Uutiset

Työkoneet

Bauma 2022 – Rototilt julkaisee uuden RC-sarjan

Rototilt® lanseeraa Bauma-messuilla uuden Rototilt Control -konseptin (RC). Se pitää sisällään uuden kallistuvien kauhanpyörittäjien sarjan, ohjausjärjestelmän sekä etätukisovelluksen.

”Rototilt Control on meidän vastauksemme markkinoiden kasvaviin tarpeisiin. Ennen kaikkea niihin tarpeisiin, joita loppukäyttäjät ovat meille kertoneet”, sanoo tuotepäällikkö Caroline Jonsson Rototiltiltä.

Yhteistä kaikille tuotelanseerauksille on, kuten Rototilt Control -nimi kertoo, hallinnan parantaminen kaivukoneen kuljettajalle. Uusi RC-sarja edistää kallistuvan kauhanpyörittäjän toimintojen tarkempaa hyödyntämistä.

Toimii myös tulevaisuudessa

RC-järjestelmän näytön ilme on uudistettu yhteistyössä tuotesuunnittelutoimiston kanssa. Rototilt on testannut järjestelmää sen todellisten käyttäjien kanssa. Esimerkiksi uuden kosketusnäytön ansiosta SecureLock™-turvalukon hallintaan tarvitaan vain kaksi painallusta. Muiden tuotteiden ohella Rototilt lanseeraa myös uuden mobiilisovelluksen, joka mahdollistaa etätuen saamisen RC-sarjan kallistuville kauhanpyörittäjille palveluntarjoajilta ja jälleenmyyjiltä.

”Kaikki nykyisen ohjausjärjestelmän ominaisuudet ovat tallella. Olemme kehittäneet kokonaan uuden ohjelmiston ja näytön, jotka on suunniteltu yhteensopiviksi tulevaisuuden kaivukoneiden ja integrointitarpeiden kanssa. RC Connect -sovellus on osa sitoutumistamme palveluiden saatavuuden helpottamiseen sekä ohjaamon tekniikan uudistamiseen”, sanoo Jonsson.

Päivitetyt kallistuvat kauhanpyörittäjät on tarkoitettu 10–43 tonnin kaivukoneisiin. Jatkossa täysautomaattinen QuickChange™-pikakiinnitysjärjestelmä voidaan asentaa laitteeseen myöhemmin, jos tarpeet muuttuvat.

Rototilt RC9

Baumassa nähdään myös Rototiltin kallistuvien pyörittäjien suurin jäsen RC9, joka esiteltiin jo keväällä Norjan messuilla. RC9 on tarkoitettu 32–43 tonnin kaivukoneisiin. Laite on suurin ja tehokkain Rototiltin koskaan valmistama kallistuva pyörittäjä. Painekompensoidun hydrauliikan ansiosta eri toimintoja pystyy käyttämään sujuvasti samanaikaisesti.

Rototilt Control lyhyesti (RC):

  • Uusi kallistuvien kauhanpyörittäjien sarja, jossa on muun muassa parantunut energiatehokkuus
  • Painekompensoitu hydrauliikka
  • QuickChange™-pikakiinnitysjärjestelmä voidaan jälkiasentaa
  • Uusi ohjausjärjestelmä kosketusnäytöllä
  • Helpompi SecureLock™-turvalukituksen käyttö
  • Mobiilisovellus etätuen saamiseksi jälleenmyyjiltä ja palveluntarjoajilta


Uusi sähköliitäntä

Rototilt esittelee Baumassa myös uuden Q14-sähköliitännän. Sen luvataan parantavan käyttövarmuutta täysautomaattisen QuickChange-pikakiinnitysjärjestelmän yhteydessä.Uuden sähköliitännän rakenne on tiivis ja suojattu. Siinä on aikaisempia malleja enemmän napoja ja suuremmat kosketuspinnat. Jokainen napa kestää myös suuremman kuormituksen. Uusi liitäntä on yhteensopiva aikaisempien mallien kanssa. Nyt se on saatavana kaikissa uusissa RC-sarjan kallistuvissa kauhanpyörittäjissä. Uusi liitin voidaan myös vaihtaa aikaisempiin Rototilt-laitteisiin.

”Uuden sähköliitännän käyttöikä on kasvanut merkittävästi. Häiriöriskit on minimoitu suurentamalla kosketuspintoja ja käyttämällä kumisia suojuksia, jotka estävät lian ja veden tunkeutumisen liitoksiin. Rakenteen ansiosta myös lika ja mahdollinen ruoste puhdistuvat navoista kytkentävaiheen aikana. Suunnitteluprosessissa on otettu huomioon, että järjestelmien määrä lisääntyy ja ne ovat teknisesti entistä kehittyneempiä”, sanoo Pär Olofsson Rototiltiltä.


Rototiltin uutuustarjonta löytyy pohjoiselta ulko-osastolta numero FN.914/9.


Lue seuraavaksi