Uutiset

Työkoneet

Hyundai Doosanilta vetymoottori

Hyundai Doosan Infracore (HDI) ilmoittaa, että prototyyppi vetyä käyttävästä polttomoottorista tulee olemaan valmis tänä vuonna ja tuotantoon päästään kahden vuoden päästä. Ensi vuonna sitä koeajetaan esimerkiksi rekoissa, busseissa ja maansiirtokoneissa.

Nyt kehitteillä oleva Stage V -moottori on iskutilavuudeltaan 11 litraa ja siitä saadaan 300 kilowatin teho ja 1 700 newtonmetrin vääntö (2 000 r/min). Moottorimallistoon tulee myöhemmin muitakin teholuokkia. Hyundai Doosanin mukaan vetymoottori soveltuu erityisen hyvin keskikokoiseen ja raskaaseen kalustoon sekä pitkille ajomatkoille.

10 minuuttia kestävällä ”tankkauksella“ voidaan ajaa noin 500 kilometrin matka esimerkiksi raskaalla ajoneuvokalustolla.

Hyundain Doosanin mukaan vetymoottori on pitkässä juoksussa 25–30 prosenttia taloudellisempi kuin polttokenno- tai akkupohjaiset ratkaisut silloinkin, kun hankintahinta ja huoltokustannukset otetaan huomioon.

HDI tuo tulevaan ConExpo-näyttelyyn esille uusimpia innovaatioitaan, joihin kuuluvat muun muassa akkupaketit ja hybridivoimansiirtolinjat.



Lue seuraavaksi