Uutiset
Hyrax-henkilönostin on mielenkiintoinen tulokas
Hollantilainen HYRAX Industries B.V. aloitti toimintansa viime vuoden lokakuussa ja toi tuolloin markkinoille kolmen vuoden kehitystyön tuloksena monia hienoja oivalluksia sisältävän, tela-alustaisen Hyrax 27.12 -henkilönostimen. Kymmenisen konetta on jo valmistettu ja ensimmäinen saapuu Suomeen toukokuun alussa. Talhu Oy teki maaliskuun lopussa sopimuksen jälleenmyynnistä Suomessa.
”Otamme mielenkiinnolla edustukseemme tämän uusia mahdollisuuksia tarjoavan, pienen henkilönostimen. Sen omapaino on vain 2 750 kilogrammaa, joten sillä voi ajaa holvienkin päällä. Levitettävät telat antavat hyvän maavaran eli maastokelpoisuuskin on erinomainen”, kehaisee Juha Nurmi Talhu Oy:stä.
Maavara kasvaakin telat levitettynä 174 millimetristä 278 millimetriin. Ja tietysti myös kulkeminen rinteissä on levitetyillä teloilla vakaampaa ja turvallisempaa. Sallittu työskentelykaltevuus koneelle on varsin hyvä eli 15 asteen kaltevuudessa rungon saa vielä vaakatasoon. Matalan omapainon ansiosta kuljetuspaino perävaunun kanssa jää alle 3 500 kilogramman.
”Maksimissaan 270 kilogrammaa kantavan henkilökorin lattiakorkeus on 10,6 metriä eli työkorkeus on parisen metriä enemmän. Myös siirtonopeus on parempi kuin tällaisissa nostimissa yleensä. Laitetta voidaan siirtää kori alhaalla neljän kilometrin tuntivauhdilla ja täydellä nostokorkeudellakin kaksi kilometriä tunnissa, mikä on monelle kilpailijalle se maksiminopeus”, tietää Nurmi.
Kolme versiota
Voimansiirto on kaksinopeuksinen. Nurmi muistuttaa, että ainutkertainen ominaisuus on myös jibin ”ylitaitto”, mikä mahdollistaa kohteen alle pääsyn. Turvallisuustekijöitä ovat muun muassa vakauden vaarantumisesta hälyttävä ääni, vilkkuvat led-valot takana ja 12 voltin virralla toimiva puomin hätälaskujärjestelmä.
Vastapaino liikkuu horisontaalisesti 500 millimetriä. Sisään vedettynä perän kääntösäde on 200 ja ulos työnnettynä 700 millimetriä.
Voimanlähteeksi on saatavana kolme eri vaihtoehtoa. Pelkän kolmesylinterisen Kubotan dieselmoottorin (ATD, 18,5 kW) lisäksi on tarjolla myös hybridiversio. Siinä on edellä mainitun Kubotan dieselmoottorin lisäksi mahdollisuus sähkökäyttöön (230V/380V). Eikä tässä vielä kaikki. Litiumioniakuilla varustettuna Hyrax ATE 27.12 on saatavilla kolmella eri akkuteholla eli 10-, 20- tai 30-kilowattituntisella akulla.
Koneen kuljetusmitat ovat 1 400 (pituus), 720 (leveys) ja 1 100 millimetriä (korkeus). Tätä mielenkiintoista uutuutta kannattaa keväällä käydä katsomassa tarkemmin Talhun toimipisteissä.
- Lue myös: Ommelift Mini 15 on vankka tanskalainen.