Uutiset

Työkoneet

Kivisampo 60 vuotta

Kivisampo Oy on mainio esimerkki yrityksestä, jonka toiminta on vuosikymmenten aikana kehittynyt monipuolisesti, ja joka on tarvittaessa uudistunut rohkeasti. Palvelut sekä tuotevalikoima ovat laajentuneet tilanteen mukaan, ja kaikessa on myös korostunut asiakaspalautteen tarkka huomioiminen. Tällä hetkellä Kivisampo on vireä 60-vuotias, joka työllistää noin 50 henkilöä ja palvelee kiviaines-, metalli- sekä kierrätyssektorien ammattilaisia kokonaisvaltaisesti niin suunnittelun, tuotannon, myynnin kuin jälkimarkkinointipalvelujen aloilla kolmessa eri toimipisteessä.

Kivisampo Oy:n toimitusjohtaja Andrey Malkki ja myyntijohtaja Sakari Rantanen ovat ansaitun ylpeitä yrityksen nykytilanteesta ja palvelujen kattavuudesta. Kivisampo lähteekin seitsemännelle vuosikymmenelle ennakkoluulottomasti ja innovatiivisesti

Kivisampo Oy on vuosien mittaan saavuttanut erittäin luotettavan maineen vastuullisen palvelunsa ja laadukkaiden tuotteidensa ansiosta. Samalla alan yhteistyökumppaneiden määrä on kasvanut merkittäväksi, mikä mahdollistaa Kivisammolle entistäkin laajemmat palvelukokonaisuudet. Tämä tuli hyvin esille Kivisammon Kouvolan toimipisteessä syyskuussa järjestetyissä avoimien ovien päivillä, joissa isännän lisäksi esittäytyi useita yrityksen yhteistyökumppaneita esimerkiksi konekaupan ja alan komponenttien sekä järjestelmien osalta.

Kivisammon Kouvolan toimipisteen nykyaikaisissa tiloissa pystytään suorittamaan tehokkaasti niin tuotantoa, kokoonpanoja, varusteluja kuin korjauksia. Kivisammon Kiteen toimipiste on puolestaan keskittynyt erityisesti kuljettimien huoltoon ja varusteluun

Näyttelyssä ammattilaiset kohtaavat

Kivisammon Kouvolan toimipisteen tapahtumassa tuotteitaan ja palveluitaan esittelivät esimerkiksi vantaalainen teknisten laitteiden, komponenttien ja järjestelmien asiantuntija YTM-Industrial Oy sekä maarakennusalan erikoisosaaja Suomen Rakennuskone Oy.

YTM-Industrialin laajaa kattausta oli Kouvolassa esittelemässä aluepäällikkö Jari Valtonen.

Kivisammon Kouvolan toimipisteen tapahtumassa mukana oli myös YTM-Industrial ja Jari Valtonen esitteli alan ammattilaisille esimerkiksi pölynhallinta- sekä palonsammutusjärjestelmiä, jotka tuovat tehokkuutta ja turvallisuutta vaativiin työtehtäviin.

”Kulunut vuosi on ollut meille koronasta huolimatta hyvin positiivinen ja merkittävänä tekijänä menestyksessä on monipuolinen tuote- ja palveluvalikoima. Raskaan kaluston erittäin kattavat sammutus- sekä voitelujärjestelmät ovat kasvattaneet suosiotaan, ja esimerkiksi SKF Lincoln -tuoteperheen laadukkuus vastaa asiakkaidemme kaikkiin vaatimuksiin. Merkittävä trendi yritysmaailmassa on myös työhyvinvointiin panostaminen ja meillä on tarjota markkinoille vaikkapa erittäin kehittyneet Sy-Klone-pölynhallintajärjestelmät, jotka henkilökunnan terveyden ylläpitämisen lisäksi antavat lisäsuojaa myös konekannalle. Kivisampo on oivallinen esimerkki yrityksestä, joka ottaa edistykselliset toimintatavat käyttöönsä, ja olemme esimerkiksi käynnistäneet yhteistyön sammutusjärjestelmien asennuksissa raskaaseen konekantaan”, korostaa Valtonen.

Suomen Rakennuskoneen osastolla Kouvolassa Komatsu-tuotteita esitteli yrityksen SR-O Technology -liiketoimintayksikön johtaja Joni Niskala.

Suomen Rakennuskone esitteli Kouvolassa Komatsun laajaa tuoteperhettä sekä mielenkiintoista drone-tekniikkaan perustuvaa laskentayksikköä. Joni Niskala kertoi yksikön nopeuttavan ja helpottavan esimerkiksi tarjouslaskentaa huomattavasti.

”SR-O kehittää yksilöllisiä ratkaisuja tuotteiden sekä projektien elinkaarelle ja autamme yrityksiä optimoimaan työympäristöjen tehokkuuden sekä turvallisuuden. Meillä on käytössämme todella edistyksellinen valikoima alan uusimpia teknisiä innovaatioita ja esimerkiksi Topcon-mittalaitteistot edustavat alan terävintä kärkeä. Mielenkiintoinen on myös drone-tekniikkaa hyväksikäyttävä reunalaskentayksikkö, jonka avulla esimerkiksi urakkakohteen volyymi on helppo laskea hyvin tarkasti, mikä helpottaa ja nopeuttaa tarjouslaskelmia huomattavasti”, kertoo Niskala.

Laatua ja monipuolisuutta

Kivisammon materiaalinhallintalaitteisto esittäytyi Kouvolassa laajalla kattauksella ja esimerkiksi Terexin ja Arjesin tuotteet keräsivät ammattilaiset luokseen.

Kivisampo on vuosikymmenien aikana kehittynyt merkittäväksi ja kansainväliseksi murskausalan asiantuntijaksi.

”Toiminnan lähtökohtana on kokonaisvaltainen palvelu ja asiakkaan tilanteen ymmärtäminen. Tunnemme alan tarkoin ja olemme valinneet edustukseemme vain huippuluokan tuotteita, joiden laadukkuus vastaa maamme korkeita vaatimustasoja. Merkittävää on myös laaja vuokraustoimintamme, jonka avulla asiakas saa räätälöityä toimintaansa tehostavan kokonaisuuden hyvin kustannustehokkaasti”, kertoo Kivisammon myyntijohtaja Sakari Rantanen.

Kuljettimien toimintavarmuus ja tehokkuus ovat oleellisia tehokkaassa tuotannossa. Kivisammolla on tarjota sopivan kokoiset kuljettimet alan tarpeisiin ja mahdollista on myös teettää täysin omien vaatimusten mukaisia kuljetinratkaisuja.

Pitkä ja komea merkkilista on kasvanut asiakaspalautteen kautta ja on alan ammattilaisille vakuuttavaa luettavaa: Terex, Terex Finlay, Evoquip, MDS, Arjes, Edge, Screenpod, Weima, Backers, Spaleck, Allgaier, Mogensen, Eriez, Tecnoecology, Powerhand, Prostack, CDE ja SFTec.

”Laaja valikoima takaa, että pystymme rakentamaan sopivan ratkaisun kaikkiin murskainten, seulojen, syöttimien, kuljettimien, repijien, erottimien, imurien, dumpperien ja kierrätysalan yksittäisiin tarpeisiin sekä kokonaisten tuotantolaitosten suunnitteluun ja rakentamiseen. Kattavat jälkimarkkinointipalvelut antavat puolestaan asiakkaalle turvaa vuosiksi eteenpäin takaamalla konekannan optimaalisen käyttöasteen”, lisää Rantanen.



Lue seuraavaksi