Uutiset

Työkoneet

Teräskauppa kiihtyy

Teräskaupassa on koettu voimakas käänne talven ja kevään aikana. Tuotteiden saatavuusongelmat ovat Teknisen Kaupan Liiton mukaan johtaneet hintojen voimakkaaseen nousuun. Teräs- ja metallikaupassa tapahtui vahva käänne vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä. Toimitetut määrät kasvoivat joulukuussa voimakkaasti ja vuoden viimeinen neljännes päätyi lopulta reilun prosentin kasvuun edellisvuodesta. Vaikka hinnat kääntyivät vuoden lopulla voimakkaaseen nousuun, jäi myynnin arvo reilut neljä prosenttia edellisestä vuodesta. Koko vuoden osalta volyymi oli vajaat viisi prosenttia ja myynnin arvo 10 prosenttia edellisvuotta pienempi.

Tällä hetkellä teräskaupassa eletään erikoista tilannetta. Koronan takia terästehtaiden tuotantoa ajettiin alas vuosi sitten keväällä ja kesällä. Kiinan nopeaa elpymistä seuranneen hyvän kysynnän ja hintatason nousun takia tuonti Eurooppaan jäi pieneksi. Myös konttipula ja teräskiintiöt ovat leikanneet tuontia. Kysynnän vahva elpyminen Euroopassa ja tuotantokapasiteetin riittämättömyys ovat johtaneet monissa terästuotteissa pitkiin toimitusaikoihin ja historiallisen koviin hintoihin.

Ensimmäisen neljänneksen luvut olivat teräs- ja metallikaupassa osin ennätystasolla. Valssattujen tuotteiden toimitetut tonnit kasvoivat kymmenen ja pitkien tuotteiden reilut kolme prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Myös betoniterästen myynti oli hyvässä kasvussa. Tammi-helmikuun luvut olivat vielä maltillisia, mutta maaliskuussa toimitusten kehitys oli jo lähes 15 prosenttia. Kokonaisuudessaan euromääräisen myynnin kehitys oli kuusi prosenttia, yhtenä tekijänä olivat voimakkaasti vahvistuneet hinnat. Huhtikuussa terästoimitukset ovat edelleen kiihtyneet ja ne kasvoivat 15 prosenttia vuoden takaisesta.

Eurooppalaisten terästehtaiden tuotanto ei tällä hetkellä riitä tyydyttämään kasvanutta kysyntää ja toimitusajat ovat monissa tuotteissa venyneet ennennäkemättömän pitkiksi. Monissa tuotteissa myydään jo marras-joulukuun toimituksia. Tuonti Kaukoidästä on pysynyt maltillisena. Hinnat ovat edelleen vahvistuneet. Kansainvälinen tutkimuslaitos S&P Global kertoo muun muassa eurooppalaisen kuuma- ja kylmävalssatun kelan markkinahinnan yli kaksinkertaistuneen vuodentakaisesta. Saatavuusongelmat jarruttanevat teräspalveluyritysten myynnin kehitystä sekä toisella että kolmannella neljänneksellä. Signaalit Euroopasta antavat olettaa, että teräskaupan tilanne jatkuu nykyisen kaltaisena ainakin kolmannelle vuosineljännekselle.

”Vaikka yhteiskunnassa eletään vielä pandemiarajoitusten aikaa, niin teräsalalla, kuten monilla muilla raaka-ainemarkkinoilla, kysyntä on tällä hetkellä yllättävän vahvaa. Olemme pystyneet palvelemaan meidän pitkäaikaisia asiakkaitamme hyvin, mutta materiaalitoimittajien pitkät toimitusajat ja rajoitettu saatavuus vaikuttaa jo mahdollisuuksiin osallistua tarjouskilpailuihin”, sanoo teräspalvelujaoston uusi puheenjohtaja Oy Flinkenberg Ab:n toimitusjohtaja Christoffer Ehrnrooth.


Lue seuraavaksi