun, ja kun Olli-Pekka Narvio kertoi eSprinterin ja VTA Tekniikan kylmäkuljetusominaisuudet yhdistävistä kokonaisuuksista, oli hankintapäätös helppo tehdä”, kertoo Savisalo.


Tehokas lataus
KOA:lle luovutettiin toukokuussa kaksi identtistä 85 kilowatin sähkömoottorilla varustettua 11 kuutiometrin eSprinteriä 900 kilon kantavuudella. Autot on varustettu ThermoKing 200 -kylmälaitteilla, jotka toimivat myös täysin itsenäisesti ja näin ajoneuvon tauot eivät vaaranna kylmäkuljetusketjun turvallisuutta. Energian saanti on turvattu monipuolisilla vaihtoehdoilla ja kotilataus sujuu 7,4 kilowatin laturilla, jonka avulla akku latautuu tyhjästä täyteen noin kahdeksassa tunnissa. Pikalataus hoituu DC-pikalatauksella maksimissaan 80 kilowatin teholla, jolloin latausaika (10–80 prosenttiin) on 30 minuuttia. eSprinterin toimintamatka on 154 kilometriä, mikä riittää KOA:n ajotehtäviin Espoon alueella.

Kylkiteippaus kertoo kaiken. Kilon Osuus-Auton eSprintereille on luvassa kiireisiä kilometrejä Espoon alueen elintarviketoimituksissa.


”Meillä on eSprintereille suunniteltuna noin sadan kilometrin reitit Espoon ruokajakelussa ja autojen pitäisi suoriutua niistä ongelmitta myös talvisissa olosuhteissa. Latauspisteemme ovat tiedossa ja olemme myös parhaillaan rakentamassa omaa latausinfraamme, joka tulee mahdollistamaan sähköajoneuvomäärän lisäyksen tulevaisuudessa. Autoissa on vakiona myös Vehon kattava kolmen vuoden huolenpitosopimus, joka tuo lisäturvaa puskurista puskuriin”, korostaa Savisalo.

Kilon Osuus-Auton Ari Savisalo vastaanotti Vehon Lommilan toimipisteessä kaksi upeaa eSprinter-kylmäkuljetusautoa. Vehon Olli-Pekka Narvio ja VTA Tekniikan Samu Lahtinen olivat tyytyväisiä mittavan projektin onnistuneeseen toteutukseen.


”Thermo King-laitteiston täysin sähköinen E-200-kylmälaite ja uusi litiumioniakku tarjoavat itsenäisen ja vakaan kapasiteetin kaikissa olosuhteissa. Toisin kuin tyypilliset dieselmoottoreille suunnitellut ratkaisut, E-200 toimii ajoneuvon sähköllä tai 1.8 kWh & 3.6 kWh litiumioniakustolla. E-200 kommunikoi ajoneuvon kanssa ja patentoitu virranhallinta ohjaa koneen toimintaa, mikä mahdollistaa saumattoman toiminnan esimerkiksi sähkökäyttöisten ajoneuvojen kanssa”, lisää VTA Tekniikan myyntipäällikkö Samu Lahtinen.

KOA:n eSprintereissä on monipuoliset latausmahdollisuudet.


Seurannalla tuloksia
KOA:n totuttuun tapaan myös eSprinterien suoriutumista tehtävistä seurataan tarkoin. ”Järjestämme kuljettajille erittäin perusteelliset koulutukset, joissa otetaan huomioon niin ajotapojen vaikutus kulutukseen, kylmäkoneen oikeaoppinen käyttö sekä esilämmityksen ja esijäähdytyksen merkitys ennen ajojen alkamista. Tätä kautta tulemme saavuttamaan optimaalisen alhaiset käyttökustannukset, jonka kautta korkeammat hankintahinnat saadaan perusteltua. Meillä on eSprintereille suunniteltuna noin kolmen vuoden käyttöaika, jonka jälkeen autojen jäännösarvo on yhä mukavan korkealla. Luonnollisesti autojen hankinta perustuu suuresti myös suunnitelmallisuuteemme ja investointi korostaa KOA:n asemaa alan edelläkävijänä”, päättää Savisalo.

Lue myös: Mercedes-Benzin pakettiautot sähköaikaan

Lue seuraavaksi