Uutiset

Työkoneet

MN-Lifttek uusiin tiloihin Tampereella

Nostolaitteiden myynnin, huollon ja varaosapalveluiden ammattilainen MN-Lifttek Oy on laadukkaan toimintansa kautta kasvanut merkittäväksi, lähes 30 henkilöä työllistäväksi alan toimijaksi maassamme. Toiminnan vastuullisuudesta kertoo omaa kieltään yrityksen kasvanut edustusvalikoima, johon kuuluvat esimerkiksi Manitoun, Generacin, Gedan ja Teupenin laadukkaat tuotteet. Yrityksen vahva panostus kasvuun näkyy myös toimitilojen kehityksessä, ja kesäkuussa Tampereen toimipiste siirtyi uusiin tiloihin Korjaamonkadulle erinomaisten yhteyksien varrelle.

MN-Lifttekin Tampereen Lakalaivan uusien toimitilojen koko on noin 800 neliömetriä, mikä mahdollistaa entistä tehokkaamman palvelun esimerkiksi läpiajettavien huoltohallien sekä laajemman esittelykoneiden määrän ansiosta. Uusissa tiloissa tuotteisiin on helppo tutustua ja laaja piha-alue mahdollistaa esimerkiksi kurottajien aidot testaustapahtumat. MN-Lifttekin monipuolinen konekanta varustellaan useimmiten erittäin asiakaskohtaisesti ja uusissa toimitiloissa yksilöllinen räätälöinti onnistuu entistäkin reippaammalla tahdilla.

Panostusta kurottajiin

Uusien toimitilojen läpiajettavat hallitilat takaavat nopeat ja laadukkaat huolto- ja varustelutoimenpiteet.

MN-Lifttekin kehitysjohtaja Jussi Muhonen kertoo yrityksen mainion tuotevalikoiman täydentävän toisiaan onnistuneesti ja alan asiakkaat hyötyvät kokonaispalveluista monipuolisuuden ansiosta. ”Kurottajat, trukit, henkilönostimet sekä pyöräkuormaajat muodostavat toimivan kokonaisuuden ja Generacin sähköpuolen tuotteet soveltuvat monen asiakkaamme työtehtäviin todella järkevästi. Huomionarvoista on Generacin pumppujen valikoima, jossa on tarjolla myös tehokkuudeltaan huippuluokan yksiköitä sekä jokaisen tarpeen täydentävä monipuolinen valomastomallisto”, korostaa Muhonen.

”Manitoun tuotteet ovat muodostaneet tärkeän osan yrityksemme toimintaa lähes kymmenen vuoden ajan, ja merkki kulkee edelleen alan ehdottomassa teknisessä kärjessä. Täyssähkömallien määrä on kasvanut huomattavasti ja lisäksi hyvin vahvaa kasvua on maassamme erityisesti maatalouskäyttöön soveltuvassa MLT-mallisarjassa. Olemmekin jatkossa panostamassa reippaasti maatalouskonepuolelle ja verkostomme niin myynnin kuin huollon osalta on kasvamassa lähiaikoina Seinäjoen seudulle”, lisää Muhonen.

Tampere panostaa kokonaispalveluun


Nostolaitteiden lisäksi MN-Lifttekiltä on edustuksessa Generacin laaja tuoteperhe, johon kuuluu esimerkiksi valomastoja, generaattoreita ja pumppuja vaativaan ammattikäyttöön.

MN-Lifttekin Tampereen toimipisteessä myynnistä vastaava Juha Tirkkonen kertoo yksikön olevan alan vankka osaamiskeskus. ”Meillä on jo nyt kasassa hyvä ja laadukas merkkivalikoima, laaja tuotekattaus sekä kattava varaosa- ja varustevalikoima, jotka yhdistyvät saumattomasti tehokkaisiin huoltopalveluihin, katsastuksiin sekä koulutuksiin. Varustelemme koneet myös ammattitaitoisesti asiakkaan haluamilla valoilla, renkailla, lisälämmittimillä ja tarvittavalla hydrauliikalla”, lisää Tirkkonen.

MN-Lifttek palvelee luonnollisesti myös asiakkaiden omissa tiloissa tai työkohteissa ja perinpohjaisesti varustellut huoltoautot tuovat avun tehokkaasti kaikkiin olosuhteisiin.

”Näin asiakkaamme saa kerralla erittäin monipuoliset palvelut, mikä pitää arvokkaan konekannan työn ääressä ilman turhia seisonta-aikoja. Palvelumme tasosta kertoo omaa kieltää panostus pieniinkin yksityiskohtiin, ja esimerkiksi jokainen huoltamamme kone pestään erittäin perusteellisesti ennen asiakkaalle luovutusta. Tunnemme alan perusteellisesti ja usein huollon täytyy tapahtua asiakkaan luona tai työkohteessa. Kahden erittäin monipuolisesti varustellun huoltoauton avulla apua saadaan tarvittaessa nopeasti myös hankalasti saavutettaviin kohteisiin”, päättää Tirkkonen.

Lue myös: Manitoun uutuuksia laajalla rintamalla

Lue seuraavaksi