Uutiset

Kuljetuskalusto

Vartiamäelle Renault Trucks C 520 puunajoon

Renault Trucks C 520

Alavutelainen Veljekset Vartiamäki Oy hankki uuden Renault Trucks C 520 -puuauton. Yrittäjä Jarkko Vartiamäki halusi ennakkoluulottomasti kokeilla uutta ja kilpailukykyisesti hinnoiteltua merkkiä. Neliakselinen auto on toiminut moitteettomasti ja kerännyt kuljettajalta kiitosta hyvistä ajo-ominaisuuksistaan ensimmäisen 80 000 kilometrin aikana. Eikä se suinkaan ole paikkakunnan ainoa Renault metsärahdin ajossa.

Viimevuoden elokuussa Power Trucks Show:ssa Renault Trucksin osastolla esillä olleista autoista yksi oli neliakselinen C-sarjalainen, jossa ohjaamo oli valkoinen ja päällirakenteena oli puuvarustus. Selvisi, että auto oli alavutelaisen Veljekset Vartiamäki Oy:n tuorein hankinta.

Kuului hyvää

”Kiinnostuin Renaultista, kun sellainen oli taannoin myynnissä valmiina puuautona, ja meillä oli tarve uusia kalustoa. Otin myyjään, Jaakko Pitkärantaan, yhteyttä, mutta olin hieman myöhässä, ja auto oli ehditty jo myydä toiselle liikennöitsijälle. Ajattelin kuitenkin kysyä, että mitä sellainen auto maksaa, jos sen tilaa tehtaalta. Tarjouksessa oli sellaiset numerot, että päätin tarttua siihen”, yrittäjä Jarkko Vartiamäki kertoo.

Hän jatkaa, että ennen kaupan lukkoon lyömistä hän oli ollut yhteydessä muutamiin Renaultia raakapuukuljetuksissa käyttäviin yrittäjiin.

Yrittäjä Jarkko Vartiamäki (vasemmalla) sekä Tero Leppälä, joka juuri oli aloittanut kuljettajana Vartiamäellä.

”Kollegoiden kokemukset olivat positiivisia, joten ajattelin, että nyt on aika kokeilla Renaultia. Uuteen merkkiin siirtyminen on aina jonkinlainen kynnys, mutta ajatusmaailmani on kuitenkin sellainen, että uutta on kokeiltava. Muuten ei kehitys mene eteenpäin.”

Vartiamäen Renault on malliltaan C 520, eli se on varustettu malliston tehokkaimmalla, 12,8-litraisella 520 hv:n (390 kW) moottorivaihtoehdolla. Vääntömomenttia on enimmillään tarjolla 2 550 Nm. Mallistossa on myös vääntävämpi vaihtoehto, 480-hevosvoimainen turbocompound-moottori, jonka vääntömomentti on 2 700 Nm. Lainsäätäjän silmissä sen teho ei kuitenkaan riitä 76 tonnin yhdistelmäpainoon. Vaihteistoon Vartiamäki valitsi ryömintävaihteet, jotka puuautossa ovat tarpeen.

Teippauksen aihetta voisi kuvata maanpuolustushenkiseksikin.

Renault Trucksin Bourg-en-Bressen tehtaan kokoonpanolinjalta se on lähtenyt kolmeakselisena, ja Suomessa VTA Tekniikka Oy on asentanut siihen toisen etuakselin. Kaikki akselit ovat ilmajousitettuja. Auto onkin ensimmäinen koskaan valmistunut Renault Trucks -kuorma-auto, jossa on vahvemmat, saman konsernin ruotsalaismerkissäkin käytetyt napavälitteiset taka-akselit nelipalkeisilla ilmajousilla.

Päälirakenne Jalasjärveltä

Päällirakenteen Vartiamäen Renaultiin on toteuttanut ERT Rakenne Oy Jalasjärveltä. Jos ERT Rakenne ei nimenä ole tuttu, yhtiön taustalla oleva E. Kannonlahti Oy ja sen yrittäjä Kai Kannonlahti ovatkin sitten monelle Konepörssin lukijalle paljon tutumpia nimiä. Huhtikuun lopulla ERT Rakenne ja E. Kannonlahti liittyivät osaksi Corewood-konsernia.

ERT Rakenne on toteuttanut Vartiamäen Renaultiin päällirakenteet. Irrotettavan nosturin kiinnitys perustuu kiilatappeihin.

”Kannonlahdessa on ajettu puuta yli 60 vuotta, joten kyllä siellä tiedetään, minkälainen puuauto näihin olosuhteisiin pitää rakentaa”, Vartiamäki sanoo tyytyväisenä.

RST-Steel on toimittanut autoon mattamustaksi värjätyt karjapuskurin ja valotelineet. Santala Print on toteuttanut teippauksen, jossa kuvituksena on Vartiamäen poikien toimintaa asepalveluksessa ja sitä vartioimassa huuhkajan terävä katse.

Odotusten mukainen

Antti-Jussi Paavola on ajanut enimmät kilometrit Vartiamäen Renaultiin.

Ensimmäisen runsaan puolen vuoden aikana Vartiamäen uusimpaan autoon oli ehtinyt kertyä kilometrejä 80 000. Ne olivat pääosin Antti-Jussi Paavolan ajamia.

”Auto on toiminut hyvin ja se on hyvä ajaa. Ainahan uudessa autossa on jotakin pientä säätämisen tarvetta ja uutta opeteltavaa, varsinkin, kun auton merkki ei ole entuudestaan tuttu. Moottorin voimavaratkin ovat riittäneet, vaikka ainahan kuljettajan mielestä tehokkaampi kone olisi mukavampi”, Paavola sanoo.

”Heti ensimetreistä lähtien auto tuntui todella mukavalta ja hyvältä ajaa. Se on niin sanotusti käteen sopiva”, Vartiamäki täydentää.

Timanttikeulainen puuauto on selvästi täyttänyt sille asetetut odotukset

Edunvalvontaa

Jarkko Vartiamäki on ollut aktiivisesti mukana kuljetusalan järjestötoiminnassa jo vuosia. Huhtikuussa päättynyt puheenjohtajuus SKAL Metsä ry:ssä, aiemmalta nimeltään Metsäalan kuljetusyrittäjät, kesti kahdeksan vuotta ja sitä edelsi kuuden vuoden jakso varapuheenjohtajana. Kuljetusalan edunvalvonnasta on siis reippaasti kokemusta.

”Nyt oli mielestäni hyvä hetki luovuttaa viestikapula seuraavalle. Koen kuitenkin, että minulla on vielä annettavaa alan edunvalvontaan, joten olen ilmoittautunut ehdokkaaksi SKAL ry:n ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.”

Aktiivisena alan toimijana Vartiamäki kantaa huolta Lähi-idän konfliktin aiheuttamasta polttoaineen rajusta hinnannoususta.

”Alalla katemarginaali on pieni, ja pienikin polttoaineen kallistuminen aiheuttaa kannattavuusongelmia, ennen kuin sopimusten polttoaineklausuuli ehtii korjaamaan tilannetta. Alhainen polttoaineen kulutus on entistä tärkeämpää”, päättää Vartiamäki.



Lue seuraavaksi