Uutiset

Autot

Liikenteessä jo 5 000. Carsport-tilataksi

Jonasson Oy:n koritehdas on jälleen saavuttanut yhden rajapyykin, kun se tänään 11.11. kello 11 luovutti viidennentuhannennen Carsport-tilataksin asiakkaalle. Merkkipaalun korityö on tehty Mercedes-Benz Sprinteriin. Ajossa tämän yksilön voi helpoimmin bongata Ruovedellä, sillä auto luovutettiin visuvesiläiselle taksiautoilijalle Jarmo Järviselle.

Tilaisuuden avauspuheessaan Juha Jonasson mainitsi ajankohdan (11.11. kello 11) olleen mainio vaikka vihkimiselle ja vertasikin kolmen laadukkaan saksalaismerkin olevan kuin morsiamia Jonassonin ollessa sulhanen. Hän kertoi Mercedes-Benzin olleen tärkeä jo 1960-luvulla. Liki 20 vuotta Jonassonin Carsport-merkki komeili ainoastaan Volkswagen Transporterin yhteydessä. Kesällä 2010 Jonasson alkoi tehdä Carsport-varusteluja myös Mercedes-Benz Sprinteriin ja tänä vuonna merkien joukkoon liittyi Ford Customin varustelujen muodossa.

Taksiliiton puheenjohtaja Jari Lemmetyinen totesi 5000 varustellun tilataksin olevan komea määrä esimerkiksi verrattuna Suomen 10 000 taksiauton kantaan. Hän totesi kahdeksan prosenttia tänä vuonna pudonneen taksien tilausmäärän jo ennen tätäkin supistuneen määrän päälle ennustavan alalle ankeaa tulevaa talvea, mutta toiveissa olevan sitten jo valoisampaa. Koska liike-elämän ajot työllistävät vähän, ovat yhteiskunnan kuljetukset nyt erityisen tärkeitä. Siten tällaisen tilataksityyppisen ajoneuvokaluston tärkeys korostuu juuri nyt.

Lemmetyinen kiittää myös järjestäytynyttä taksialaa huikeasta tuloksesta kampanjasta, jossa kerätään rahaa Lastensairaalan rakentamiseksi. Viime viikolla luovutettiin kerätty yli 140 000 euroa Uusi Lastensairaala 2017 -tukiyhdistykselle. Taksien keräys jatkuu vielä marraskuun loppuun ja loput kerätyt varat luovutetaan yhdistykselle joulukuun alussa.

Juha Ruotsalainen Veholta kertoi joka kolmannen taksiautoilijan haluavan ajaa Mercedes-Benzillä. Liittoa Jonassonin kanssa hän kommentoi, että he haluavat olla Carsportile paras ja halutuin kumppani. Omalta osaltaan Veho haluaa palvella Carsport-asiakkaita omalla palveluverkostollaan mahdollisimman hyvin, sillä näissä varmuus ja luotettavuus ovat korostetussa asemassa. Tilaisuudessa oli teemana Made in Finland, johon Mercedes-Benz pystyy nyt henkilöautopuolelle tarjoamaan Suomessa valmistettua autoa ja tilataksipuolelle kotimaisella työllä parannettuja versioita.

Autokaupan Järvisen kanssa tehnyt Veho Lielahden automyyjä Risto-Matti Heinonen kertoi, että merkki vaihtui nyt, koska tämä ratkaisu täytti Järvisen tarpeet parhaiten. Hän toivotti Järviselle tuottavia kilometrejä uuden auton kanssa sekä saumattoman yhteistyön jatkumista. Auto oli tilaisuudessa täysin valmis ja lähti sieltä suoraan töihin.

Jarmo Järviselle Carsport-taksit ovat tuttuja, sillä niitä hänellä on ollut vuodesta 1991 lähtien ja tämä uutukainen on jo yhdeksäs Carsport hänellä. Sprinteriä on edeltänyt seitsemän Volkswagen Carsport-Transporteria. Järvisellä on kaksi taksilupaa ja niistä toinen on aikaisemmin ollut henkilöauto, mutta pari vuotta sitten se vaihtui Volkswagen Caddyyn, esteettömään versioon ja luonnollisesti Carsport-varusteltuna.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi