Uutiset

Työkoneet

Koneunion laajenee Tampereelle


Artikkelikuva: Lassi Hintikka on tyytyväinen Koneunionin menneeseen vuoteen ja odottelee uuden toimipisteen myötä noin 20 prosentin kasvua liiketoimintaan. Kasvua on odotettavissa myös jo olemassa olevilta toimipisteiltä; Kempele, Espoo ja Helsinki.



Valtakunnallinen konevuokraamo Koneunion Oy avaa keväällä uuden toimipisteen Tampereelle Lahdesjärven kaupunginosaan. Yrityksen koneita on toki jo ollut vuokralla aikaisemminkin Tampereen alueella, mutta nyt toiminta tehostuu ja palvelu paranee merkittävästi, kun alueelle saadaan oma vuokraamo. Uusi toimipiste aukeaa maaliskuun puolen välin tienoolla.
Koneunionin vuokraustoiminta on jatkuvassa kasvussa ja Tampereen uuden toimipisteen uskotaan lisäävän tätä kasvua omalta osaltaan.

Koneunion Oy:n toiminta käynnistyi Kempeleessä Oulun eteläpuolella, jossa yrityksen päätoimipaikka edelleen sijaitsee. Sittemmin yritys on perustanut kaksi pistettä pääkaupunkiseudulle; toisen kehäkolmosen varrelle Espooseen ja toisen Helsingin Heikinlaaksoon. Koneunionin toimitusjohtajan Lassi Hintikan mukaan Tampereen toimipisteen perustaminen on ollut jo pitkään tapetilla, ja nyt siirryttiin toteutusvaiheeseen. Hintikka näkee Tampereen talousalueen merkityksen olevan tulevaisuudessa Koneunionille jopa Oulun aluetta suurempi, joten odotusarvot ovat korkeat. Hänen mielestään alueelta löytyy runsaasti kasvuvaraa.

”Meillä on jo vahvat asemat pohjoisen Suomen ja pääkaupunkiseudun vuokrakonemarkkinoilla. Panostammekin nyt tähän Tampereen alueen palveluiden kehittämiseen uuden toimipisteen muodossa. Näkisin, että alueelta löytyy meille runsaasti kasvumahdollisuuksia. Meillähän on siellä jo tuttua asiakaskuntaa, ja kyselyjäkin pisteen perustamisesta on tullut aika ajoin. Meillä on hyvä vuosi takana ja tälle vuodelle odotamme jopa 20 prosentin kasvua”, aloittaa Lassi Hintikka.

Koneunion on kempeleläislähtöinen konevuokraamo. Nyt yritys on laajentumassa Tampereelle. Tässä Espoon toimitilat kehäkolmosen varrella.

Sama konsepti

Tampereen uuden toimipisteen laitetarjonta tulee noudattamaan muilta paikkakunnilta tuttua linjaa; maa- ja infrarakentamisen sekä talvikunnossapidon konevuokrausta. Hintikan mukaan sama laadukas asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyteen pohjautuva tekeminen tulee jatkumaan Tampereellakin.

”Tampereen piste tulee tukemaan toimintaamme myös esimerkiksi Jyväskylän alueella. Uuden toimipisteen myötä yhtiön kalustomäärää tullaan kasvattamaan. Konetyypit tulevat pysymään samoina. Henkilöstöä uusi piste tulee työllistämään alussa 3–4 henkeä”, arvioi Hintikka.

Hintikka nostaa esiin myös hyvän asiakasuskollisuuden, jonka NPS-luku oli Koneunionilla viime vuonna 81, 100 on maksimi. NPS eli Net Promoter Score on kansainvälinen asiakasuskollisuuden mittausmenetelmä. Koneunionilla panostetaan myös henkilöstön tyytyväisyyteen, ja tästä osoituksena on viime vuonna saatu Great Place To Work -sertifikaatti.

”Meillä on töissä hyviä ihmisiä, joihin uskotaan ja luotetaan. Tyytyväinen työntekijä synnyttää tyytyväisiä asiakkaita”, filosofoi Hintikka.

”Kentältä saadun palautteen mukaan palvelu on nopeaa ja luotettavaa, eli vasteajat ovat kunnossa. Myös kalusto on vuokraajakunnalta saadun palautteen mukaan hyvää. Niitä uusitaan vuosittain tilanteen mukaan, ja hankinnoissa kuunnellaan asiakkaiden tarpeita. Meillä on tällä hetkellä jo jonkin verran sähkökoneitakin vuokravalikoimassa, ja lisää varmasti tulee seuraavina vuosina”, kertoo Hintikka.

Talvella konevuokraamon pihalla ei juurikaan näe pyöräkuormaajia. Ne ovat kaikki lumitöissä. Kaivukoneet ovat puolestaan sulan maan aikaan kaikki työmailla. Koneunionilla on vuokra-arsenaalissa noin 300 ajettavaa työkonetta, ja määrä kasvaa koko ajan.

Tutuilla konetyypeillä

Hintikka laskeskelee yrityksellä olevan tällä hetkellä noin 300 ajettavaa työkonetta. Luku on viitisenkymmentä enemmän vuoden takaisesta, ja määrää on tarkoitus kasvattaa edelleen. Nimikkeitä ovat kaivukoneet, niin tela- kuin pyöräalustaiset, pyöräkuormaajat sekä jyrät. Painoltaan kaikki koneet asettuvat haarukkaan 1–15 tonnia. Toki valikoimasta löytyy runsaasti muitakin maa- ja infrarakentamisen laitteita, kuten tärylätkiä, generaattoreita, uppopumppuja jne. Myös näitä kaikkia tulee olemaan tarjolla Tampereen uudessa toimipisteessä. Ja tietenkin ajettavat koneet toimitetaan aina vuokralle tarvittavin lisä- ja työlaittein. Niitä on tarjolla kattava valikoima monenlaisiin töihin, ja lisää hankitaan, kun asiakkailla ilmenee tarvetta.

Tapasimme Hintikan Espoon toimipisteessä tammikuussa. Pihalla kävi selväksi, mitkä koneet ovat parhaillaan ajossa. Pyöräkuormaajat loistivat poissaolollaan. Hintikan mukaan toista sataa sellaista on lumitöissä ympäri Suomen.

Tampereen uuden toimipisteen viimeistelytyöt ovat käynnissä, ja ovet tullaan avaamaan maanantaina 17. maaliskuuta. Lassi Hintikka toivottaakin kaikki tervetulleeksi heti ovien auettua tutustumaan konetarjontaan ja uusiin tiloihin, jotka sijaitsevat osoitteessa Raspinkatu 3, Tampere. Mansen Mörinöilläkin ovet ovat auki. Lisäksi Koneunionin henkilökuntaa ja koneita tullaan tuolloin näkemään muillakin pihoilla.



Lue seuraavaksi