Uutiset

Työkoneet

ConExpo 2020: Rototilt QuickChange

Rototiltin mukaan heidän tuotteensa olivat suurmenestys maanrakennusalan ConExpo-messuilla Las Vegasissa. Rototilt oli alueella hyvin edustettuna koneenvalmistajien joukossa ja omalla erityisosastollaan. Eniten kiinnostusta herätti uutinen täysautomaattisesta Rototilt QuickChange -pikakiinnitysjärjestelmästä.

Rototilt QuickChange.

Rototilt on toiminut Pohjois-Amerikassa yli 10 vuotta, ja ConExpon kävijöille se on tuttu tavaramerkki. Ero aiempiin messuihin nähden on, että nyt useimmat jo tuntevat tuotteet. Asiakkaat esittivät kysymyksiä asennuksen toteuttamisesta ja ostopaikoista, mikä on merkki kallistuvia kauhanpyörittäjiä koskevan tietoisuuden lisääntymisestä.

Uutinen Rototiltin täysautomaattisesta QuickChange-pikakiinnitysjärjestelmästä oli tärkein keskustelunaihe.

”QuickChange-demo oli suuri hitti ja sai osakseen valtavasti huomiota. Sandwich-ratkaisun joustavuus teki moniin suuren vaikutuksen. Siitä voi tulla tärkeä järjestelmän onnistumiseen vaikuttava tekijä. Epäilemättä vuoden puheenaihe”, sanoo Chris Copeland, Country Manager Rototilt Inc.

Asiakkaat, jälleenmyyjät ja eri koneiden valmistajat olivat huomattavan kiinnostuneita kallistuvista kauhanpyörittäjistä. Messuvieraat saivat nähdäkseen Rototilt-tuotteita täysin asennettuina kokonaisuuksina sekä Huddigin että Mecalacin osastoilla. Myös CAT lanseerasi maailmanlaajuisesti pienempiin konemalleihinsa tehdasasennettuja Rototilt-kauhanpyörittäjiä.

”Pohjois-Amerikan markkinoiden vauhdittuminen ConExpon jälkeen entisestään tuntuu messuvierainen osoittaman suuren mielenkiinnon ja heidän tekemiensä konkreettisten kyselyiden perusteella innostavalta”, Chris Copeland sanoo lopuksi.

Miehiä ConExpossa Rototilt-mielipiteineen.
Nainen ConExpossa Rototilt-esittelyssä.



Lue seuraavaksi