Blogi

Kesällä rekkanäyttelyyn

Rekkanäyttelyyn!

Kesä on jo ovella, ja kuten tunnettua, Suomen kesä on täynnä tapahtumia. Kesäisiä viikonloppuja ei ole rajattomasti, joten jokaiselle niistä on järjestetty mitä moninaisimpia tapahtumia ympäri valtakuntaa. Yksistään raskaammasta autokalustosta ja koneista kiinnostuneille on tarjontaa niin monessa paikassa, että päällekkäisyyksiltäkään ei voida välttyä.

Runsaassa tarjonnassa on se hyvä puoli, että suurella todennäköisyydellä jokaiselle on esillä jotakin kiinnostavaa, ja vielä niin, että välttämättä ei tarvitse lähteä kovin etäälle tapahtumasta nauttimaan. Osa tapahtumista on yksistään kuorma-autokaluston ympärille rakennettuja näyttelyitä ja kokoontumisajoja, osassa ihasteltavana on hyvinkin laaja harrasteajoneuvojen ja -koneiden kirjo.

Kuorma-autonäyttelyillä on Suomessa pitkät perinteet. Jo 1980-luvulla Karjaalla järjestettiin legendaarinen ja hyvin suosittu Truckers Festival useita kertoja. Myöhemmin innostus rekkanäyttelyiden järjestämiseen hiipui noustakseen jälleen tämän vuosituhannen puolella uuteen kukoistukseen. Tänä vuonna Suomessa järjestetään pitkälti toista kymmentä erilaista kuorma-autoteemaista näyttelytapahtumaa.

Tämän lehden ilmestymisen aikaan näyttelykausi on jo avattu. Kokeneemmalle kalustolle suunnattu Retro Trucks Lahes pidettiin heti vapun jälkeen. Ukkohallassa Hyrynsalmella järjestettiin Näläkämaa Trucks helatorstain jälkeisenä viikonloppuna, ja samaan aikaan Alavieska Motor Weekendissäkin oli näytteillä raskasta kalustoa. Jo aiemmin American Car Show:ssa ja Hot Rod & Rock Show:ssa oli omat osastot raskaalle kalustolle.

Kesäkuussa ensimmäisenä viikonloppuna on rekkanäyttely Kalajoella, sitten Torniossa ja Viitasaarella. Juhannuksena pidetään näyttelytaukoa. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna nähtävää on Liperissä ja heinäkuun alussa Iisalmessa. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna on suuren suosion saavuttanut Himos Truck Show.

Elokuussa toisena viikonloppuna Härmässä on Power Truck Show, ja siitä parin viikon kuluttua näyttäviä kuorma-autoja on ihailtavana Perhossa. Vielä syksymmällä iltojen hämärtyessä, syyskuun toisena viikonloppuna Iso-Syötteellä on Truck Weekend, sitten Tahkolla Truck Fest ja vielä kuun viimeisenä lauantaina Mäntsälässä Uudenmaan Truck Meeting.

Jos ulkomaille on mieli, maineikkaita näyttelyitä ovat esimerkiksi Interlaken Sveitsissä kesäkuun lopulla, Ciney Belgiassa ja Assen Hollannissa heinäkuussa, sekä Ruotsissa Jönköping elokuussa ja Ramsele syyskuussa.

Hyvä kävijämäärä on paras palkinto

Kotimaisten tapahtumien osalta luettelo ei ehkä ole kattava. Jos joku ei ole tullut mainituksi, ei kyse ole siitä, että allekirjoittanut ylenkatsoisi sitä. Enemmän se on osoitus siitä, miten haasteellista tapahtumamarkkinointi nykypäivänä on. Esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa markkinointiviestiä voi olla vaikea saada perille oikealle kohderyhmälle ilman taloudellisia panostuksia.

Pienenkin näyttelyn järjestäminen edellyttää valtavasti työtä, se ei synny aivan sormea napsauttamalla. Ennen kuin paikka, luvat, järjestyksenvalvonta, wc:t, ruokapalvelut, ohjelma, äänentoisto, pelastussuunnitelma ja kymmenet pienemmät asiat ovat hoidossa, työtunteja on kulunut monin verroin enemmän kuin tapahtuman kesto on. Jos tapahtumalle mielii jatkuvuutta, järjestelyt on hoidettava hyvin, jotta vieraat tulevat uudelleenkin.

Paras palkinto järjestäjille tehdystä työstä on runsas kävijöiden määrä. Siihen voimme jokainen vaikuttaa vierailemalla tapahtumassa – lähellä tai kaukana, pienessä tai suuressa. Ihastellaan kalustoa, tavataan tuttuja ja viihdytään.

Hyvää alkavaa kesää!



Artikkelin kuvitus: Pauli Maukonen

Lue seuraavaksi